Psykoanalyytikko Harri Virtanen oppi elämään traumojensa kanssa: ”Syvimmän trauman aiheuttaa toinen ihminen”

Pahimmat traumat syntyvät lapsena. Psykonalyytikko Harri Virtanen tietää sen sekä teoriassa että omasta kokemuksestaan. Traumoja parantavaa voimaa hän kutsuu rakkaudeksi.

Harri Virtasen luottamus elämää ja äitiä kohtaan särkyi metsätielle Inkeroisissa talvisena pakkasyönä vuonna 1969.

– Olin kuuden vanha, kun äiti herätti minut keskellä yötä, kiskoi sängystä ja vei autoon, Harri aloittaa tarinansa.

Pakomatka ei ollut ensimmäinen. Jo monesti aiemmin äiti ja Harri olivat lähteneet karkuun juoppoa isää.

– Tilanne oli kuitenkin aiempaa pelottavampi: auto oli uusi, äiti oli huono kuski, ulkona oli kova pakkanen ja äiti itki, oikein vollotti, koko ajomatkan ajan.

Pieneltä metsätieltä vielä pienemmälle käännyttyään äiti pysäköi auton ja meni ulos tupakalle. Harri jäi yksin pimeään autoon.

– Olin jo kuullut tarinoita siitä, kuinka ihmisiä oli paleltunut kuoliaaksi pakkaseen. Äiti oli jäänyt monta kertaa lumeen kiinni. Oli iso mahdollisuus, että olisimme jääneet sille tielle.

Sitten äiti tuli takaisin kertomaan, miksi hän oli itkenyt koko ajomatkan ajan.

– Hän sanoi, että tappaa meidät molemmat pakokaasulla, mitään muuta vaihtoehtoa ei ole.

Sitä äiti ei kuitenkaan tehnyt. Auto käynnistyi ja äiti poikinen palasi kotiin, missä isä oli jo sammuttuaan rauhoittunut. Mentiin nukkumaan, ja aamulla arki jatkui niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

–Asiaa ei myöhemmin käsitelty, kuten ei muitakaan riitoja tai ongelmia. Vanhempien keskinäinen mykkäkoulu oli ainoa merkki menneestä riidasta.

Pysäyttävän tarinan voi lukea Harrin tammikuun lopussa ilmestyneestä kirjasta Trauma ja rakkaus. Kirja kertoo nimensä mukaisesti traumoista ja niiden syntymisestä ja vaikutuksesta ihmisen elämään ja ihmissuhteisiin. Se on synteesi Harrin omasta traumatarinasta ja kokemuksesta psykoanalyytikkona.

– Lähtökohtani on, että trauma koskee meitä kaikkia ja vaikuttaa hyvin laajasti joko itsemme tai kumppaniemme kautta. Trauma ei ole mielenterveyden ongelma vaan kuuluu ihmisen elämään. Silti sitä ja sen vaikutuksia tunnistetaan hyvin vähän.

Rakkaus on kirjan nimessä siksi, että sen avulla traumasta on mahdollista parantua.

”Trauman kanssa elämiseen voi vaikuttaa”

Pitkään suomalaisen kulttuuri- ja tv-maailman johtopaikoilla työskennelleen Virtasen urakehitys tyssäsi kymmenisen vuotta sitten potkuihin WSOY:n kaunokirjallisuuden kustantajan paikalta. Sitä ennen hän oli toiminut muun muassa Teatterikorkeakoulun professorina ja Nelosen ja TV1:n draamapäällikkönä, kirjoittanut palkittuja näytelmiä ja tv-käsikirjoituksia.

Enää johtajan pestejä ei tippunut, vaikka Harri niitä hakikin. Palkkatyön lisäksi hän menetti yhteiskunnallisen asemansa ja statuksensa, joiden eteen hän oli tehnyt töitä vuosien ajan.

Takana oli kaksi eroa, jotka olivat olleet suuria järkytyksen ja masennuksen paikkoja. Pari vuotta aiemmin Harri oli aloittanut uuden suhteen – tyrisikö hän senkin?

Harri oli jo töidensä ohessa aloittanut jungilaisen psykoanalyysin opiskelut Kööpenhaminan Jung-instituutissa, ja niihin hän nyt paneutui kaikella tarmollaan.

