– Ei tulisi mieleenkään syöksyä uuteen suhteeseen.
– Ei tulisi mieleenkään syöksyä uuteen suhteeseen.
Julkkikset

Pekka Saurin pitkä liitto päättyi kaksi vuotta sitten: ”Välillä olen luullut selviytyneeni, sitten tulee taas takapakkia”

Pekka Sauri on tottunut olemaan auttaja. Siksi hänen on vaikea asettua autettavaksi. Siitäkin huolimatta, että välillä masennus tuntuu Pekasta siltä kuin pään sisällä olisi rikkihappoa.
Teksti: Miia Siistonen Kuvat: Sampo Korhonen

Matkalla parkkipaikalta kahvila Ursulaan Kaivopuiston rannassa Pekka Sauri on tehnyt luontohavaintoja. Luodoilla päivystivät oranssinokkaiset meriharakat (Haematopus ostralegus) ja mustalakkiset kalatiirat (Sterna hirundo). Valkoposkihanhien (Branta leucopsis) rykmentti huuteli perään kimeitä ka-äännähdyksiä.

– Ulkona liikkuessani olen koko ajan tietoinen siitä, mitä lintuja on lähistöllä. Sama juttu kasvien kanssa, Pekka sanoo. Pedanttina luonteena hän on opetellut myös lajien latinankieliset nimet.

Puiston kasvustosta silmään osuivat ainakin hento valkea litulaukka (Allaria petiolata) sekä mukulaleinikki (Ficaria verna), jonka kiiltävän keltaiset kukat erottuvat huutomerkkeinä nurmen vihreydestä.

Vaikka päivä on harmaa, Pekka Sauri näkee värit kirkkaina. On ollut sellaisiakin aikoja, jolloin ne ovat kadonneet.

Pekka Sauri: ”Olen aina viihtynyt itseni kanssa, liikaakin”

Loppukeväästä Pekka vietti pitkän tovin äänitysstudiossa. Siellä syntyi juhannuksen jälkeen julkaistava podcast Pekka Saurin lohdullinen teoria elämästä. Jaksoilla on sellaisia otsikoita kuin ”Armoa! Kuinka jumalaton saa anteeksi?” ja ”Vanheneminen on vapautustarina”.

– Olen aina viihtynyt itseni kanssa, liikaakin.

– Olen aina viihtynyt itseni kanssa, liikaakin.

Lohtu ja armo tulevat tarpeeseen koronan koettelemalle kansalle. Yksin asuvat tukehtuvat yksinäisyyteensä ja perheelliset toisiinsa. Pekan omaa arkea korona ei juuri ole muuttanut. Hän päätti viime syksynä työelämäprofessuurinsa Helsingin yliopistossa ja tekee nyt erilaisia koulutuksia etänä.

– Olen aina viihtynyt itseni kanssa, liikaakin.

Introverttiys ei ole tyypillinen ominaisuus poliitikolle. Hiljaisella äänellä, hieman mumisten puhuva Pekka onkin kaukana riehakkaasta populistista ja kansankiihottajasta. Nuorena hän poti halvaannuttavaa esiintymiskammoa ja kylpi kylmässä hiessä joka kerta, kun koulussa piti astua luokan eteen pitämään esitelmä.

– Opiskeluaikana päätin opettelemalla opetella toimimaan sosiaalisissa tilanteissa. Uskalsin avata suuni ja huomasin, että taivas ei pudonnutkaan niskaan.

Nykyään Pekka jopa vähän nauttii esiintymisestä. Paitsi omissa vaalitilaisuuksissa. Oltuaan neljä vuotta syrjässä politiikasta hän päätti ”vielä viimeisen kerran” pyrkiä Helsingin kaupunginvaltuustoon. Hänelle sopi mainiosti, että pandemian takia ei tarvinnut seistä vaalimökissä kaupittelemassa itseään ohikulkijoille, vaan kampanjan saattoi käydä etänä somessa. Sanoma levisi tehokkaasti, sillä Pekalla on Twitterissä yli 121 000 seuraajaa.

– Yölinja on varmaankin se, mistä minut viimeisellä tuomiolla muistetaan.

– Yölinja on varmaankin se, mistä minut viimeisellä tuomiolla muistetaan.

