Herran pelko kuului isoäidin sanoissa, kun Olli-Pekka Heinosesta tuli nuori ministeri: ”Havahduin kauhuissani, että miten kykenen tähän”
Entinen ministeri Olli-Pekka Heinonen imi itseensä kasvuympäristön pidättyväisen melankolian ja ilottoman työteliäisyyden. – Nauttiminen on ollut minulle tosi iso opeteltava asia.
– Kun omaksun uuden rutiinin, minun on vaikea sallia itselleni siitä poikkeamista.
Entinen ministeri Olli-Pekka Heinonen imi itseensä kasvuympäristön pidättyväisen melankolian ja ilottoman työteliäisyyden. – Nauttiminen on ollut minulle tosi iso opeteltava asia.
Olli-Pekka Heinonen oli 29-vuotiaana juuri nimitetty ministeriksi, kun hän meni tapaamaan vanhaa isoäitiään kotipitäjässään Eurajoella.
– On se hyvä, että olemme tutustuneet toisiimme ennen kuin Teistä tuli ministeri, isoäiti sanoi hänelle. Hän oli ryhtynyt teitittelemään pojanpoikaansa, ministeriä.
”Ensimmäisen kerran kuukausiin jätin tänään väliin aamulenkkini”
Kello on yhdeksän lokakuisena tiistaina, ja Olli-Pekka Heinonen, 57, on juuri tullut junalla Hämeenlinnasta Helsinkiin. Aamuinen matka on hänelle enemmän kuin tuttu, ehtihän se olla hänen työmatkansa 19 vuoden ajan. Nyt Olli-Pekan työpaikka on Genevessä, mutta työmatkaansa hän ei vielä tunne. Koronan takia muutto uuteen kotikaupunkiin on viivästynyt ja uusi työ kansainvälisen IB-organisaation johdossa on alkanut etänä.
– Ensimmäisen kerran kuukausiin jätin tänään väliin aamulenkkini. Etätyö on säästänyt minulta matkustusaikaa kolme tuntia päivässä. Otin tavakseni käyttää siitä reilun tunnin päivittäiseen liikuntaan. Juoksen tai kävelen joka aamu.
Tämän sanottuaan Olli-Pekka hymyilee hieman vinosti.
– Kun omaksun uuden rutiinin, minun on vaikea sallia itselleni siitä poikkeamista.
Tapaamme kustannusyhtiö WSOY:n tiloissa Lönnrotinkadulla. Suuren neuvotteluhuoneen päätyseinän täyttää kirjahylly, jossa on Tammen koko Keltainen kirjasto, vuodesta 1954 julkaistu kirjasarja maailmankirjallisuuden helmiä.
Tapaamispaikka sopii meille hyvin, sillä Olli-Pekka on koko ikänsä harrastanut lukemista. Hän kunnioittaa kirjailijoita.
– Eurajoella koulumatkani varrella oli palokunnan talossa kirjasto. Se oli niin pieni, että kaikki kirjat, fiktio ja fakta, olivat erottamattomina samoilla hyllyillä. Sieltä tuli lainattua kaikenlaisia kirjoja. Kunnioitukseni juontaa sieltä.
Olli-Pekka Heinoseen tarttui kotiseudun pidättyväinen melankolia
Eurajoki meren rannalla Satakunnassa oli erikoinen kasvuympäristö herkälle ja kiltille pojalle, jollainen Olli-Pekkakin oli.
– On turha ajatella, ettei ympäristöllä olisi ollut merkitystä, hän sanoo.
Länsi-Suomessa kehittyi jo 1700-luvulla vahva kristillinen herätysliike, joka tunnetaan yhä rukoilevaisuutena. Liikkeessä uskotaan ihmisessä asuvaan perisyntiin, jonka voittamiseksi on jatkuvasti kilvoiteltava ja oltava varuillaan. Eurajoki on aina ollut rukoilevaisuuden vahvaa aluetta. Sen vaikutus on tuntunut seudun ilmapiirissä. Olli-Pekka muistelee esimerkkinä lapsuutensa pääsiäisiä.
– Pitkäperjantait olivat nuorelle pojalle rankkaa aikaa, kun kaikki pysyivät masentuneen näköisinä kotona, ei sopinut puhua, eikä oikein tehdäkään mitään. Vielä pääsiäisaamuna oli luontevampaa elää melankoliassa kuin iloita Kristuksen ylösnousemuksesta.
Pidättyväinen melankolia tarttui, vaikka Olli-Pekan koti ei ollut erityisen uskovainen. Isä oli varsin uudistusmielinen ja lapsia kannustava kansakoulun opettaja ja erikoistui myöhemmin englannin opettajaksi. Äiti työskenteli pankkivirkailijana. Vanhemmat saattoivat käydä kirkossa useammin, koko perhe jouluna.