– Opiskelumotivaatio oli kova. Halusin saada elämäni kuntoon paitsi itseni ja parisuhteeni myös lapsieni vuoksi. Etten siirtäisi eteenpäin sitä, mitä olen itse kantanut.

Nyt takana on kuusi vuotta opiskelua, kaksi psykoanalyysia ja valmistuminen jungilaiseksi psykoanalyytikoksi. Omalla praktiikallaan Harri on antanut lähes 5 000 asiakastuntia.

– Tärkein vuosien aikana saamani oivallus on trauman merkitys ihmissuhteisiin ja siihen, kuinka me miellämme itsemme suhteessa muihin ja maailmaan. Kiinnostuin asiasta, koska trauman kanssa elämiseen voi vaikuttaa, saada oikeasti muutos aikaan.

Traumoja on eriasteisia, Harri selittää. Trauma, joka on alkanut silloin kun persoonallisuus on kehittymässä, vaikuttaa lapsen ja myöhemmin aikuisen käsityksiin ja uskomuksiin kaikesta. Se tulee osaksi persoonallisuutta ja identiteettiä. Toisenlainen trauma on esimerkiksi se, että saa potkut aikuisena.

Yleiskielessä traumaa käytetään aika hövelisti tyyliin ”minulla ei traumoja ole” tai ”olipas traumaattinen kokemus”. Psykologiassa trauma määritellään tiukemmin: se on emotionaalinen reaktio henkeä, terveyttä tai mielenterveyttä uhkaavaa tilannetta, esimerkiksi onnettomuutta tai luonnonkatastrofia kohtaan.

– Syvimmän trauman aiheuttaa kuitenkin toinen ihminen. Pahimmat traumat syntyvät lapsena, mutta traumatisoitua voi missä elämänvaiheessa tahansa. Esimerkiksi parisuhteessa pitkäkestoinen psyyk­kinen rasite – jatkuva väheksyntä, väkivallan uhka tai sen pelko – voi muodostaa trauman.

Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että trauman sietokyky on eri ihmisillä erilainen. Se, mikä on toiselle vakava trauma, voi toiselle olla jotain sellaista, josta hän voi selviytyä helposti.

Trauman tunnistaa kärsimyksestä, siitä että jokin ikävä asia elämässä toistuu kerta toisensa jälkeen.

Vaikeistakin traumoista voi parantua tai ainakin niiden kanssa voi oppia elämään. Siitä Harri itse on elävä esimerkki.

”Virhearvioni oli se, että jos menestyn riittävästi, elämäni paranee”

Harrin lapsuutta väritti pelon lisäksi syvä rakkaudettomuuden ja väheksynnän kokemus.

– Lapsi ei puhu rakkaudesta vaan siitä, ettei kukaan välitä. Vanhempani eivät olleet kiinnostuneita minusta, eikä koulussa pärjäämiselläni ollut merkitystä.

Lääkkeeksi arvottomuuden tunteeseen Harrille kehittyi suunnaton kunnianhimo ja hyväksynnän nälkä. Piti näyttää, ei välttämättä muille vaan itselle, että kykenee. Hän uppoutui töihinsä, janosi kiitosta ja tunnustusta.

– Taiteen ja kirjoittamisen kautta rakensin selviytymismallin, joka pelastaisi minut tuntemaltani häpeältä.

Yksi konkreettinen, nyt kummalliseltakin tuntuva pakko oli autojen jatkuva vaihtaminen.

– Minulla on elämäni aikana ollut kolmisenkymmentä autoa. Taustalla kummittelee varmaan se Ford Cortina, jota äiti ajoi, tai isään liittyvät mukavimmat muistikuvat. Kun hän ajoi autoa, hän oli selvin päin.

– Virhearvioni oli se, että jos menestyn riittävästi, elämäni paranee. Mutta se ei pätenyt minun kohdallani, niin kuin ei kenenkään muunkaan. Syvintä arvottomuuden tunnetta ei pysty ulkoisilla asioilla paikkaamaan.

