Julkkikset

Professorin työ toi Elina Knihtilän uralle suunnan: ”Mietin, mitä oikeasti haluaisin tehdä”

Näyttelijä ja professori Elina Knihtilä, 46, on alansa tinkimätön voimanainen, joka on saavuttanut urallaan paljon. Silti hänkin on joutunut kyseenalaistamaan työnsä ja roolit, joita naisille tarjotaan. – Huomasin yhä enemmän miettiväni, mikä olisi riittävän haasteellista.

Teksti:
Sanna Wirtavuori
Kuvat:
Sampo Korhonen

Elina Knihtilä oli nuorena vimmainen ja vihainen. – Nyt osaan olla itselleni armollinen, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin.

Näyttelijä ja professori Elina Knihtilä, 46, on alansa tinkimätön voimanainen, joka on saavuttanut urallaan paljon. Silti hänkin on joutunut kyseenalaistamaan työnsä ja roolit, joita naisille tarjotaan. – Huomasin yhä enemmän miettiväni, mikä olisi riittävän haasteellista.

Syyslomaa varten Elina Knihtilällä oli yksi toive: hän halusi tuuliselle rannalle kävelemään. Viime aikoina kävely on jäänyt vähiin, koska oikea polvi ei ole kunnossa. Tulossa on polvileikkaus joulukuussa, ja se jännittää melkoisesti.

– Onnistuuko operaatio, miten toipuminen sujuu, kuinka paljon jaksaa tehdä töitä, miltä tekonivel tuntuu? hän pohtii.

Syksyn lomatoive toteutui, ja pari viikkoa sitten Elina käveli ja pyöräili miehensä, näyttelijä Tommi Korpelan kanssa Virossa Saarenmaan viimaisilla rannoilla. Nyt Elina on taas täysillä työn touhussa: Tavallisuuden aave -näytelmän esitykset jatkuvat Q-teatterissa Helsingissä, ja Teatterikoulun näyttelijäntyön professuuri sai jatkoa. Edessä on toinen viisivuotiskausi sekä iso muutos. Hyvä ystävä ja kollega Hannu-Pekka Björkman lopettaa professorina vuodenvaihteessa, ja sen jälkeen työhuoneen Elinan kanssa jakaa Kristian Smeds, joka tunnetaan rohkeana teatterin uudistajana.

Viisi vuotta professorina ja tulevaisuuden näyttelijöiden opettaminen on avannut Knihtilälle uusia maailmoja:

”Olen toiveikas tasa-arvon lisääntymisen suhteen, vaikka yhä joissakin uusissakin teksteissä naisille on paljon vähemmän monitulkintaisia ja ristiriitaisia rooleja kuin miehille. Uskon, että esimerkiksi ajankohtaiseksi nostettua seksuaalista ahdistelua ei lievitä se, että elokuvissa ja näytelmissä vahvistetaan edelleen ”nuori nainen on uhri” -tarinoita.

Olen ollut kaksi vuotta Wiftin eli Women in Film & Television Finlandin puheenjohtaja, ja on hyvä, että asioista vihdoin keskustellaan.

En ole itse kohdannut ahdistelua, mutta minultakin vaaditaan esimerkkejä ja nimiä pöytään. En tiedä, kuinka syyllisten etsimiseen pitäisi suhtautua. Toki rikoksista pitää rangaista, mutta mikä on kohtuullista ja pitääkö uhreja painostaa julkisuuteen? Eikö ole suorastaan väärin syyllistää uhreja siitä, jos he eivät jaksa, halua tai uskalla tulla esiin omilla kasvoillaan?”

Mikä suunta uralle?

”Olen kärjistetysti sanonut, että nuorena itkin kaikki roolit läpi – ja olin kieltämättä hyvä itkijä. Sittemmin minulla on ollut myös tyypillisiä miestä tukevien kyselijöiden rooleja – kun mies painiskelee isoissa tunnemyrskyissä, niin naisen tehtäväksi jää usein vain tyynnytellä: Mikä sulla taas on?

Reilut viisi vuotta sitten huomasin yhä enemmän miettiväni, mitä oikeasti haluaisin tehdä, mikä olisi riittävän haasteellista, missä halusin kehittyä. En kuitenkaan ehtinyt turhautua enkä uhriutua: nuo kysymykset jäivät sivuun, kun minua pyydettiin näyttelijäntyön professoriksi.

Iso haaste pelotti, mutta onneksi kollegakseni oli jo valittu vanha ystäväni ja opiskelukaverini Hoopee. Tietysti pelotti myös, että enkö ehdi enää näytellä ja itsekö nyt pitää opetella joskus antamaan itselleen loppuaplodit.”

Mikä innosti Elina Knihtilän näyttelijän uralle ja mikä on ollut hänen uransa suurin kriisi? Mitä hän ajattelee uran ja perheen yhdistämisestä? Lue Elina Knihtilän Tieni huipulle -haastattelu Annasta 45/2017. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!

X