Mutta jo koulussa nuoreen sieluun kaiverrettiin psalmin 111 sanat Herran pelko on viisauden alku. Ne oli kirjoitettu Eurajoen yhteiskoulun pitkän eteiskäytävän päätyseinään – ja siellä ne edelleen ovat. Käytävän toisessa päässä lukee latinaksi Ora et labora eli rukoile ja tee työtä.
– Iän karttuessa olen tajunnut, kuinka syvälle sieluun nuo tekstit vaikuttivat. Olen tehnyt itseni kanssa paljon töitä ymmärtääkseni, että elämästä saa myös nauttia, vaikka sitä ei koulun seinällä lukenutkaan. Nauttiminen on ollut minulle tosi iso opeteltava asia.
”Olen tehnyt vain työtä ja jättänyt kaiken sen, mistä saisin itselleni energiaa ja iloa”
Olli-Pekka Heinonen tunnistaa itsessään kaksi hyvin erilaista mielenlaatua.
Hänen äitinsä vanhemmat olivat Varkauden seudulta Länsi-Suomeen muuttaneita savolaisia. He pitivät kauppaa Eurajoella.
– Löydän sisältäni savolaisen ihmisen, joka tykkää olla yhdessä toisten kanssa ja saa sosiaalisuudesta energiaa.
Aivan toisenlainen mentaliteetti välittyy isänäidistä, jonka herran pelko sai teitittelemään lapsenlastaan. Olli-Pekan isän suku on asunut Varsinais-Suomessa ja länsirannikolla 1600-luvulta lähtien.
– Tunnistan itsessäni myös rukoilevaisuudesta tulevan jurouden, johon kuuluu vahva usko auktoriteetteihin ja ajatus siitä, että itsensä alentaminen on hyve, vaikka sen joutuisi tekemään kädet nyrkissä.
Rukoilevaisuuden perinnön Olli-Pekka uskoo johtaneen siihen, että hän yhä mielellään suosii hyvin säännöllistä elämäntapaa ja asettaa itselleen projekteja, joita ankarasti toteuttaa.
– Niitä on ollut vuosien saatossa paljon.
Hän hymyilee jo, kun muistelee nuoruutensa projekteja.
– Aloitin esimerkiksi trumpetin soiton. Harjoitteluni oli hyvin yksitoikkoista treenaamista. Ylioppilaskirjoituksista tein projektin (Olli-Pekka kirjoitti seitsemän laudaturia). Pyrkiessäni oikeustieteelliseen vetäydyin kuukaudeksi kesämökille, noudatin tiukkaa aikataulua ja luin pääsykoekirjat kolmeentoista kertaan. Pääsykokeissa vastasin kysymyksiin sanatarkasti. Eihän se kertonut mitään siitä, mihin oikeasti kykenin.
Myöhemmin työelämässä projektit ovat usein johtaneet siihen, että Olli-Pekan on ollut vaikea asettaa tekemiselleen rajoja. Hän on perusluonteeltaan kiltti ja haluaa tehdä kaiken, minkä on luvannut – usein vielä enemmän kuin kukaan on odottanut.
– Silloin juuri elämästä nauttiminen on usein unohtunut. Olen tehnyt vain työtä ja jättänyt kaiken sen, mistä saisin itselleni energiaa ja iloa.
Niin kävi myös silloin, kun Olli-Pekka ensimmäisen kerran valittiin ministeriksi vuonna 1994.
Olli-Pekka Heinonen: ”Rutiineista on sallittava myös poikkeuksia”
– Nimitys opetusministeriksi oli tosi iso sokki. En ollut koskaan ajatellut politiikkaa itselleni ammattina.
Ensimmäisinä öinä opetusministerinä Olli-Pekka säpsähteli hereille.
– Havahduin kauhuissani, että miten kykenen olemaan ministerille asetettujen odotusten mukainen. Kunnioitukseni työtä ja asemaa kohtaan oli niin kova. Siinä näkyi opittu ajatus herran pelosta.
Ensimmäisen puolen vuoden aikana Olli-Pekka ei juuri levännyt. Hän antoi työlle kaikkensa, ei harrastanut liikuntaa ja tinki sosiaalisista suhteista. Lopulta hän tajusi, ettei selviä, ellei pidä itsestään huolta.
– Opin silloin kantapään kautta sen, mistä yritän pitää huolta edelleen, eli minun on tietoisesti etsittävä asioita, jotka tuottavat elämään iloa ja energiaa. Samalla on varottava, etten ryhdy suorittamaan niitä. Rutiineista on sallittava myös poikkeuksia.
Poliittisen uransa aikana Olli-Pekka oli opetus- sekä liikenne- ja viestintäministerinä yhteensä kahdeksan vuotta. Näkyvässä työssä hän tunsi, että on ihmisenä mieluummin tarkkailija kuin kaiken keskipiste.
