Julkkikset

Päivi Storgård yhdisti työn ja rakkauden: ”Kaleva ja minä olemme molemmat tulisieluisia maailmanparantajia”

Retkeilymajaa Jurmossa puolisonsa kanssa pyörittävä Päivi Storgård sanoo, että Kaleva hemmottelee häntä laittamalla aamupalan valmiiksi joka päivä. – Arvostan hänen huolenpitoaan, Päivi sanoo.

Teksti:
Miia Siistonen
Kuvat:
Pekka Holmström/Otavamedia

Päivi Storgård pyörittää retkeilymajaa Ahvenanmaalla Jurmossa.

Retkeilymajaa Jurmossa puolisonsa kanssa pyörittävä Päivi Storgård sanoo, että Kaleva hemmottelee häntä laittamalla aamupalan valmiiksi joka päivä. – Arvostan hänen huolenpitoaan, Päivi sanoo.

Päivi Storgårdin, 51, elämässä on uusia alkuja riittänyt, niin työssä kuin parisuhteissakin. Tänä kesänä hän pyörittää retkeilymajaa Ahvenanmaalla Jurmossa, kumppaninsa Kaleva Tikkamäen, 52, kanssa

Avopuoliso Kaleva löytyi rinnalle kaksi vuotta sitten. Naapurista. Asvalttikukkaseksi itseään kutsuva Päivi oli muuttanut Helsingistä Strömforsiin, koska kaipasi rauhoittumista.

Takana oli kaksi avioliittoa, joista jälkimmäinen, teatterinjohtaja Johan Storgårdin kanssa, päättyi vuonna 2008. Sen jälkeen parisuhdekokeiluja on ollut muutama, mutta vasta Kalevan kanssa palaset tuntuivat osuvan paikoilleen.

– Olen huomannut, että lika barn leker bäst. Jos puolisoiden maailmankatsomukset eivät sovi yhteen, suhteesta ei tule mitään. Kaleva ja minä olemme molemmat tulisieluisia maailmanparantajia.

Päivi sanoo kunnioittavansa erityisesti Kalevan aitoutta.

– Hän ei teeskentele eikä pelaa pelejä. Minun ei tarvitse koskaan tulkita, mitä hän mahtaa nyt tarkoittaa. Arvostan myös hänen huolenpitoaan. Kaleva hemmottelee minua laittamalla aamupalan valmiiksi joka päivä.

Päivi Storgård ja Kaleva Tikkamäki isännöivät Jurmossa.
Päivi Storgård ja Kaleva Tikkamäki isännöivät Jurmossa.

Levoton ja lyhytjänteinen vai peloton ja herkästi innostuva?

Päivi on 51:en ikävuoteensa mennessä ehtinyt olla monessa mukana. Hän on opiskellut ruotsia ja kasvatustieteitä yliopistossa, ollut kesäduunissa matkaoppaana ja tarjoilijana sekä työskennellyt toimittajana televisiossa ja lehdissä. Hän on toiminut myös Helsingin kaupunginvaltuustossa ja RKP:n varapuheenjohtajana.

Levoton ja lyhytjänteinen, sanoisi joku. Peloton ja herkästi innostuva, tuumaisi toinen.

– Olen projekti-ihminen. Kun huomaan, että minulla ei ole työlle enää uutta annettavaa, lähden etsimään uutta. Se on vienyt siihen, että välillä toimeentulo on ollut tiukassa. Mutta koskaan en ole jäänyt pitkäksi aikaa tyhjän päälle.

Sekalaisesta työkokemuksesta on Jurmossa kuitenkin pelkästään hyötyä.

– Pystyn reagoimaan nopeasti yllättäviin tilanteisiin. Ennen kaikkea olen hyvä organisoimaan ja delegoimaan. Minun ei tarvitse olla aina se fiksuin. Osaan kaivaa ihmisistä heidän vahvuutensa ja kannustan heitä käyttämään niitä.

– Kaleva tekee täällä kaiken sen, mitä minä en osaa. Hän tekee ihmeitä vasaralla ja porakoneella.

Juttu on katkelma Annan nro 22/2017 jutusta. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!

Lue myös:

Elämänmuutoksen tehnyt Päivi Storgård uudesta rakkaastaan: ”Kaleva kutsuu minua emännäksi”

Psyykkisestä sairaudestaan kertova Päivi Storgård: ”Salailun lopettaminen pelasti henkeni”

Päivi Storgård kotiuttaa turvapaikanhakijoita: ”Minä olen heille se puuttuva äiti”

X