Julkkikset

Pirkko Saisio kirjoitti kirjan, joka voisi olla totta – tai sitten ei: ”Oli kiva leikitellä totuudella”

Kirjailija Pirkko Saisio täytti äskettäin, omaksi yllätyksekseen, 70 vuotta ja kertoo siksikin miettineensä ikääntymistä. – Se hyvä puoli vanhenemisessa on, että olen tuntenut suuren määrän ihmisiä yli puoli vuosisataa, hän sanoo.

Teksti:
Sanna Wirtavuori
Kuvat:
Sampo Korhonen

Pirkko on myös isoäiti, sillä hänen tyttärellään näyttelijä Elsa Saisiolla on kaksi lasta.

Kirjailija Pirkko Saisio täytti äskettäin, omaksi yllätyksekseen, 70 vuotta ja kertoo siksikin miettineensä ikääntymistä. – Se hyvä puoli vanhenemisessa on, että olen tuntenut suuren määrän ihmisiä yli puoli vuosisataa, hän sanoo.

Kaikki mikä voi tapahtua jollekin toiselle, voisi tapahtua minulle. Niinpä en erota muistoa, haavetta, painajaista, unelmaa siitä mikä tapahtuu oikeasti, koska mitään oikeasti ei ole minulle olemassa, Pirkko Saisio kirjoittaa uuden kirjansa ensisivulla.

Epäröintejä on romaani, joka voi kuvata kirjailijan työtä tai yhtä hyvin elämän sattumanvaraisuutta tai sitä, että on vaikea keksiä mitään, mitä ei ole jo keksitty.

Romaanissa on kyse näyttelemisestä ja rakastumisesta naiseen sekä tapahtumien uskottavuudesta ja siitä, mikä voisi olla totta. Siinä voi nähdä Pirkon omaan elämään liittyviä asioita, kuten naisten välistä rakkautta ja vaikka talon ostoa Madeiralla. Toisaalta lukijalle tulee selväksi, että kaikki saattaa yhtä hyvin olla keksittyä.

– Valehtelua, sitähän kutsutaan fiktioksi. Uusin kirjani on kaunokirjallisuutta, mutta on siinä todellisuuspohja. Autofiktiota se kai on, Pirkko sanoo, kun hän istuutuu lattelasin ääreen helsinkiläiskahvilassa.

”En aio koskaan kirjoittaa perinteisiä muistelmia”

Elämäkerrat sen sijaan ovat Pirkon mielestä fiktiota, koska niissä kerrotaan tarkkaan valitut asiat, ja usein muistoille annetaan jokin tietty tehtävä. Eikä ihmisen muisti ole lainkaan luotettava.

– Esimerkiksi lapsuusmuistot voivat muuttua vielä korkeassakin iässä. Siksi en aio koskaan kirjoittaa perinteisiä muistelmia. Jokaisella on aina syy tai tarve kertoa asiat siten kuin ne kerrotaan, hän pohtii.

– Tosin sanoin kymmenen vuotta sitten, että en enää koskaan näyttele, mutta niinpähän olen syksyllä Kom-teatterin lavalla esittämässä Pirkko Saisiota.

Valehtelijan peruukki on jatkoa kymmenen vuoden takaiselle Odotus-näytelmälle, jossa Pirkko Saisio ja Marja Packalén kävivät läpi elämäänsä. Nyt tarina jatkuu ja naiset ovat esittelytekstin sanoin kymmenen vuotta lähempänä kuolemaa.

”Ihmiset ovat ammattiensa näköisiä”

Ikäasiaa ja vanhenemista Pirkko kertoo miettineensä muutenkin. Vanheneminen ei ole kivaa, mutta siinä on hänen mukaansa sellainen hyvä puoli, että ikä tarjoaa oivan näköalapaikan.

– Täytin omaksi yllätyksekseni äskettäin 70 vuotta, ja niinpä olen tuntenut suuren määrän ihmisiä yli puoli vuosisataa. On kiinnostavaa tarkkailla ihmisiä ja miettiä, mitkä ominaisuudet johtavat siihen, että ihmisestä tulee sellainen kuin tulee, hän sanoo.

Pirkko kertoo panneensa merkille, että esimerkiksi ammatti valitaan usein sattumalta, ja se kuitenkin muokkaa ihmistä todella paljon.

– Ihmiset ovat ammattiensa näköisiä.

Hän kertoo myös huomanneensa, että ihmisen onnellisuus on hyvin vähän riippuvainen ulkoisista tapahtumista.

– On monia, joilta on kuollut läheisiä ja jotka ovat kokeneet kovia menetyksiä, eikä se estä heitä olemasta lämpimiä ja ymmärtäväisiä muita kohtaan. Ja sitten on heitä, joilla on kaikki asiat aika hyvin, mutta silti he eivät ole tyytyväisiä mihinkään. Paheksunta puetaan periaatteeksi.

Pirkko ei ole kyynistynyt iän myötä. Hän on melko aktiivinen somekeskustelija, vaikka hän on joutunut itsekin somekohun kohteeksi.

– Somea on kiinnostavaa seurailla, mutta en koskaan hyökkää ketään yksityistä ihmistä vastaan. En halua pilata elämääni menemällä mukaan siihen raivoon. Ne huutavat siellä aikansa, mutta myrsky on usein hetkessä ohi, hän sanoo.

Kulttuurieroja

Suomalaisuuteenkin Pirkolla on tavallaan tarkkailuasema. Hänellä ja elokuvaaja Pirjo Honkasalolla on talo Madeiralla, ja pariskunta on asunut siellä talvikuukaudet jo 13 vuoden ajan. Kulttuurisia eroja kuulemma on Suomen ja Madeiran välillä.

– Esimerkiksi suhde henkilökohtaisiin asioihin, kuten uskontoon, on Madeiralla suvaitsevaisempi, ja myös yleinen ilmapiiri on siellä ystävällisempi kuin Suomessa.

Nyt edessä on kesä, eikä paluu Madeiralle ole ennen syksyä ajankohtainen. Lattelasi on tyhjä, kuplavesi juotu ja lopettelemme haastattelua. Pirkko palaa vielä tuoreeseen kirjaansa ja muistojen kiinnostavuuteen.

– Minulla on aika hyvä muisti, mutta kirja on vähän kokeilu. Ajattelin, että noinkin voi kirjoittaa. Oli kiva leikitellä totuudella.

X