Seuraajat pääsivät jopa valitsemaan vaalisloganin. Eniten ääniä sai ”Työlinjalla”, joka on tietysti kumarrus Pekan legendaarisen radio-ohjelman, Yölinjan, suuntaan. Ohjelman päättymisestä on jo liki 20 vuotta, mutta ei mene päivääkään, etteikö joku ottaisi sitä puheeksi.

– Yölinja on varmaankin se, mistä minut viimeisellä tuomiolla muistetaan. Seisonpa sitten Pyhän Pietarin tai Belsebuubin porteilla, hän sanoo ja väläyttää hymyn.

”Olen tämmöinen elämän parkitsema, kaiken nähnyt konkari”

Huumori ei ole ensimmäinen asia, joka Pekka Saurista tulee mieleen. Sellainenkin puoli hänestä löytyy, eikä sitä tarvitse edes kovin syvältä kaivaa. Riittää, kun tutkii hänen Twitter-tiliään. Siellä esiintyvät muun muassa alter egot Isä Saurinkoinen ja maisemakuvaaja Saurinovski, jonka tavaramerkki on vino horisontti. Syntymäpäivänään Pekka kiitti seuraajia onnitteluista julkaisemalla nuoruudenaikaisen ”pin up -kuvan”, jossa hän poseeraa ylävartalo paljaana ruusua pidellen.

– Itseironia on parasta huumoria. Sehän tarkoittaa sitä, että katselee itseään ulkopuolelta, ikään kuin vierestä.

Ja miltä Pekka Sauri vierestä katsoen näyttää?

– Olen tämmöinen elämän parkitsema, kaiken nähnyt konkari. En kuitenkaan ole kyynistynyt, minussa on yhä paljon idealismia jäljellä.

Nuorena idealismiin sekoittui aimo annos narsismia ja pätemisen tarvetta. Pekka myöntää olleensa sietämätön besserwisser. Tyyppi, joka tiesi kaikesta kaiken ja mielellään kertoi sen. Yhä häntä ajaa halu edistää hyviä asioita, mutta nyt hän pyrkii tekemään sen oman esimerkin voimalla – ei kieltämällä, säätämällä tai opettamalla.

– Yritän oppia palautteesta ja välttää sitä vaikutelmaa, että ”setä selittää ja taata tarinoi”.

Pekka Saurin pitkä avioliitto päättyi kaksi vuotta sitten

Pandemia ei siis muuttanut Pekka Saurin elinpiirissä juuri mitään. Isoimmat muutokset tapahtuivat jo ennen epidemian alkua. Pitkä avioliitto päättyi kaksi vuotta sitten. Pekka asuu nyt ensimmäistä kertaa liki viiteenkymmeneen vuoteen yksin ja Helsingin kantakaupungin ulkopuolella.

Uusi asunto on askeettinen poikamiesboksi. Riittää, että kodissa on tietokone, työtuoli sekä riittävästi hyllytilaa tuhansille kirjoille ja aakkostetulle levykokoelmalle. Yksi viherkasvikin on. ”Fiikus, kai.” Huonekasvien nimiä Pekka ei muista, niiden latinalaisista nimistä puhumattakaan.

– En ylenkatso estetiikkaa, se ei vain ole tärkeysjärjestyksessäni kovin kor­kealla. Elän niin paljon korvieni välissä, että kaikki muu on toissijaista.

Naapurissa asuu esikoinen perheineen. Pekalla on kolme poikaa ensimmäisestä avioliitosta Gandul Sarisin kanssa sekä tytär liitosta Pirjo Hiidenmaan kanssa. Kasvatusvelvollisuus on täytetty, sillä nuorimmainenkin pääsi viime keväänä ylioppilaaksi.

Tinderiin Pekka ei ole tuntenut kutsumusta.

– En todellakaan! hän pärskähtää.

– Ei tulisi mieleenkään syöksyä uuteen suhteeseen. Pitää antaa pölyn laskeutua ja itsensä asettua uuteen tilanteeseen. On vaikea sanoa, missä vaiheessa eroprosessia nyt olen. Välillä olen luullut selviytyneeni, sitten tulee taas takapakkia.

Pekka Sauri depressiostaan: ”Sitä tekisi melkein mitä tahansa saadakseen poltteen loppumaan”

Takavasemmalla väijyy aina depressio. Se on Pekan mukaan hänen elinikäinen ominaisuutensa, joka aktivoituu vaikeuksissa.

