Julkkikset

Mies, jonka kappaleen tietävät kaikki, mutta vain harva tunnistaa – ”Tämä on ollut tietoinen valinta”

Poju, eli Pasi Heinonen, on tuntematon ja kaikkien tuntema.

Teksti:
Emilia Saloranta
Kuvat:
Tiia Ahjotuli

Poju Kauppatorin laiturin kesäavajaisissa.

Poju, eli Pasi Heinonen, on tuntematon ja kaikkien tuntema.

Kun Suomi voittaa jääkiekon maailmanmestaruuden, voidaan nimetä takuulla yksi artisti, joka kutsutaan esiintymään. Poika saunoo -hitistä vastannut Poju, eli Pasi Heinonen, 46, nousi lavalle myös tällä viikolla, kun MM-kultaan yltäneitä kiekkoleijonia juhlittiin Tampereella 30 000 ihmisen edessä.

Lavalla kuultiin myös Pojun uudempi hitti Esson baariin.

– Tämä kevät on ollut koronan jälkeen positiivisessa mielessä hullunmyllyä. Keikkailu on tehnyt myös itselle mielenterveydellisesti hyvää. Kaksi koronavuotta tuntuu nyt kuin olisi ollut maan alla, Poju kertoi Helsingissä Kauppatorin laiturin kesän avauksessa.

Seura: Gulf-baari vie 70-luvulle Loviisan Ruotsinkylässä – Samille sen isännöinti on elämäntehtävä

Tuntematon tähti

Poju on artisti, jonka kappaletta tituleerataan leikkimielisesti Suomen toiseksi Maamme-lauluksi, mutta vain aniharva tunnistaa saati tietää itse miehestä jotakin.

– Tämä on ollut tietoinen valinta, että pidän oman julkikuvan vaatimattomana. Saan rauhassa keskittyä keikkoihin, enkä ole lähtenyt naamaani näyttämään kissanristiäisiin.

Vuodesta 2007 musiikkialalla työskennellyt Poju kertoo, että hän asuu Toivakassa.

– Kyllä, siellä Arja Korisevan kotipitäjässä. Asun kahden koiran kanssa. Siellä on ollut korona-aikana lääniä, missä liikkua luonnossa.

Poju ei ole minkään levy-yhtiön listoilla, joten hän elää käytännössä keikoillaan ja Spotify-tuloilla, joita hän saa kappaleidensa verkkokuuntelusta.

– Korona-aikana sain 1 560 euroa tukea Suomen musiikintekijöiltä, muuten elin Spotify-tuloilla, joita on enemmän kuin usealla levy-yhtiöartistilla, hän muotoilee.

– Ne pelastivat minut; sain koirat ruokittua ja lainat maksettua. Mutta muita laskuja makselen nyt, kun keikat ovat käynnistyneet.

Lue myös: Arja Korisevan, 56, hiustyyli on osunut naulan kantaan kolme vuosikymmentä – muistatko nämä?

Poju naisystävän kanssa keikoilla

Miehen keikkaviikonloput onkin loppuunmyyty vuoden loppuun asti. Pojun mukana keikoilla kiertää DJ:nä ja tanssijana naisystävä Tea Ollila.

– Hän asuu Rovaniemellä, eli voi sanoa, että meillä on niin sanotusti hyvät välit, Poju vitsaili.

Lue myös:

X