”Oli helppo toteuttaa mallia, jossa isä on pois”

Traumojen suurin vaikutus on Harrin mukaan tunne-elämän epävakaus, mikä heijastuu vaikeuksina ihmissuhteissa.

– Traumatisoitunut ihminen tulkitsee maailman vihamieliseksi. Hän sabotoi tahtomattaan elämäänsä, uraansa ja ihmissuhteitaan ja ajautuu yhä uudelleen tilanteisiin, joissa traumamaailma ottaa vallan.

Parisuhteissaan Harri toisti samoja, lapsuudessa oppimiaan toimintamalleja. Rooli miehenä ja isänä oli hukassa.

– Oli helppo toteuttaa mallia, jossa isä on pois. Melkein mikä tahansa, mitä tein, oli enemmän kuin mitä oma isäni oli tehnyt. Aika pienestä tuli sellainen olo, että minähän olen aika hyvä jätkä verrattuna isääni. Mutta todellisuudessa se oli naurettavan pientä.

Harri ei myöskään osannut riidellä yhtään paremmin kuin hänen vanhempansa aikoinaan.

– Kaikki riidat olivat aina riitoja erosta, aivan kuten heilläkin. Oli riidan aihe mikä hyvänsä, se päättyi siihen, että nyt tämä suhde loppuu.

Lapsuustraumojen takia Harrilta puuttui luottamus rakkauteen, parisuhteeseen ja siihen, että ne kestäisivät.

– Se ei ollut kumppanin syytä, vaan epäluottamus nousi täysin minusta itsestäni. Vaikka toinen olisi tehnyt mitä, olisin tuntenut samoin.

Riitoja seurasi – aivan kuten Harrin lapsuudenkodissakin – vetäytyminen ja puhumattomuus.

– En ottanut mitään kontaktia ja torjuin kumppanini, vaikka asuimme saman katon alla. Saatoin olla mykkäkoulussa helposti viikkojakin. Olin erittäin hankala, suorastaan mahdoton.

Mykkäkoulu kuulostaa strategiana käsittämättömältä. Kai Harri itsekin tajusi, ettei sellaista kestä pitkän päälle kukaan?

– Kun ihminen toimii traumansa ajamana, hän toimii tietyissä tilanteissa automaattisesti ja tuhoavasti, muttei tahallaan. Lapsena mykkäkoulu merkitsi minulle rauhaa. Aikuisena se piti sisällään kuvitelman siitä, että ongelmat sulavat sen aikana jotenkin itsestään pois.

Kolmen askeleen ohjelma

Psyyken automaattiohjaus ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö traumatisoitunut ihminen olisi tekemisis­tään vastuussa.

– Hän on, ja hänen pitää se tajuta pystyäkseen muuttumaan.

Harri on kehittänyt kolmen askelen ohjelman traumasta eheytymiseen. Ensin ymmärretään oma traumasta eheytymiseen. Ensin ymmärretään oma traumatausta ja tullaan tietoisiksi mekanismeista, joilla trauma ilmenee omassa elämässä.

– Toinen askel on todellinen ja tietoinen vastuun ottaminen siitä, että vaikka minussa tapahtuu automaattisesti jotain tai käyttäydyn automaattisesti jotenkin, olen silti vastuussa tekemisistäni.

Käytännössä se tarkoittaa sitä, että alkaa hoitaa tuhoavaa käyttäytymis- tai tunnemalliaan eikä jatka samaa loputtomiin.

– Minun kohdallani se merkitsi oman elämäntarinani hyväksymistä. Sen käännekohdat eivät ole surkeuteni tai säälittävyyteni syytä, vaan tulosta omasta toiminnastani. Niistä kannan täyden vastuun.

Kolmas askel merkitsee – Virtasen sanoin – astumista ”trauman maailmasta rakkauden maailmaan”.

– Halusin käyttää parantavasta voimasta rakkaus-sanaa. Esimerkiksi ihmissuhde tai terapiasuhde voi olla parantava.

Rakkaudessa ihminen voi joutua luopumaan, pettymään tai tulemaan petetyksi. Rakkauden maailma on siis samalla todellinen, ihmisten maailma.

