Julkkikset

Prinsessa Märtha Louise Annalle: ”Nuorempana häpesin sitä, että olen prinsessa”

Norjan prinsessa Märtha Louise ei nuorena viihtynyt kuninkaallisessa roolissaan. Kun hän ymmärsi olevansa erityisherkkä, palaset loksahtivat paikoilleen. – En osannut suojata itseäni, ­Märtha Louise sanoi Annalle Oslossa.

Teksti:
Tyyne Pennanen
Kuvat:
Mirva Kakko

Prinsessa Märtha Louise tuli aikaisemmin tunnetuksi uskostaan enkeleihin, minkä vuoksi hänen Soulspring-yritystään alettiin kutsua "enkelikouluksi". Anna tapasi Märtha Louisen hänen yrityksensä tiloissa Oslossa.

Norjan prinsessa Märtha Louise ei nuorena viihtynyt kuninkaallisessa roolissaan. Kun hän ymmärsi olevansa erityisherkkä, palaset loksahtivat paikoilleen. – En osannut suojata itseäni, ­Märtha Louise sanoi Annalle Oslossa.

Maaliskuisena aamuna Oslossa sataa tihuttaa. Frognerin hienostokaupunginosassa on hiljaista, eikä design- ja antiikkiputiikkien reunustamilla kaduilla näy juurikaan ihmisiä.

Aivan kuninkaanlinnan lähellä nököttää kaunis valkoinen kivikerrostalo. Siellä toimii Norjan prinsessa Märtha Louisen yritys Soulspring, joka on keskittynyt uskomushoitoihin.

Yrittäjänä Märtha Louise ei saa valtion kuninkaallisille maksamaa elatusapua ja on myös luopunut hänen kuninkaallinen korkeutensa -tittelistä. Nykyinen titteli on ”vain” hänen korkeutensa.

Ja juuri nyt hänen korkeutensa istuu hivenen sotkuisessa keittiössä ja syö muovirasiasta salaattia.

– Elatusapu oli pieni, eikä minulla ollut lupaa tehdä töitä. En halunnut elää isäni (kuningas Harald V:n) rahoilla koko elämääni, joten minun piti alkaa ansaita oma elantoni, hän sanoo ja lisää:

– Mutta se oli ihan ok.

Prinsessa Märtha Louise ja tyttäret Maud, Leah ja Emma
Märtha Louise ja tyttäret Maud, Leah ja Emma juhlivat toissa kesänä kuningatar Sonjan 80-vuotispäiviä. Prinsessa haluaa antaa tyttärilleen rohkean naisen mallin. – Elämässä on tärkeää seurata sydäntään ja omaa sisäistä ääntään.

”Tunsin itseni aina hieman syylliseksi”

Märtha Louise ja hänen veljensä Haakon varttuivat Skaugumin kartanossa noin parikymmentä kilometriä Oslon ulkopuolella. Kartano on meren rannalla, ja sitä ympäröivät pellot ja metsät. Nykyisin siellä asuvat Haakon ja kruununprinsessa Mette-Marit lapsineen.

Vaikka Märtha Louise oli ulospäin suuntautunut lapsi, hän pelkäsi joitakin sosiaalisia tilanteita. Harald-isän ja Sonja-äidin luona kävi usein vieraita, ja ennen nukkumaan menoa piti mennä alakertaan sanomaan aikuisille hyvää yötä.

– Itkin hysteerisesti ennen kuin laskeuduin portaita. Olin niin peloissani. Ihmisten puhe, parfyymien tuoksu, se kaikki oli minulle liikaa, hän kertoo.

Ja sitten oli vielä keskikäytävät. Märtha Louise jännitti kuninkaallissaattueita, kun he kulkivat esimerkiksi pitkin kirkon keskikäytävää. Prinsessana hänellä oli alhaisin arvoasema, ja siksi hänen paikkansa oli aina perheletkan viimeisenä. Hänellä oli tapana painaa katseensa maahan, koska hän kuvitteli ihmisten tuijottavan häntä tuomitsevasti.

Jostakin syystä hän tunsi itsensä lapsena aina hieman syylliseksi, kuin hän olisi tehnyt jotakin sopimatonta. Että hän oli jollakin tapaa väärä.

