Pirkko Hämäläinen ei ole menettänyt toivoaan uuden kumppanin löytymisestä: ”Haluaisin vielä olla jollekin erityinen”

Näyttelijä Pirkko Hämäläinen, 62, on jatkanut elämäänsä puolisonsa menehtymisen jälkeen ja yrittänyt tehdä siitä mahdollisimman hyvää. Pirkko tuntee olonsa yksinäiseksi joskus sunnuntaisin.

Mitä on hyvä elämä? Sitä kysymystä näyttelijä Pirkko Hämäläinen on huomannut pohtivansa yhä enemmän viime vuosina. Jo nuorena hän ymmärsi, että elämä on tässä ja nyt – ei eilen eikä huomenna. Iän karttuessa tämä ajatusmalli on kirkastunut entisestään.

– Saavutuksilla tai menestyksellä ei ole minulle merkitystä. Tärkeintä on, että elämä on mielekästä ja mahdollisimman mukavaa, hän sanoo.

Nyt Pirkko kertoo, mistä asioista hänen hyvä arkensa koostuu.

”Aika on ainoa asia, jonka ihminen omistaa”

”En ole sosiaalisessa mediassa, koska en halua kuluttaa aikaani nenä kiinni erilaisissa vempaimissa. Toki luen uutisia laitteiltani, mutta se riittää. En ole loppujen lopuksi niin kiinnostunut muiden ihmisten asioista ja mielipiteistä, että haluaisin seurata niitä jatkuvasti. Uskon kuulevani kaikkein tärkeimmät asiat suoraan ihmisiltä.

Aika on ainoa asia, jonka ihminen omistaa – kukaan ei tiedä, onko sitä paljon vai vähän. Elämässä on paljon tapahtumia, joille ei mahda mitään. Jokainen voi vaikuttaa siihen, miten aikansa käyttää. Kun hallitsen omaa aikaani, tunnen olevani vapaa.

Puolisoni Kirsti Simonsuuri menehtyi syöpään lähes kolme vuotta sitten. Sen jälkeen olen iloinnut erityisesti siitä, että osasimme elää hetkessä ja lähteä reissuille aina kun siihen oli mahdollisuus. Parempia aikoja ei kannata jäädä odottelemaan.”

 ”Kukaan ei pärjää yksin”

”Kukaan ei pärjää yksin. Rakkaat ihmiset ovat elämässä selviytymiseni elinehto. Ystäväni, pikkusiskoni ja kaksi aikuista poikaani sekä ex-mieheni Puntti Valtonen ovat elämäni läheisimmät ihmiset. Heidän kanssaan jaan iloni ja suruni. Läheisteni seurassa voin olla oma itseni, ja he hyväksyvät minut kaikkine puolineni.

Esikoisemme Ville on kolmekymppinen ja kuopuksemme Aku on 28-vuotias. Hän on autisti ja asuu kehitysvammaisten ryhmäkodissa. Olin Akun omaishoitaja yli 20 vuoden ajan, sen jälkeen myös puolisoni Kitin. Toisen ihmisen hoitaminen ei ole kenellekään pahaksi. On tärkeää joskus osata asettaa toisen tarpeet omiensa edelle.

Kiti kulkee aina mukanani, mutta hänen menetyksensä ei määritä minua ja tekemisiäni. Saimme elää yhdessä yli 10 vuoden ajan. Olen jatkanut elämääni ja yrittänyt tehdä siitä mahdollisimman hyvää.

Välillä tunnen yllättäen oloni yksinäiseksi, usein sunnuntaisin. Se on päivä, joka mielletään usein perheen yhteiseksi. Joskus, kun tulen matkalta tai töistä kotiin, mieleen juolahtaa ajatus, etten voi jakaa ajatuksiani ja kokemuksiani toisen kanssa.

Toivon, että voisin vielä joskus löytää kumppanin. En ehkä haluaisi enää asua kenenkään kanssa, mutta haluaisin olla vielä jollekin erityinen. Iän myötä todennäköisyys kumppanin löytymiselle valitettavasti heikkenee. Toivoa ei kuitenkaan pidä koskaan menettää.”

Luit juuri lyhennelmän Annan kansijutusta 13/2022, jonka on kirjoittanut Anneli Juutilainen. Hyvinvoinnin avaimet -sarjan jutussa Pirkko kertoo ihmisistä ja asioista, jotka tekevät hänet onnelliseksi. Miksi Pirkko ei koskaan kanna kalenteria mukanaan? Miten maailma avautui hänelle eri tavalla, kun hän lopetti tupakoinnin? Entä miksi hän tanssii usein yksin kotonaan? Lue koko juttu numerosta 13/2022 tai digilehdestä. Voit tilata digilehden täältä!