Värit katoavat, maailma muuttuu mustavalkoiseksi. On kuin pään sisällä olisi rikkihappoa. Siltä depressio Pekasta tuntuu.

– Silloin haluaisi vain kääntää lähetyksen pois päältä tai vetää töpselin pois seinästä. Repiä päänsä irti. Sitä tekisi melkein mitä tahansa saadakseen poltteen loppumaan.

Masennusjaksot ovat vaihtelevan pituisia ja ne tulevat aaltoina. Pimeään huoneeseen sängyn pohjalle jääminen ei Pekan mukaan ratkaisisi tilannetta. Kun päätä ei pysty ruuvaamaan irti, on pyrittävä keskittymään johonkin, joka vie ajatukset pois kivusta. Siksi paras tapa selviytyä on ollut työ.

– Katson, mitä kalenterissa lukee ja tartun toimeen. Superegoni on sellainen, että kokisin massiivista syyllisyyttä, jos peruuttaisin jonkin sovitun työn masennuksen takia. Rikkihappo päässäni väkevöityisi entisestään. Se taas lisäisi taakkaa ja epäonnistumisen kierrettä. Työ on siis eräänlaista toimintaterapiaa, hän sanoo ja naurahtaa.

Nyt asialla voi vähän vitsailla. Mutta kun masennus aktivoituu, siitä on leikki kaukana.

”En pelästy tai pöyristy enää mistään”

Kaikki inhimillinen ja epäinhimillinen on tullut nähtyä ja kuultua, Pekka sanoo. Opiskellessaan psykologiksi hän työskenteli Lapinlahden psykiatrisen sairaalan suljetulla osastolla, jossa osa potilaista kirjaimellisesti hakkasi päätään seinään. Yölinja-ohjelmassa hän vastasi noin 12 000 puheluun, joissa soittajat purkivat hätäänsä.

– En pelästy tai pöyristy enää mistään, enkä kavahda mitään. En omia tunteitanikaan. Ymmärrän, että tämmöistä tämä on ja tällainen minä olen.

Yhdeksi mielenterveyshoidon suurista ongelmista Pekka nimeää stigman. Kriisin tai trauman lisäksi ihminen kantaa häpeää tai syyllisyyttä, ja se saattaa olla raskaampi taakka kuin alkuperäinen ongelma. Joskus leimautumisen pelko jopa estää avun hakemisen. Siksi Pekka kertoo julkisesti omasta depressiostaan.

Ensimmäinen askel on aina puhua jonkun kanssa. Siten ongelma jäsentyy. Yölinjalla soittaja aloitti usein kertomalla kaiken olevan päin helvettiä. Tarkentavilla kysymyksillä Pekka selvitti, mikä varsinaisesti oli pielessä. Usein ongelmat olivat ratkaistavissa olevia käytännön asioita. Mutta yksin pään sisällä pyörittelemällä soittaja ei saanut niistä otetta.

Itse Pekka on ollut huono noudattamaan oppejaan.

– Minun on hirveän vaikea asettua autettavaksi. Tähän liittyy Mr. Yölinja -leima. Minä olen se, joka kuuntelee ja auttaa eteenpäin. En halua vaivata muita omilla ongelmillani.

”Omia tavoitteitani en ole pystynyt täyttämään”

Sen verran Pekka on itseään analysoinut, että hän uskoo tietävänsä, mistä taipumus depressioon kumpuaa.

Kun on ryhtynyt lukemaan sanomalehtiä nelivuotiaana, kerännyt kokeista kymppejä koko kouluajan ja valmistunut kuuden ällän ylioppilaaksi, odotukset karkaavat helposti epärealistisiksi jo varhain. Siis nimenomaan omat odotukset, Pekka tähdentää. Vanhempiensa toiveet hän ylitti moninkertaisesti.

– Omia tavoitteitani en ole pystynyt täyttämään. En ole koskaan osannut edes määritellä, mitä minun varsinaisesti pitäisi saavuttaa kelvatakseni itselleni.

Voi hyvänen aika! Listataanpa tähän muutamia Pekan saavutuksia: Oli perustamassa Suomi-lehteä ja toimi sen päätoimittajana. Oli perustamassa Vihreätä liittoa. Väitteli filosofian tohtoriksi. Työskenteli Helsingin apulaiskaupunginjohtajana. On kirjoittanut useita teoksia, muun muassa omaelämäkerrallisen romaanin Parempaa kuin seksi.