Vuonna 1995 tapahtui käänne. Rosen-terapian avulla hän koki saavansa kontaktin tukahdutettuihin tunteisiinsa. Kyse on uskomushoidosta, jossa hoitaja etsii asiakkaansa kehosta lihasjännityksiä ja psykologisia syitä niiden takana.

Märtha Louise ei enää syyttänyt pahasta olostaan muita.

– Aloin ymmärtää, että olen niin herkkä että kaikki menee ihoni alle. En ollut osannut suojata itseäni. Herkkä ihminen kokee muut ihmiset niin voimakkaasti, että hän lakkaa olemasta oma itsensä.

Hän alkoi tutustua itseensä, kirjoittaa ylös lapsuusmuistojaan ja kouluttautui Rosen-terapeutiksi ja fysioterapeutiksi. Hän alkoi myös opetella rajojen asettamista. Hän meni paparazzien luokse ja kertoi näille, ettei pitänyt siitä, mitä nämä tekivät.

– Vaihdoin myös ystäväpiiriäni ja hankkiuduin eroon ihmisistä, jotka vain ottivat energiaani. Siitä alkoi hidas prosessi, enkä silloin ymmärtänyt, miten paljon tulisi muuttumaan.

Norjan prinsessa Märtha Louise
Märtha Louise sanoo, että hän on hyvin kiireinen ja tasapainoilee työn ja perheen välillä, kuten kaikki ihmiset. Hän erosi ex-puolisostaan, kirjailija-kuvataiteilija Ari Behnistä kaksi vuotta sitten.

”Kun alkaa seurata omaa kutsumustaan, muiden kommenteilla ei ole väliä”

Tällä hetkellä prinsessan kutsumus ja bisnes pyörivät erityisherkkyyden ympärillä. Kuusi vuotta sitten hän teki Elaine N. Aronin Highly Sensitive Persons (HSP) -testin ja oivalsi olevansa erityisherkkä.

– Olin aina tiennyt olevani herkkä, mutta nyt ymmärsin, että minun kaltaisilleni on nimi. Eli tämä onkin ihan normaalia!

Erityisherkkä stressaantuu helposti ja prinsessakin on kokenut edustustehtävät uuvuttavina. Onneksi erityisherkkyydessä on paljon hyviäkin puolia, hän sanoo. Voi vaikkapa herkistyä voimakkaasti luonnosta, elokuvista ja musiikista.

– En voi ymmärtää, miten kaverini voivat elokuvan jälkeen alkaa jutella tuosta vain. Minä tarvitsen ainakin parikymmentä minuuttia kokemuksen prosessointiin.

Viimeksi hän vaikuttui A Star Is Born -elokuvasta ja musiikkipuolella hänen suosikkeihinsa kuuluu Ed Sheeran.

Prinsessan urapolku Rosen-koulutuksesta erityisherkkyyteen on kirvoittanut Norjassa paljon kritiikkiä. Häntä on syytetty huijariksi ja rahastajaksi. Aikaisemmin Märtha Louise otti kritiikin raskaasti, mutta ei enää.

– Kun alkaa seurata omaa kutsumustaan, sillä mitä muut sanovat ei ole väliä. Ollessani pieni isäni sanoi aina minulle, että tärkeintä on olla oma itsensä, muuten muut näkevät lävitsesi. Nuo sanat ovat olleet johtotähtenäni. Uskon, että koko perheeni elää noiden sanojen mukaan.

– Nuorempana häpesin sitä, että olen prinsessa ja niin paljon etuoikeutetumpi kuin muut. Mutta pääsin siitä yli, kun aloin tuntea itseäni. Prinsessan rooli ei enää ohjaa minua vaan olen tehnyt siitä oman luomukseni, hän sanoo.

Luit lyhennelmän Annan kansijutusta 12/2019. Millaista Märtha Louisen arki kolmen tyttärensä kanssa on? Harmittaako häntä, että hänestä ei sukupuolensa vuoksi aikoinaan tullut kruununperijää? Miksi hän toteaa, että hän ei ole feministi? Lue lisää numerosta 12/19 tai tilaa lehden lukuoikeus täältä!

X