Pekka Hassinen Pirjo Hassinen
– Minkäänlaista ammatillista kateutta tai kilpailua ei välillämme ole kuitenkaan koskaan ollut.
Julkkikset

Pekka Hassinen kirjoitti vuosia puolisonsa Pirjon romaanit puhtaaksi – vasta kuoleman rajalla käyminen sai hänet toteuttamaan oman kirjahaaveensa

Pekka Hassinen on seurannut alusta asti vaimonsa Pirjon nousua suomalaisten kirjailijoiden eturiviin. Samalla hän on elätellyt unelmaa omasta romaanista.
Teksti: Annan toimitus Kuvat: Sampo Korhonen

Siinä se seisoi, keittiön pöydän reunalla. Pino tekijänkappaleita kirjasta, joka oli juuri saapunut painosta. Tapausta juhlittiin nauttimalla kahvit ja croissantit kustantajan edustajan kanssa.

Tilanne oli jyväskyläläisessä kodissa tuttu. Onhan talon emäntä, Pirjo Hassinen, ehtinyt julkaista jo parisenkymmentä romaania. Mutta tällä kertaa juhlakalu olikin hänen puolisonsa Pekka, jonka esikoisteos Pakoranta näki nyt päivänvalon.

”Ihanaa, että tämä kärsimysnäytelmä on vihdoin ohi”, Pekka muistaa Pirjon todenneen.

Romaanin valmistuminen nimittäin vei vuosia ja vaati verta, hikeä ja kyyneleitä.

Aika skitsoahan kirjailijanelämä on, Pekka Hassinen tuumii. Hän on saanut seurata aitiopaikalta vaimonsa nousua menestykseen. Alkuaikoina Pirjon teokset syntyivät mustekynällä vihkoon ja puolison tehtävä oli puhtaaksikirjoittaa tekstit sähkökirjoituskoneella. 1990-luvun puolivälissä tapahtui atk-loikka ja mustekynä vaihtui lennossa tietokoneeseen.

Alusta asti Pekka on toiminut myös puolisonsa hovilukijana. Saavuttuaan illalla kotiin työpaikaltaan Jyväskylän yliopistolta hän saa käteensä päivän urakan tulostettuna ja käy vatsalleen sängylle sitä lukemaan.

Tänä vuonna osat vaihtuivat: oli Pirjon vuoro toimia Pekan esilukijana.

”Herättyäni leikkauksesta olo oli euforinen. Olen hengissä!”

Hieman kuumetta ja alavatsakipuja. Ei kuitenkaan mitään sellaista, minkä takia suomalainen mies lähtisi lääkäriin. Sitten eräänä sunnuntaiaamuna syksyllä 2014 Pekka nousi ennen Pirjoa ja joi lasillisen appelsiinimehua. Vatsaa vihlaisi niin, että taksi oli tilattava saman tien. Pöydälle hän jätti lapun: Lähdin sairaalaan.

Kävi ilmi, että umpisuoli oli puhjennut ja suolen sisältö levinnyt ympäri mahaa. Potilas kiidätettiin leikkaukseen. Ei siinä oikein ehtinyt edes pelätä.

– Herättyäni leikkauksesta olo oli euforinen. Olen hengissä!

Mutta ilo oli ennenaikainen. Neljään päivään Pekka ei saanut syödyksi tai nukutuksi lainkaan. Lääkärit olivat ihmeissään, miksi suolen toiminta ei käynnistynyt. Lopulta potilaalle asennettiin nenä-mahaletku. Mies laihtui silmissä, posket painuivat kuopalle ja silmät hehkuivat kuumeisina.

Vasta kahden viikon kipuilun jälkeen lääkärit oivalsivat, että oli tapahtunut hoitovirhe. Kirurgi oli jättänyt sulkematta haavaportin, josta ohutsuoli oli puristunut ulos lenkiksi, ja syntyi haavatyrä. Uuden leikkauksen jälkeen toipuminen käynnistyi nopeasti. Pitkinä epätietoisuuden päivinä mielessä oli käynyt myös se toinen vaihtoehto.

Toipilaana sairaalassa ollessaan Pekka oivalsi, että moni asia oli jäänyt häneltä kesken. Tärkeimpinä romaanin aihio ja pitkään tekeillä ollut väitöskirja. Nyt molemmat on saatettu loppuun.

Luit juuri lyhennelmän Annan jutusta, jonka on kirjoittanut Miia Siistonen. Jutussa Pekka Hassinen kertoo muun muassa siitä, miten hän ja Pirjo-vaimo riitelevät. Ja siitä, miksi hän on kiinnostunut kaislojen taittelemisesta. Lue koko juttu Annasta 51-52/2020 tai digilehdestä. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!

X