Keväällä tuli kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun Pekka valittiin Vihreän liiton puheenjohtajaksi. Somessa tulvi onnitteluja ja jotkut postasivat uutiskuvia hänen voitonjuhlistaan. Niitä katsoessaan Pekka pyöritti päätään: Voi poikaparka!

– Kohtasin oman kyvykkyyteni rajat hyvin traumaattisella tavalla. Puheenjohtajuus aiheutti valtavat paineet. Jos mokasin, en pettänyt vain omia vaan myös ryhmän odotukset. Sanomisiani tutkittiin suurennuslasilla ja tulkittiin usein väärin. Yrittäessäni selventää viestiäni olin kohta kaulaa myöten suossa. Vieläkin mietin, miten moni homma olisi pitänyt hoitaa toisin.

”Kun saan homman valmiiksi, lojun kuuntelemassa Bachia”

On sentään yksi asia, josta Pekka sanoo olevansa vilpittömän ylpeä. Monen idealistin tapaan hän ei ole tyytynyt vain haaveilemaan. Hän pani toimeksi ja sai aikaan. Itselleen uskollisena Pekka väittää silti olevansa patalaiska.

– Työskentelen tehokkaasti. Ja kun saan homman valmiiksi, lojun kuuntelemassa Bachia.

Lasketaanko joutenoloon käytetty aika minuuteissa vai tunneissa?

– No, minuuteissa. Selkeätä laiskottelua se silti on. Kun koko ajan pitäisi tuottaa.

Pekka Sauri: ”Ajattelen olevani tosi vanha”

Toukokuun lopussa Pekka Sauri täytti 67. Ulkoinen olemus ei ole vuosien varrella juuri muuttunut. Yllä on edelleen nahkarotsi, huppari ja pillifarkut. Mutta kuten hän itse asian ilmaisee: jossakin vaiheessa sitä muuttuu nuoresta nuorekkaaksi, pojasta poikamaiseksi.

– Olen erittäin tietoinen elämän rajallisuudesta. Ajattelen olevani tosi vanha. Silti tämä touhu näyttää vain jatkuvan.

Fyysisessä kunnossa ei ole valittamista. Muuta kremppaa ei ole kuin konttorirotan vaiva, jäätynyt olkapää. Silti Pekka sanoo olevansa nyt ”viimeisellä vesiesteellä”, paketointivaiheessa. Nyt pitäisi kirjata muistiin matkan varrelta kertyneet havainnot ja päätelmät.

Yksi tärkeimmistä on se, että elämä helpottuu huomattavasti, kun luopuu onnen tavoittelusta. Onnea ei voi suunnitella tai kalenteroida, se tulee ja menee. Jos kuvittelet vanginneesi sen kouraasi, käsi on avatessa tyhjä.

– Mieluummin kannattaa tavoitella merkitystä. Eli tehdä sitä, mikä aidosti kiinnostaa. Parhaimmillaan se saattaa näyttäytyä onnena.

Ei pappa tai ukki vaan Pekka

Twitter-seuraajille ovat käyneet tutuiksi Pekan lastenlapset, joiden kanssa hän viettää paljon aikaa pojan perheen maatilalla Kemiössä. Pekka ei ole heille pappa tai ukki, vaan – Pekka. Seitsenvuotiaan kanssa käydään linturetkillä ja filosofisia keskusteluja elämästä ja kuolemasta. Nelivuotiaalle hän piirtää pyynnöstä kukkoja ja ankkoja, jotka lapsi voi värittää. Aamiai­seksi Pekka paistaa nokkosvohveleita koko porukalle. Merkityksellisiä hetkiä ehdottomasti.

Joskus ilo pääsee yllättämään. Kuten taannoin automatkalla Kemiöstä Helsinkiin. Alan harrastajana Pekka tietää suunnilleen, milloin mikäkin muuttolintu keväällä saapuu Suomeen. Oli vasta toukokuun alku, joten erästä tulijaa hän ei osannut vielä odottaa. Perniössä pysähdyspaikalla puusta kuului tuttu heleä ääni: tilt-talt, tilt-talt. Tiltaltti (Phylloscopus collybita) se siellä huuteli morsianta.

Rinnassa läikähti.

X