Julkkikset

Pepe Willberg tarkkaili elämänsä naista vuosia sivusta: ”Pauliina kuvittelee, että hän valitsi minut”

Pauliina Visurin ja Pepe Willbergin suhteen aikana isot riidat ovat lientyneet pieniksi kinasteluiksi. – On turha kiukutella varttitunti, kun kuitenkin joutuu taipumaan, Pepe sanoo.

Teksti:
Minna Juti 
Kuvat:
Niclas Mäkelä

Pepe Willberg ja Pauliina Visuri ovat hioutuneet yhteen.

Pauliina Visurin ja Pepe Willbergin suhteen aikana isot riidat ovat lientyneet pieniksi kinasteluiksi. – On turha kiukutella varttitunti, kun kuitenkin joutuu taipumaan, Pepe sanoo.

Pauliina Visuri: ”Pepe on kiltti”

Yllättävän pitkään olemme tulleet toimeen keskenämme, vaikka ensimmäisen kymmenen vuoden aikana romantiikka oli suhteestamme kaukana.

Tutustuimme Pepen kanssa Tahkolla vuonna 1998. Pari vuotta sen jälkeen tapasimme helsinkiläisessä ravintolassa, kun Pepe oli keikalla. Hänellä oli tuolloin paljon ongelmia sekä yksityiselämässään että ammatissaan.

Ura polki paikoillaan, ja toisessa avioliitossa meni huonosti. Rupesimme silti tapailemaan.

Minulla oli takanani avioliitto ja juuri päättynyt avoliitto. Olin nelikymppinen kolmen lapsen äiti. En tuntenut muusikkopiirejä, mutta kävin mielelläni keikoilla.

Poikani Janne oli lukiossa, tytöt Katariina ja Marianna olivat 9- ja 5-vuotiaita.

Pepellä oli viisi lasta. Ensimmäisestä avioliitosta syntynyt Heidi oli jo aikuinen. Toisen liiton lapset Kastanja, Kirsikka ja Otto olivat koululaisia. Pepellä oli myös parikymppinen poika, Jere.

Pepen lapset olivat minusta heti tosi kivoja, ja kaikki olisi voinut mennä oikein hyvin, elleivät aikuiset olisi toimineet tyhmästi. Jatkuvasti oli riitaa tapaamisajoista ja muusta.

Sopimuksista ei pidetty kiinni, eikä mistään voinut neuvotella. Rankkaa riitelyä kesti kymmenen vuotta. Sinä aikana mentiin päivä kerrallaan eteenpäin.

Elämä oli välillä niin hankalaa, ettei voi kuin ihmetellä, mitä kaikkea ihminen jaksaa, kun on pakko.

”Vahvistui, että Pepellä on kuudeskin, jo aikuinen lapsi.”

Riitely vaikutti myös lapsiin. He eivät aina tienneet, kenen puolella heidän kuului olla. Tilanne muuttui, kun he kasvoivat ja alkoivat ajatella omilla aivoillaan.

Nyt lasten kanssa menee hyvin. Tapaamme heitä usein, ja kummankin lapset tapaavat toisiaan.

Toukokuussa muun muassa vietettiin Kastanjan häitä, joihin kaikki oli kutsuttu. Lastenlapsia Pepellä on kuusi ja minulla kolme.

Tänä vuonna vahvistui myös tieto, että Pepellä on kuudeskin, jo aikuinen lapsi, Marco. Toistaiseksi emme ole tavanneet häntä.

Joku lapsista oli nähnyt hänet ja sanoi, että Marco vaikuttaa mukavalta ja on aika paljon Pepen näköinen.

On hyvä, että tällaisetkin asiat tulevat esiin ennen kuolemaa. Olisi ikävä selvitellä niitä myöhemmin.

”Pepen arvoa ei ymmärretty”

Tavatessamme olin töissä Työterveyslaitoksella. Olen sairaanhoitaja, terveydenhoitaja ja työterveyshoitaja. Pidin työstäni.

En kuitenkaan pystynyt tekemään kahta täysipäiväistä työtä, kun ryhdyin hoitamaan Pepen keikkamyyntiä.

