Susani Mahadura istuu betonikimpaleen päällä tiiliseinän edessä.
– Pyhiinvaellukset ovat olleet elämäni upeimpia kokemuksia, Susani Mahadura sanoo.
Julkkikset

Puoli seitsemän -juontaja Susani Mahadura: ”Koen monesti ahdistusta siitä, että elämme niin yksilö- ja suorituskeskeisessä yhteiskunnassa”

Isältä omaksutut buddhalaisuuden opit ovat kirkastaneet toimittaja Susani Mahaduran ajatuksia. Aiemmin Susanilla oli esimerkiksi voimakas tarve edetä omalla urallaan. Keskustelut isän kanssa muuttivat ajatusmaailman. – Minä riitän juuri näin, ja sen oivaltaminen on ollut tärkeää.
Teksti: Anneli Juutilainen Kuvat: Liisa Valonen ja Susani Mahaduran kotialbumi

Inisevä hyttynen leijaili olohuoneessa. Pieni Susani Mahadura valmistautui lyömään sen liiskaksi kämmeniensä väliin. Juuri kun hän oli aikeissa nostaa kätensä ilmaan, Delshan-isä riensi väliin. Pilke silmäkulmassaan isä muistutti tyttärelleen, etteivät he voineet olla varmoja, oliko hyttynen kaukainen sukulainen, joka on syntynyt tässä elämässä hyönteiseksi ja tullut tervehtimään heitä.

– Isä kertoi minulle jo lapsena uudelleen syntymisestä ja opetti, että kaikki elämä on arvokasta. Hän liitti tarinoihinsa vitsejä ja huumoria. Isän kanssa keskusteltiin, filosofoitiin ja pohdittiin elämän suuria ja pieniä kysymyksiä.

Susani muistaa isänsä olleen aina erinomainen tarinankertoja. Hän viihdytti perhettään jakamalla heille srilankalaisia kansantarinoita ja buddhalaisia oppikertomuksia. Jos Susani tai hänen pikkuveljensä käyttäytyivät huonosti, isä muistutti virnuillen, että he saattaisivat syntyä seuraavassa elämässä nelimetrisiksi demoneiksi.

Susani itse ajattelee jälleensyntymisen olevan kaunis vertauskuva elämän kiertokulusta. Isä on aina kannustanut tytärtään ottamaan itse selvää asioista ja lukemaan, jotta tämä voisi muodostaa oman maailmankatsomuksensa.

– Pikkutyttö minussa toivoo, että synnyn uudelleen kotkana leijailemaan taivaalle. Rationaalisempi puoleni ajattelee, että kuoltuani minusta tulee multaa ja sitä kautta ravintoa maapallolle.

Delshan katsoo kameraan ja hymyilee.

Susanin isä Delshan sylittelee Susanin koiraa Lunaa.

Läheiset välit erosta huolimatta

Tänä kesänä Susani juontaa Ylellä Puoli seitsemän -ohjelmaa. Aiemmin hän on työskennellyt radiossa, ja hänet muistetaan myös toukokuussa Kultainen Venla -patsaalla palkitun Verta, hikeä ja t-paitoja -ohjelman juontajana.

Susani vietti ensimmäiset elinvuotensa Mikkelin lähellä Luusniemessä. Srilankalainen isä ja suomalainen äiti olivat tavanneet toisensa, kun Susanin äiti lomaili Sri Lankassa 1980-luvulla. Susanin vanhemmat erosivat lama-aikaan 90-luvun alussa, ja Susani muutti äitinsä kanssa Savosta Espooseen muutamaksi vuodeksi. Sieltä matka jatkui Espanjaan Susanin ollessa 7-vuotias. Paluu Suomeen koitti viiden vuoden kuluttua. Susani aloitti yläasteen Espoossa.

Vanhempien erosta huolimatta perheenjäsenten välit pysyivät läheisinä. Isä ja Susani soittelivat usein ja tapasivat viikonloppuisin. Buddhalainen ajattelumaailma näkyi myös isän suhtautumisessa äitiin eron jälkeen.

– Isä sanoi, että minun pitää kunnioittaa äitiäni, pitää hänestä huolta ja totella. Hän puhuu äidistä hyvin kauniisti, vaikka he eivät enää ole yhdessä.

Lapsuudessaan Susani piti isän tarinoita hauskoina ja viihdyttävinä. Syvällisemmin hän ryhtyi punnitsemaan niiden merkitystä ja elämän tarkoitusta teini-iässä.

Buddhalaisuudesta lohtua ja tasapainoa elämään

Kuka olen ja mistä tulen? Mikä on kaiken tarkoitus? Ensimmäisen kerran Susani pysähtyi pohtimaan omia juuriaan kunnolla yläkoululaisena. Buddhalaisuus kiehtoi, mutta hän ei tiennyt, miten lähtisi vahvistamaan herännyttä kiinnostustaan.

Susanin isä oli puhunut pitkään kasvissyönnin puolesta, ja myös Susani jätti lihan pois ruokavaliostaan. Se tuntui helpoimmalta ja konkreettisimmalta askeleelta kohti buddhalaisia oppeja.

– Olen vegaani hyvin pitkälti siksi, että iskä on puhunut minulle paljon elämän kunnioittamisesta, mutta toki myös ympäristökysymykset vaikuttavat päätökseeni.

