Julkkikset

Parisuhteisiin pettynyt Sara Sieppi: ”Enää en unohda omaa elämääni”

Vaikean syksyn jälkeen Sara Sieppi sanoo elävänsä nyt hyvää elämänvaihetta. – Tammikuussa lensin Balille. Sinne lähti rikkinäinen tyttö mutta takaisin tuli toinen ihminen, Sara sanoo.
16.5.2019 Teksti: Tyyne Pennanen Kuvat: Kristiina Kurronen

Bloggaaja ja somevaikuttaja Sara Siepillä riittää virtaa. Hänellä on Instagramissa 158 000 seuraajaa, joille hän julkaisee kuvia melkein päivittäin.

– Pidän työstäni, koska minulla on vapaus tehdä sitä oikeastaan mistä vain, hän sanoo.

Hän erosi juontaja-muusikko Roope Salmisesta viime syksynä ja sanoo elävänsä nyt hyvää elämänvaihetta.

– Olen 27-vuotias, mutta miellän itseni jo kolmekymppiseksi. Tällä hetkellä minusta tuntuu, että olen elämässäni jonkinlaisessa tienhaarassa. En tiedä vielä, minkä tien valitsisin.

Vielä viime syksynä Saralla oli vaikeaa.

–  Elämässäni tapahtui niin paljon suuria muutoksia. Makasin sängyssäni ja pysyin neljän seinän sisällä. Avasin aamulla verhot ja suljin ne illalla. Tajusin lopulta, että asiani eivät olleet kunnossa, ja pakotin itseni poistumaan kotoa.

Hän lähti matkalle Thaimaahan.

–  Kun tulin takaisin, elämä tuntui jo vähän paremmalta. Mutta vieläkään en ollut ihan päässyt jalolleni. Tammikuussa lensin Balille. Sinne lähti rikkinäinen tyttö mutta takaisin tuli toinen ihminen. Matkoillani olen voinut miettiä rauhassa asioita ja olen saanut etäisyyttä vaikeuksiini.

Sara kuvailee itseään kiltiksi ihmiseksi, joka uskoo muista hyvää.

– Siihen on varmaan vaikuttanut kotitaustani, koska lapsuuteni oli turvallinen, enkä kokenut vastoinkäymisiä. Toki olen ollut elämäni aikana myös aika sinisilmäinen. Ehkä olen sitä yhä. En pääse siitä piirteestä eroon, mutta toisaalta, ei tarvitsekaan. On vain hyvä, että luottaa ihmisiin.

Jossain on Se Oikea

”Elämäni pahimmat pettymykset liittyvät parisuhteisiin, joista minulla on huonoja kokemuksia. Vaikka sanoin luottavani ihmisiin, tällä hetkellä luottamukseni miehiin on aika horjuva.

Epäonnistumiset parisuhteissa ovat johtuneet siitä, että olen valinnut vääränlaisia miehiä. Uskon siihen, että jonain päivänä Se Oikea tulee vastaan. Olen näin vanhanaikainen! Uskon myös siihen, että silloin ei enää tarvitse tuskailla sen kanssa, voiko toiseen luottaa vai ei.

Erojen jälkeen olen aina yrittänyt oppia jotain, jotta en päätyisi enää samanlaiseen tilanteeseen. Tärkein oppini on ollut, että en enää unohda omaa elämääni tai aseta ketään ykköseksi. Minä olen oman elämäni tähti. Vaikka olisi kuinka jaloa ymmärtää ja auttaa toista kerta toisensa jälkeen, aina se ei ole sen arvoista. Rakkaus ei saisi mennä oman arvon edelle epäterveellä tavalla.

Minä olen oman elämäni tähti.

Viihdyn nyt sinkkuna. En käy mielelläni treffeillä, koska ne ahdistavat. On epämukavaa, kun kaksi toisilleen vierasta ihmistä istuu vastakkain kahvilla, yrittää tutustua ja esittää kysymyksiä. Se ei ole minulle luontevaa. En yritä väkisin saada parisuhdetta, sillä uskon, että asioilla on tapana järjestyä ja on parasta, kun asiat etenevät omalla painollaan.

Miehen ulkonäkö ei ole koskaan ollut minulle prioriteetti numero yksi. Arvostan miehessä enemmän luotettavuutta, rehellisyyttä ja määrätietoisuutta. Ja hauskuus on plussaa. Haluaisin mennä vain kerran elämässä naimisiin, ja onneksi se kortti on vielä käyttämättä.”

Luit juuri lyhennelmän Annan kansijutusta 20/2019, jossa bloggaaja Sara Sieppi kertoo Tässä iässä -juttusarjassa ajatuksiaan kehostaan, mielestään ja suhteistaan. Mikä on koetellut Saran itsetuntoa aikuisiässä? Mikä on Saran suhde rahaan ja säästämiseen? Millainen lapsuus Saralla oli?  Miksi Sara lähti Miss Suomi -kisoihin? Mitä Sara Sieppi haluaisi tehdä tulevaisuudessa? Lue lisää Annan numerosta 20/2019 tai digilehdestä! Voit tilata digilehden täältä!