Pepen ja Pauliinan uusperheessä on paljon lapsia.
Pepen ja Pauliinan uusperheessä on paljon lapsia.

Työterveyshuollossa ei ollut tarjolla puolipäivätyötä. Irtisanouduttuani kaipasin omaa ammattiani, mutta Pepe oli pyytänyt, että ryhdyn hänen managerikseen.

Hänen yhteistyönsä ohjelmatoimistojen kanssa ei ollut oikein sujunut – hänen arvoaan ei ymmärretty, eikä Pepe ole tyyppi, joka tyrkyttää itseään.

En tiennyt viihdealasta mitään. Ensimmäinen iso koetus oli Pop Tenorit -konserttikiertue Fredin ja Petri Laaksosen kanssa vuonna 2003.

Konsertteja oli 40 ympäri Suomen. Tein kaiken, varasin salit, neuvottelin sopimukset, hoidin viestinnän. Kiertue oli taloudellinen katastrofi, tenoreille jäi kullekin tonni käteen.

Olin kuvitellut, että kaikki ymmärtävät tämän kokoonpanon upeuden ja tulevat kuuntelemaan sitä, mutta en tajunnut, että ensin täytyy olla levy, radiosoittoja ja näkyvyyttä mediassa.

Vasta sitten ihmiset huomaavat tulla konserttiin.

Sponsoreitakin hain. Sovin tapaamisen isoon vakuutusyhtiöön, jossa oltiin heti valmiita ostamaan satoja lippuja kier­tueelle.

Silloin oli tammikuu, ja he kysyivät, koska konsertit pidetään. Vastasin, että maaliskuussa.

Se oli vakuutusyhtiölle liian pian, emmekä tajunneet, että koko kiertue olisi kannattanut siirtää syksyksi. Sain oppini kantapään kautta.

Teen edelleen tosi paljon töitä yksin jokaista esiintymistä ja kiertuetta varten.

”Suhteen alussa, kun meillä oli isoja ongelmia, riitelimme paljon”

Olemme Pepen kanssa nykyisin yhdessä lähes koko ajan. Välillä väsymme toisiimme, mutta koska teemme töitä yhdessä, ei kannata pitkään riidellä. Työt eivät suju, jos päiväkausia mököttää.

Suhteen alussa, kun meillä oli isoja ongelmia, riitelimme paljon, jopa huusimme toisillemme.

Nyt vain kinastelemme pikkuasioista, kuten siitä, mitä Pepe pukee ylleen esiintyessään. Pepe pukeutuisi usein hillitymmin, mutta minusta esiintyjän pitää tarjota yleisölle myös katsottavaa.

Pepe sanoo, ettei halua olla joulukuusi. Hänellä on kyllä hyvä tyylitaju, jopa parempi kuin minulla. Se tulee hänen äidiltään, joka vielä 94-vuo­tiaana on tarkka pukeutumisestaan.

Kotityöt eivät ole koskaan olleet minulle parisuhteessa ongelma. Pepe imuroi, minä moppaan ja pesen vessat. Kun tulee vieraita, siivoamme tarkemmin.

En ole juuri ajatellut 12 vuoden ikäeroam­me. Tavattuamme Pepe lopetti tupakan polton ja vähensi huomattavasti alkoholin käyttöä.

Hän on opetellut kanssani pelaamaan tennistä ja minä hänen kanssaan golfia. Käymme myös pyöräilemässä.

Emme jaksa joka päivä tehdä kotona ruokaa, vaan fillaroimme Pikku Huopalahdesta Munkkiniemeen lounaalle. Ikä ei näy Pepessä vielä paljon. Häneen ei ole tullut varsinaista raihnaisuutta.

Pepe on kiltti. Hän suostuu jopa lähtemään mökille, vaikka ei ole mökki-ihmisiä. Hän inhoaa hyttysiä, mutta pilkkoo nätisti sytykepuut. Soutamaankin hänet saa, sillä järven toisella puolen on baari, jossa voi juoda oluen.

Eläkkeelle emme ole jäämässä, sillä molempien eläke on olematon. Emme kuitenkaan tee duunia vain rahan takia, vaan haluamme todella tehdä tätä, mitä teemme.