– Siinä on suuri riski tulla torjutuksi. Silti nuo askeleet pitää ottaa. Ei riitä, että tiedostaa ja ottaa vastuun, jos edelleen istuu yksin kämpässään. Pitää oikeasti alkaa tehdä tekoja, jotka vievät toisen ihmisen luo silläkin uhalla, että traumat toistuvat.

Jos ei pidä itseään rakkauden arvoisena, hylätyksi tai torjutuksi tuleminen voi kammottaa enemmän kuin yksinolo.

– Ihmisen olisi jokaisen uuden rakkaussuhteen, samoin ystävyys- ja terapiasuhteen, alkaessa hyvä tiedostaa, että jokainen rakkaussuhde päättyy joskus – joko eroon tai viimeistään kuolemaan. Kun tämän hyväksyy, sitä ei tarvitse pelätä vaan sitä voi mielessään käsitellä.

”Nykyisin pakomatkani kestää joitain minuutteja”

Millainen rakkaus on Harria itseään auttanut?

– Lapsena ukin hyväksyvä läsnäolo ja myötätuntuisuus olivat selviytymiseni elinehto. Molemmat pitkät terapiasuhteeni olivat myös merkittäviä rakkauden kokemuksia. Vaikka tunsin itseni likaiseksi tai häpeälliseksi, terapeuttini pystyivät ottamaan sen vastaan ja kannattelemaan minua.

– En myöskään jäänyt yksin vaan uskalsin lähteä uuteen suhteeseen. Olemme olleet yhdessä toistakymmentä vuotta, eli ennätykset on jo rikottu.

Harrin mykkäkoulut lyhenivät iän ja terapian ansiosta pariin päivään ja sitten tunteihin.

– Nykyisin pakomatkani kestää joitain minuutteja. Mutta kova tie on käyty, että siihen on päästy.

Trauman kanssa eläminen on negatiivisten tunteiden ja epäilysten päivittäistä kohtaamista ja niiden käsittelyä.

– Tässä mennään eteenpäin päivä päivältä, hetki hetkeltä.

Harri ei usko traumojensa hä­viävän koskaan kokonaan.

– Olen kertonut vetäytymis­reaktiostani vaimolleni, ja hän on sen nähnyt. Vammani eivät enää sulje minua omaan helvettiinsä, vaan voin kurottautua kohti muita ihmisiä ja elämää.

Harri on tyytyväinen siihen, että suhteet edellisissä liitoissa syntyneisiin lapsiin eivät koskaan menneet täysin solmuun.

– Luulen, että he tietävät, että olen aina saatavilla ja valmis keskusteluun. Nuorimmaiseni, kymmenvuotiaan kehittymistä olen saanut seurata lähempää kuin muiden. Edellisistä liitoista lähdin lasten ollessa pienempiä kuin hän nyt.

”Keskiössä en ole enää minä”

Harrin vanhemmat ovat kuolleet jo vuosia sitten. Anteeksi antaminen ei ole ollut helppoa.

– Olen usein sanonut asiakkailleni, että on suuri kynnys sanoa vihaavansa vanhempiaan. Mutta joskus on myös hyvä todeta, etteivät he aina ansaitse lastensa rakkautta. Kyllä… kyllä minä olen varmaan antanut heille anteeksi. Olivathan he hyvin nuoria vanhemmiksi tullessaan. Mutta vihannutkin olen, ja mielestäni ihan syystä.

Vuosien kuluessa Harrin ajatteluun on tullut uutta lempeyttä.

– Voin katsoa nyt myötätuntoisesti sekä omaa että läheisteni elämää. Keskiössä en ole enää minä. Moni tajuaa sen paljon aikaisemmin, minulla tajuaminen kesti kauan.

Asiat tuntuvat muutenkin asettuneen.

– Traumani eivät enää vainoa eivätkä tuota kärsimystä. Olen sopeutunut elämään, joka minulla on ollut nyt kymmenkunta vuotta. Sen enempää en tarvitse.

Melankolisuuden Harri uskoo säilyvän osana persoonallisuuttaan jatkossakin.

– Tuskinpa minä mikään ilopilleri olen tai sellaiseksi tulen koskaan.

Juttu on julkaistu Annassa 5/2019.

Juttua muokattu: Vaihdettu otsikko 27.3. klo 11:50.