Julkkikset

Pitkään sinkkuna ollut Putous-tähti Pilvi Hämäläinen: ”Haluaisin löytää ihmisen, jonka kanssa kasvaa”

Näyttelijä Pilvi Hämäläinen, 32, on ollut niin kiireinen, ettei tilaa ihmissuhteille ole viime aikoina ollut. – Siitä on aikaa, kun olen viimeksi seurustellut. Totta kai haluaisin löytää kumppanin.

Teksti:
Maria Tojkander
Kuvat:
Niclas Mäkelä/Otavamedia

Pilvi Hämäläinen sanoo, että hän haluaisi löytää kumppanin. – Ihmisen, jonka keskeneräisyyden voisin hyväksyä ja joka voisi hyväksyä minun ja jonka kanssa voisimme yhdessä yrittää kasvaa.

Näyttelijä Pilvi Hämäläinen, 32, on ollut niin kiireinen, ettei tilaa ihmissuhteille ole viime aikoina ollut. – Siitä on aikaa, kun olen viimeksi seurustellut. Totta kai haluaisin löytää kumppanin.

Näyttelijä Pilvi Hämäläinen ei ole mikään erakko, mutta:

– Ei minun sosiaalinen elämäni mitenkään vilkasta ole, hän sanoo.

– Jos on enemmän vapaata, näen ystäviäni paljonkin, mutta kun menossa on jokin intensiivinen proggis, en oikein pysty keskittymään muuhun.

Nyt Pilvin elämä on ollut yhtä intensiivistä proggista, ollut kevään 2017 Putouksesta saakka.

Pilvi viettää paljon vapaa-aikaansa yksin

Haastattelua edeltävänä iltana hän on ollut elokuvissa. Yksin. Hän viettää vapaa-aikaansa paljon yksin.

Kenen kanssa Pilvi tuulettaa onnistumisiaan?

Äidin ja isän. Lapsuudenystävänsä Millan. Marjon, johon tutustui lukiossa. Taideakatemian ajoilta Pilvin elämään jääneiden Raunon ja Tiinan. Aijan, joka on ystävä Kokkolan kaupunginteatterin ajoilta. Ja nyt myös näyttelijä Kirsi Ylijoen, jonka kanssa Pilvi ystävystyi Keisari Aarnion kuvauksissa. Haastattelua tehtäessä Pilvi on juuri palannut Meksikosta, mihin hän lähti, kun Aarnion ja Putouksen kuvaukset olivat ohi. Hän lomaili siellä Kirsin ja heidän yhteisen ystävänsä kanssa. He olivat vuokranneet sieltä talon.

– Olin paljon vain rannalla, olin niin uupunut alkuvuoden tiiviin työputken jälkeen, hän sanoo.

Haastattelun jälkeen Pilvi menee töihin, tietysti.

Ensin edessä on äänitesti – hän ei muista, mihin hänen lukuisista projekteistaan se liittyy – ja sen jälkeen Villin kortin käsikirjoituspalaveri. Sieltä hän suuntaa kotiin käymään läpi työsähköposteja.

Menestys mahdollisti asunnon ostamisen

Hänen kotinsa on Kallion kaupunginosassa Helsingissä. Se on 50-neliöinen kaksio. Hän otti asuntolainaa ja osti sen lokakuussa, vaikka oli jo ajatellut, ettei koskaan voisi tehdä niin. Viime vuonna tienestit kasvoivat rutkasti.

Hän asuu yksin.

– Siitä on aikaa, kun olen viimeksi seurustellut. Totta kai haluaisin löytää kumppanin. Ihmisen, jonka keskeneräisyyden voisin hyväksyä ja joka voisi hyväksyä minun ja jonka kanssa voisimme yhdessä yrittää kasvaa. Jonkun, jonka kanssa ihmetellä tätä maailmaa.

Luit lyhennelmän Annan jutusta, jossa näyttelijä Pilvi Hämäläinen kertoo muun muassa siitä, miten hän päätyi Putous-tähdeksi, vaikkei päässyt kahdeksankaan yrityksen jälkeen Teatterikorkeakouluun. Ja siitä, miksi hän aikoo mennä lähiaikoina terapiaan. Lue juttu Annasta 18/2018. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!

X