Pelkotiloja kokeva Ria Kataja: ”Minulla on päiviä, jolloin eristäydyn kotiini ja ulosmeno on vaikeaa”

Näyttelijä Ria Kataja, 41, on ollut nuoresta asti arka ja epävarma, mikä on näkynyt sosiaalisten tilanteiden ja ihmisten pelkona sekä liiallisena kiltteytenä. Pelkotilat yrittävät välillä vieläkin päästä niskan päälle, mutta vaikeiden tunteiden välttelyn sijaan Ria on opetellut kohtaamaan ne.

Lokakuussa ensi-iltansa saavassa Yösyöttö-elokuvassa vauvansa hylkäävää äitiä näyttelevä Ria Kataja, 41, kertoo, että on joutunut omassa elämässäänkin kohtaamaan ja käsittelemään epävarmuuden tunteita ja pelkoja.

– Olen ollut lapsesta asti arka ja epävarma. Arkuuteni on ilmennyt sosiaalisten tilanteiden ja ihmisten pelkona, jonkinasteisina paniikkikohtauksina ja liiallisena kiltteytenä.

– Pahimmillaan olen ajautunut epätasapainoisiin ihmissuhteisiin, joissa olen ollut pelkästään kuuntelijan roolissa ja hoivannut muita. Myöhemmin olen ymmärtänyt, että olen toiminut näin, jotta minun olisi helpompi jättää omat ongelmani käsittelemättä.

Rian pelkotilat voivat nousta edelleen pintaan

Ria on hakenut vuosien mittaan epävarmuuteensa apua erilaisista terapioista ja vaihtoehtohoidoista, ja monista onkin ollut apua. Ria myös kouluttautui mielenterveyshoitajaksi ennen näyttelijäopintojaan. Tärkein oivallus oman tasapainon ja varmuuden löytämisessä on ollut ajatus: pitää tulla itsestä ulos.

– Olen hävennyt, vihannutkin, omaa epävarmuuttani ja pelkotilojani, mutta onnekseni olen joutunut töissäni ja yksityiselämässäni tilanteisiin, joissa minun on ollut pakko puhua niistä ja myöntää, että koen niitä. Kun olen tajunnut, ettei omien heikkouksien paljastumiseen kuollutkaan, eikä maailma kaatunutkaan, niin vähitellen olen uskaltanut hiukan enemmän. Lisäksi olen huojentuneena huomannut, että todella monet ihmiset kärsivät samoista peloista.

Pelkotilat voivat nousta edelleen pintaan, mutta nykyisin niiden kohtaaminen on Rialle helpompaa kuin nuorempana.

– Minulla on edelleen päiviä, jolloin eristäydyn kotiin, kartan sosiaalisia tilanteita ja ulosmeno, roskapussin vieminenkin, tuntuu vaikealta. Mutta nykyisin tunnistan tällaiset tilanteet paremmin. Tiedän, miten toimia, kun alan menettää voimiani ja tajuan taas olleeni useamman päivän vain kotona.

– Kun pelkotilat yrittävät ottaa vallan, pakotan itseni sanomaan asian ääneen jollekin. Nykyään haluan jo kohdata vaikeita tunteitani, enkä missään nimessä välttele niitä.

Omien ominaispiirteidensä hyväksyminen auttaa

Näyttämölle ihmisten ja sosiaalisten tilanteiden pelko ei ole Riaa seurannut. Kahvihuone on hänelle pelottavampi paikka kuin näyttämö. Kahvikuppineuroosi ja ihmisten pelko ovat eri asioita kuin esiintymisjännitys. Lavalla pääosassa on roolihenkilö, ei hän itse.

Nykyisin Ria näkee ujoudessaan ja kiltteydessään hyviäkin puolia. Ne ovat hänen ominaispiirteitään niin kuin syrjäänvetäytyminenkin, piirre, jota hänen on ollut vaikea hyväksyä itsessään.

– Olen ehkä parempi kuuntelija, jos en koe tarvetta olla itse koko ajan esillä.

Myös vanhemmuus on auttanut häntä. Lasten kanssa on pakko pitäytyä käytännön asioissa ja saada arki sujumaan. Vanhempana on tilanteita, joissa omat epävarmuudet on vain laitettava sivuun ja keskityttävä toimimaan itsestä ulospäin.

– Ja rakkaus auttaa. Paitsi läheisiä myös itseä pitää osata rakastaa.

Juttu on katkelma Annan numeron 37 kansijutusta. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!