Istun kuuntelemassa Pepen jokaisen konsertin. On ihanaa, kun kaikki menee hyvin, äänentoisto on kunnossa ja moni yleisöstä tulee vielä kertomaan, miten upea kokemus konsertti on heille ollut.

Olemme molemmat huonoja bisneksessä, mutta onko sillä väliä, kun nyt sentään tulemme toimeen.

En tunne eläväni Pepen kautta”

En tunne eläväni Pepen kautta, vaikka minun elämästäni ei jää samanlaista jälkeä kuin hänen. Ihmisillä on erilaisia rooleja. On hienoa, että voi jättää elämästään jäljen soittamalla, laulamalla tai vaikka kirjoittamalla. Minä olen kuin muurahainen, joka tekee duunia, ja se on siinä.

Onnellisimmillani olen, kun tapaamme perhettä tai ystäviä. On kiva, kun lapset, lastenlapset ja serkut tapaavat.

Pepe Willberg: ”Pauliina on peräänantamaton”

Ilman Pauliinaa urani muusikkona olisi aivan toisen näköinen kuin nyt, jos sitä yleensä olisi enää ollenkaan. Kun tapasimme 1990-luvun lopulla, ajattelin, että kiva, jos näen 2000-luvun. Käyttäydyin itseäni – ja varmaan vähän muitakin – kohtaan huonosti.

Alkoholin käyttöni oli säännöllistä. Määrättyyn kellonaikaan sen sai aloittaa joka päivä. En ymmärtänyt olevani heikossa kunnossa. Minulla ei ollut mitään tulevaisuuden näkymiä.

Pauliina sanoi, että tuon pitää loppua, jos haluat laulaa. Se oli hirveän yksinkertaista. Ymmärsin sen heti, mutta en vain ollut tullut sitä ajatelleeksi.

Röökin polton ja alkoholin käytön suhteen oli helppo lähteä elämään Pauliinan toiveitten mukaan. Yksin minulla ei olisi ollut siihen voimavaroja.

Nykyisin Pauliina kuvittelee, että hän valitsi minut, mutta kyllä se oli niin, että minä valitsin Pauliinan. Tarkkailin häntä pari vuotta sivusta huomaamatta.

Hän oli kiinnostava tapaus, ihminen, jolla oli mielipiteitä. Ajattelin, että hänen kanssaan voisi elää pidempäänkin.

Vähän kyllä pelkäsin sitoutumista. Se en ollut minä, joka otti puheeksi naimisiin menemisen. Järjestimme kuitenkin isot, yli 200 vieraan häät elokuussa 2005.

Oli sattumaa, että Pauliina oli jo ennen sitä luopunut omasta työstään ja ryhtynyt managerikseni. Nyt hänellä on kiva duuni, jota voi tehdä missä tahansa oman aikataulun mukaan.

Yleensä hän istuu olohuoneessa tietokone sylissä, puhelin kädessä ja katsoo samalla telkkaria. Kun minun puhelimeni soi, en aina vastaa, vaan annan sen suoraan Pauliinalle.

Silloin soittajan asia ainakin tulee hoidetuksi. Pauliina sanoo, että jos sairaalassa hoidettaisiin asioita niin kuin suomalaisessa showbisneksessä, kaikki olisivat jo kuolleet.

Pepe Willberg: ”Nukkumaan emme mene vihoissamme”

Pauliina on hyvin sitkeä ja sinnikäs, peräänantamaton. Se ei varsinaisesti ärsytä, vaikka pari kertaa päivässä poltan kevyesti päreeni.

Riitelemme usein mutta emme paljon. Riidat kestävät minuutin tai pari, eikä niitä muistella. Ne eivät liity kummankaan persoonaan.

Nukkumaan emme mene vihoissamme. Aamulla suututan Pauliinan, jos uskallan herätellä häntä ennen kuin hänen kellonsa soi. Se on soimassa aina liian myöhään.

Stressitekijä meidän suhteessamme on se, että Pauliina on aina vähän myöhässä. Aikaisemmin en myöhästynyt ikinä mistään, yhdessä olemme myöhästyneet jopa lentokoneesta. Haluan aina ennen lentoa mennä kentälle ajoissa ja ottaa siellä vaikka kuoharilasillisen. Yhdessä onnistumme tekemään sen joskus nippa nappa.

Aikaisemmin vierastin kovasti kaikenlaista hienostelevaa elämää, vaikka sellaisia baareja, joissa tyypit istuvat ja näyttävät erinomaisilta.

Pauliina taas on utelias ja viihtyy sellaisissa paikoissa. Olen tottunut niihinkin hänen kanssaan, ja jos vain pääsen istumaan, pystyn jo rentoutumaan ja tarkastelemaan ihmisiä.

En ole ollut koskaan rohkea puhuja. Konserteissa biisien välissä en ole paljon puhunut. Viime aikoina olen alkanut vähän jutella yleisölle. Ihmiset tykkäävät siitä.

Edellisessä konsertissa join vettä biisien välissä ja minulle tuli pakottava tarve kertoa yleisölle, ettei minun pitäisi juoda, koska joudun seuraavan kappaleen aikana miettimään, milloin voin röyhtäistä. Se nauratti ihmisiä.

Joskus jutut pitkittyvät ja Pauliina viittoilee salin perällä minua lopettamaan.

Hän itse osaa olla aika häpeilemätön puhuja. Hän voi sanoa kelle tahansa mitä vain, mikä minulta jäisi sanomatta.

”Marcon olemassaolosta minulla on kyllä ollut jonkinlainen käsitys jo vuosien ajan”

Meistä Pauliina on se, joka pitää enemmän yhteyttä lapsiin. Minusta on kiva tavata heitä ja lastenlapsia, mutta minulla on oma elämäni ja heillä omansa. He soittavat, kun muistavat.

En minäkään muistanut aikoinani soitella mutsille. Pauliina on enemmän perhekeskeinen. Hän soittelee äitinsä kanssa melkein päivittäin. Pauliinan äiti täytti juuri sata vuotta.

Marcon olemassaolosta minulla on kyllä ollut jonkinlainen käsitys jo vuosien ajan. Nyt asia sitten varmistui. En tiedä tavanneeni häntä koskaan.

Mökkeily aiheuttaa hieman ristivetoa, mutta Pepe myöntyy aina lähtemään.
Mökkeily aiheuttaa hieman ristivetoa, mutta Pepe myöntyy aina lähtemään.

Viihdyn parisuhteessa. Uskon, että se lähtee siitä, että olen yksinhuoltajan poika. Totuin siihen, että mutsi vei ja minä vikisin.

Olen myös luonteeltani sellainen, että vetäydyn mielelläni tietynlaiseen toimettomuuden tilaan, ellei minulle osoiteta tekemistä. En voisi kuvitellakaan, että hoitaisin itselleni esiintymisiä – ehkä äärimmäisessä hädässä voisin sen tehdä.

Kun Pauliina ehdottelee erilaista tekemistä, ei ole oikein mitään, mitä en tee. Kun hän sanoo, lähden hänen kanssaan lenkille, tai fillarilla lounaalle Munkkiniemeen, vaikka itse voisin käydä tuossa lähipaikassa.

Myös mökille meno kuuluu samaan kun hän sanoo -osastoon. Vaikka kesä olisi parhaimmillaan, Pauliina haluaa mökille. Mökki on ollut hänelle tärkeä lapsesta saakka.

Lähden mukaan ja pyrin suojautumaan hyttysiltä. Teen asioita, jotta pääsen mahdollisimman helpolla ja vältän stressiä. On turha kiukutella varttitunti, kun kuitenkin joutuu taipumaan.

Mitä on rakkaus? Kai se on lämmintä yhdessäoloa, en keksi, mitä muuta sanoisin. Olen oivaltanut ajattelemaan erilaisista asioista niin, että niihin ilmeisesti liittyy rakkaus. Muuten ei jaksettaisi elää yhdessä samojen seinien sisällä.

Se, että otan puhelimen mukaan kauppaan lähtiessäni, jotta Pauliina voi soittaa perääni, kotityöt ja kaikenlainen yhdessä häärääminen ovat rakkautta. Toiminnan fokus on kumppanissa ja siinä, että eletään vahvasti yhteistä elämää.

X