Julkkikset

Paula Koivuniemi viihtyy sinkkuna: ”Nautin siitä, että saan olla vapaa”

Sinkkuna viihtyvä laulaja Paula Koivuniemi ei usko salamarakkauteen.

Teksti:
Johanna Yrjölä
Kuvat:
Tiia Ahjotuli

Paula Koivuniemellä on takanaan pitkä ura. – New York oli yksi elämäni hienoimmista ajanjaksoista, jolloin olin vapaa kaikista paineista. Olen kuitenkin nähnyt niin paljon maailmaa, että viihdyn nykyään tosi hyvin kotona, Paula Koivuniemi kertoo.

Sinkkuna viihtyvä laulaja Paula Koivuniemi ei usko salamarakkauteen.

72 vuotta kesällä täyttänyt iskelmälaulaja Paula Koivuniemi nauttii edelleen täydestä sydämestään ihmisten viihdyttämisestä, eikä haikaile keikkalavoilta eläkkeelle.

– Kaikki perustuu siihen, että olen hyvässä kunnossa, ja ääneni on kunnossa. Teen sopivalla tahdilla keikkoja, etten väsy. Lisäksi pidän jaksamisestani huolta tekemällä päivittäin reippaita lenkkejä managerini Siru-koiran kanssa.

”Teen sopivalla tahdilla keikkoja, etten väsy.”

– Haluan elää vapaata ja aikataulutonta elämää ja olla paljon kotona. Keikkojen lisäksi laitan kalenteriini lähinnä hiustenvärjäyksen, kasvohoidon ja hieronnan, Paula kertoo meikkitaiteilijaystävänsä Raili Hulkkosen by Raili -kosmetiikkasarjan lanseerauksessa.

Vapaa nainen

Paula Koivuniemi viihtyy hyvin sinkkuna, muttei tyrmää täysin ajatusta rakkaudestakaan, jos se osuu kohdalle. Paula on ollut ennen 2000-luvun vaihdetta kahdesti naimisissa, ja hänellä on yksi poika.

– Minusta on ihanaa olla itsekseni, ja onhan sitä rakkautta elämään jo mahtunutkin. Nautin siitä, että saan olla vapaa, enkä joudu selittelemään menemisiäni tai tulemisiani kenellekään. En tiedä jaksaisinko edes passata enää ketään. Koskaan ei tietysti tiedä, mitä elämässä tapahtuu, mutta epäilen, ettei kohdalleni osu mitään salamarakkautta, Paula sanoo.

– Miehen pitää seisoa sanojensa ja tekojensa takana, olla rehti ja reilu, Paula Koivuniemi totesi Annan haastattelussa vuonna 2017.
– Miehen pitää seisoa sanojensa ja tekojensa takana, olla rehti ja reilu, Paula Koivuniemi totesi Annan haastattelussa vuonna 2017.

Lue myös: Paula Koivuniemi miehistä 10 vuotta sitten: ”Minut valloittavan miehen täytyy olla älykäs ja hallita tilannekomiikka”

X