– Opettelin olemaan eturivissä.
Samalla jäykistävä herran pelko oli työnnettävä taka-alalle, ja se pysyi siellä, kunnes hän ei enää ollut ministeri.
– Palasin yllättävän nopeasti opetellusta luontaiseen. Pari kuukautta sen jälkeen, kun olin lopettanut ministerinä, Smolnassa järjestettiin minulle läksiäiset. Huomasin, että jännitin tilaisuutta, koska siellä oli paikalla niin monta ministeriä.
”Avioero oli ehdottomasti vastoin kaikkia mielikuviani elämästä”
Onnellisuutta ja iloa Olli-Pekan elämään tuovat nykyisin iso perhe sekä mahdollisuus ainakin viikonloppuisin antautua luovalle työlle eli kirjoittamiseen ja ajatteluun. Tuloksena jälkimmäisistä on tällä viikolla ilmestyvä kirja, jossa Olli-Pekka pohtii muun muassa sitä, miten kasvatetaan ihmisiä maailmaan, jossa tulevaisuus ei olekaan enää vain kiehtova mahdollisuus vaan aiheuttaa pelkoa ja epävarmuutta.
Perheen ytimen muodostavat vaimo Taina Heinonen, Olli-Pekan kolme aikuista lasta, Iiro, 30, Saara, 27, ja Oskari, 22, sekä Tainan aikuiset pojat.
– Hetket, jolloin olen tuntenut siteen meidän kaikkien välillä ja kuullut yhteisen naurun ja ilon, ovat onnea.
Lastensa äidin kanssa Olli-Pekka päätyi eroon 13 vuotta sitten.
– Avioero oli ehdottomasti vastoin kaikkia mielikuviani elämästä ja kokemuksena kova. Olin järkyttynyt ja pettynyt itseeni. Pelkäsin myös lasten kohtaamaa tuskaa. Nyt kuitenkin tuntuu, että eron jälkeen olen pystynyt olemaan heille aikaisempaa parempi malli ihmisenä ja vanhempana.
Olli-Pekka ja Taina tapasivat toisensa Helsingin kauppatorilla. Tapaaminen oli kuin entisajan tv-mainoksesta, jossa vanhat ihastukset kohtasivat toisensa ja taustalla laulettiin, että sinäkö se oot. Taina oli torilla ostamassa kukkia, Olli-Pekka kahvilla tuttavansa kanssa.
– Tunsimme toisemme lukiovuosilta. Seurustelimme silloin useamman vuoden. Romanssimme päättyi, kun lähdimme kumpikin tahoillemme opiskelemaan.
Nyt kumpikin oli eronnut. Kohtaaminen torilla johti uuteen tapaamiseen.
– Tuntui tosi hyvältä löytää tuttu ihminen, johon saattoi luottaa, Olli-Pekka sanoo.
Kun pari muutti yhteen ja avioitui vuonna 2012, Olli-Pekasta tuli uusperheen isä. Tainan pojat asuivat heidän kanssaan jatkuvasti aikuistumiseensa asti. Olli-Pekan lapset vuorottelivat myös äitinsä luona.
Olli-Pekka sanoo rehellisesti, että uusperheellisyys on vaativa laji. Se on vienyt hänet monta kertaa itsetutkiskelun äärelle.
– Jokainen perhe on erilainen ja kaikilla on hieman erilaiset arvostukset. Perheiden yhdistyessä jokainen joutuu pohtimaan omaa rooliaan. Osaako sopeutua uuteen tilanteeseen ja osaako auttaa toisia sopeutumaan? Kohdellaanko perheessä kaikkia tasavertaisesti, jotta jokaisella on mahdollisuus kasvaa omaan potentiaaliinsa?
Miksi päätit vaihtaa työtä, Olli-Pekka Heinonen?
Marraskuussa Heinoset muuttavat Geneveen Sveitsiin. Muutama viikko sitten he kävivät kaupungissa etsimässä itselleen kotia. Parin päivän etsimisen jälkeen he päätyivät vuokraamaan kerrostalokodin keskeltä kaupunkia.
– Lähdimme etsimään taloa kaupungin ulkopuolelta. Kierrellessämme vaihtoehtoja ja kirjattuamme plussia ja miinuksia, totesimme että erakoituisimme maalla, varsinkin kun emme halua itsellemme autoa.
Olli-Pekka Heinonen ehti olla lähes täyden viisivuotiskauden Opetushallituksen pääjohtajana, ja hänellä olisi ollut vielä mahdollisuus toiseen kauteen. Miksi päätit vaihtaa työtä?
– Minua houkutteli mahdollisuus päästä työskentelemään kansainvälisessä organisaatiossa maailmalla.
Elämä vaatii vielä ainakin yhden suorituksen ennen eläkeikää.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous