Julkkikset

Pihla Viitala ja Pamela Tola: ”Isot kriisit ovat syventäneet ystävyyttämme”

Kun näyttelijät Pamela Tola ja Pihla Viitala tutustuivat, tunne oli kuin voimakas ihastuminen. Toisen kanssa oli sairaan hauskaa. Kymmenen vuoden ystävyyden aikana kuherruskuukausi on mennyt ohi, mutta keskinäinen ihailu ja arvostus ovat säilyneet.

Teksti:
Miia Siistonen
Kuvat:
Paula Kukkonen/Otavamedia

Pihla Viitala ja Pamela Tola sekä monet muut naisnäyttelijät kritisoivat Ylen tuoreessa artikkelissa ohjaaja Aku Louhimiehen työtapoja.

Kun näyttelijät Pamela Tola ja Pihla Viitala tutustuivat, tunne oli kuin voimakas ihastuminen. Toisen kanssa oli sairaan hauskaa. Kymmenen vuoden ystävyyden aikana kuherruskuukausi on mennyt ohi, mutta keskinäinen ihailu ja arvostus ovat säilyneet.

Kaikki alkoi yhdestä puhelinsoitosta. Kymmenisen vuotta sitten Pamela Tola, 36, pirautti Pihla Viitalalle, 35, työasioissa. Naiset olivat ohimennen kohdanneet Teatterikorkeakoulun käytävillä. Läheisesti he eivät toisiaan tunteneet, sillä Pamela opiskeli kaksi vuosikurssia ylempänä.

Ensimmäinen puhelu kesti pari tuntia. Sen päätteeksi sovittiin tapaaminen. Kohta he olivatkin jo täyttä päätä tekemässä yhteistä Elma ja Liisa -lyhytelokuvaa.

− Se oli salamaystävystyminen, Pamela kuvaa.

Tutustumisvaihe oli eräänalainen kuherruskuukausi. Toisessa näytti olevan pelkkiä hyviä puolia, mikään ei ärsyttänyt.

− Se oli kuin ihastumista, Pihla kiteyttää.

− Yhdessäolo oli vaan sairaan hauskaa, Pamela komppaa.

Ajan kuluessa naiset ovat huomanneet, ettei toinen sentään ihan kaikesta ajattele samalla tavalla − eikä tarvitsekaan. Erilaiset ominaisuudet täydentävät toisiaan.

− Pamela on näyttelijäntyön lisäksi tehnyt valokuvanäyttelyn ja kirjan. Häneltä olen oppinut, että kukaan ei tee puolestasi niitä asioita, joista haaveilet. Unelmat pitää toteuttaa itse.

− Pihla taas on opettanut minulle pelottomuutta. Hänet on kasvatettu niin, että hän uskaltaa haastaa ja kyseenalaistaa, Pamela kehuu.

Vaikeina aikoina ystävästä on tukea

Kuherruskuukausi päättyi aikaa sitten, mutta ystävyys on säilynyt. Kymmenen vuoden aikana molempien yksityiselämässä on tapahtunut isoja muutoksia. Pamela on eronnut kahden ensimmäisen lapsensa isästä, mennyt naimisiin näyttelijäkollega Lauri Tilkasen kanssa ja saanut kolmannen pojan.

Pihlan avioliitto säveltäjä Kerkko Koskisen kanssa päättyi vuonna 2008. Nyt hän elää kazaktanilais-saksalaisen Alex Schimpfin kanssa, joka on hänen tyttärensä Astridin, 6, isä.

− Isot kriisit on käsitelty yhdessä, ja ne ovat syventäneet ystävyyttä. On ollut helpottavaa, kun toinen kulkee rinnalla vaikeinakin aikoina, Pamela sanoo.

Pihla muistuttaa, että ystävyyskin on eräänlainen parisuhde. Myös sitä pitää vaalia. Se vaatii toisen huomioonottamista ja halua ymmärtää.

− Arvostan pitkän ystävyyden aikana syntynyttä luottamusta. Näiden vuosien jälkeenkin yhä rakastan, ihailen ja kaipaan Pihlaa, Pamela tunnustaa ja saa Pihlan silmät kostumaan.

Luit lyhennelmän Annan jutusta. Lue Pihlan ja Pamelan haastattelu Annasta 12/2018. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!

X