Julkkikset

Pitkä parisuhde on Sanna Saarijärven voimanlähde: ”Annamme toistemme tuntea, että me kaksi riitämme toisillemme”

Näyttelijä Sanna Saarijärvestä tuli uusperheen äiti, kun hän sitä vähiten odotti. Parisuhdetta on kannatellut vahva luottamus ja kumppaninlukutaito.

Teksti:
Sari Hannikainen
Kuvat:
Arto Wiikari, Pekka Mustonen

Sanna Saarijärvi on ollut puolisonsa Hermanni Seppälän kanssa 14 vuotta yhdessä. Kaksi vuotta sitten he sinetöivät suhteensa kesähäillä.

Näyttelijä Sanna Saarijärvestä tuli uusperheen äiti, kun hän sitä vähiten odotti. Parisuhdetta on kannatellut vahva luottamus ja kumppaninlukutaito.

Näyttelijä Sanna Saarijärvi, 49, elää vahvaa vaihetta urallaan. Rooli Helsingin kaupunginteatterin suurmusikaalin Pienen merenneidon Ursulana on tuonut ylistäviä arvosteluja. Tärkeä voimavara Sannalle on avioliitto Bauer Median sisältöjohtajana työskentelevän Hermanni Seppälän kanssa ja heidän kolmilapsinen uusperheensä. Sanna ja Hermanni ovat olleet yhdessä 14 vuotta, joista kaksi vuotta naimisissa.

– Meillä on vahva kunnioitus ja luottamus toisiamme kohtaan. Annamme molemmat toisemme tuntea, että me kaksi riitämme toisillemme ja olemme lopun elämämme yhdessä. Se on tärkeää ja tuo turvallisuutta, Sanna sanoo.

– Toki meilläkin riidellään välillä, ja sitten sovitaan. Sen lisäksi, että pyytää anteeksi, anteeksi pitää osata myös antaa. Asiat ovat kuitenkin hyvin, kun isoimmat riidat syttyvät arjen pienistä asioita. Väsyneenä ja stressaantuneena niistä tulee välillä sanomista. Mutta 14 vuoden aikana oppii lukemaan toista ja tietää, mistä kenkä puristaa. Sillä välttää monta turhaa vääntöä. Hyvän parisuhteen perusta on mielestäni kumppaninlukutaito.

”Olin valmis rauhoittumaan”

Sannalla ja Hermannilla on samanlainen arvomaailma, ja he haluavat samanlaisia asioita elämältä.

– Perhe, lähisuku ja ystävät ovat meille molemmille tärkeitä. Ymmärrämme myös toistemme kunnianhimon töiden suhteen.

– Sekin oli minulle tärkeää, että sain elää pitkän itsellisen vaiheen ennen kuin tapasimme. Olin ehtinyt muun muassa asua New Yorkissa ja kokea kaikenlaista. Hermanni tuli kohdalle, kun osasin sitä vähiten odottaa, mutta olin silloin jo valmis rauhoittumaan.

Sanna Saarijärvi, Hermanni Seppälä ja Fanny-tytär kuvattiin kolme vuotta sitten optikkoliikkeen kutsuvierastilaisuudessa.
Sanna Saarijärvi, Hermanni Seppälä ja Fanny-tytär kuvattiin kolme vuotta sitten optikkoliikkeen kutsuvierastilaisuudessa.

Yksineläjästä tuli uusperheen äiti

Sannan ja Hermannin uusperheeseen kuuluu yhteinen Fanny-tytär, 12, ja jo aikuiset lapset Womma ja Bertta Seppälä Hermannin ensimmäisestä avioliitosta. Sanna oli 36-vuotias, kun hänestä tuli uusperheen äiti.

– Sitä ennen olin elänyt pitkään aika itsekästä yksineläjän elämää.  Samassa rytinässä sain myös oman lapsen. Jonkun aikaa haimme kaikki paikkojamme perheessä, mutta aika kivuttomasti kaikki kuitenkin sujui.

– Löysin oman paikkani niin, että en yrittänyt ottaa sitä väkisin, vaan olin oma itseni. Pelisäännöistä toki keskusteltiin, ja niitä luotiin yhdessä.

Perhe on sittemmin matkustanut paljon yhdessä muun muassa Pohjois-Amerikassa ja viettänyt reissun päällä tiiviisti yhdessä pitkiä aikoja kerrallaan.

– Meillä on kolme lahjakasta ja voimakasta lasta, joilla on terve itsetunto. Jokaisella on perheessämme oma vuoronsa loistaa, ja kaikki saavat toisiltaan tukea. Minäkin jouduin ajattelemaan monta asiaa itsekkäästi, kun tein Ursulan isoa roolia.

Lue myös: Tällaiset olivat Sanna Saarijärven julkkishäät: ”Sain enemmän kuin olisin voinut toivoa”

X