Susani on kyykyssä ja hänellä on yllään kuviollinen asu.

Susani harrastaa painonnostoa, josta hän innostui poikaystävänsä kautta pari vuotta sitten. Hänen ennätyksensä ylöstyönnössä on 49 kiloa.

Syventyminen buddhalaiseen mentaliteettiin jäi silti vuosiksi taka-alalle. Omiin taustoihin perehtyminen tuli Susanille kuitenkin taas ajankohtaiseksi, kun hän ryhtyi tekemään turkkilaissyntyisen Yagmur Özberkanin kanssa Yle Puhe -kanavalle radio-ohjelmaa vuonna 2016. Yhdessä naiset tutkivat omia identiteettejään ja syventyivät ihmisiin, jotka kokivat ulkopuolisuutta suomalaisessa yhteiskunnassa. Kaksikko teki radio-ohjelmaa neljän vuoden ajan.

– Menin julkisessa työssä syvälle itseeni. Ohjelma käynnisti minulla vahvan halun selvittää omaa identiteettiäni ja samalla se toi minut hyvin lähelle isääni.

Hyvin pian Susani huomasi toistavansa lausetta: ”Iskä, kerro mulle lisää”. Hän janosi tietoa Sri Lankasta, buddhalaisuudesta ja hänen isänsä matkasta Hikkaduwan kylästä maaseudulle Savoon.

Susani oppi, että isää oli kannatellut buddhalainen ajattelutapa: kaiken elämän arvostus, muiden kunnioittava kohtelu, läsnäolon merkitys ja luopuminen kaikesta turhasta – erityisesti materiasta.

Viimeisten parin vuoden aikana nuo keskustelut ovat alkaneet vaikuttaa yhä voimakkaammin.

– Koen monesti ahdistusta siitä, että elämme niin yksilö- ja suorituskeskeisessä yhteiskunnassa. Buddhalaisuudesta sain jonkinlaista lohtua ja tasapainoa elämään ja uskallusta haastaa opittuja ajatuksia siitä, miten elämää tulisi elää ja mikä on tärkeää.

”Saanko koskaan olla vain minä vai joudunko vääntämään rasismikysymyksistä ikuisesti?”

Susani oli haaveillut kirjoittajan työstä kauan. Pari vuotta sitten siihen tarjoutui mahdollisuus, kun häntä pyydettiin erään lehden kolumnistiksi. Se tuntui unelmien täyttymykseltä.

Alkuun lehti halusi kuitenkin tehdä henkilöhaastattelun Susanista ja esitellä lukijoille uuden kolumnistinsa. Susani odotti saavansa kertoa, millainen hän oli ihmisenä. Mutta haastattelua tehnyt toimittaja halusikin tentata Susania yksinomaan rasismista ja ulkopuolisuuden tunteesta.

Hän yritti provosoida Susania reagoimaan ja mainitsi ääneen haluavansa juttuun Susanin aggressiivisuutta.

– Luulin, että minusta tehdään henkilökuva, ja olin todella innoissani. Sen sijaan toimittaja halusi väitellä kanssani siitä, onko suomalaisessa yhteiskunnassa rakenteellista rasismia vai ei.

Susani koki toimittajan vallankäytön uuvuttavaksi. Kuvaaja huomasi tilanteen ja keskeytti haastattelun. Toimittajan lähdettyä Susani purskahti itkuun.

– Itkin koko illan. Mietin, että tuleeko tämä yhteiskunta koskaan olemaan aidosti yhdenvertainen meille kaikille. Saanko koskaan olla vain minä vai joudunko vääntämään rasismikysymyksistä ikuisesti?

Siinä hetkessä Susani muisti isän sanat luopumisesta. Hän soitti isälleen, joka kannusti tytärtään kuuntelemaan sydäntään. Isä muistutti, että Susani ei tarvinnut yhtäkään titteliä tai unelmatyötä ollakseen arvokas tai rakastettu. Hetken kuluttua Susani ilmoitti lehdelle jättäytyvänsä pois pestistä. Hän ei tuntenut oloaan tervetulleeksi tähän yhteisöön. Irti päästäminen oli helpottavaa, vaikka se vaati luopumista pitkäaikaisesta haaveesta.

”Minä riitän juuri näin”

Tämän välikohtauksen jälkeen Susanin on ollut helppo kieltäytyä työtarjouksista, jotka ovat sotineet hänen omaa arvomaail­maansa vastaan. Kun Susan ja Yagmur kävivät yhdessä koekuvauksissa kahta juontajaa vaatineeseen televisio-ohjelmaan, heidät torjuttiin vedoten siihen, ettei Suomi olisi valmis kahteen ruskeaan juontajanaiseen. Pakkien jälkeen pestiä tarjottiin vain toiselle. Molempien oli helppo kieltäytyä tarjouksesta.

– Jos olisin ajatellut vain omaa etenemistäni ja menestystäni, olisin tarttunut siihen tavoitellakseni henkilökohtaisia unelmiani. Mutta tuossa hetkessä muistin isän opit siitä, että oman navan sijaan on tärkeämpää katsoa ympärilleen ja keskittyä siihen, mikä todella on tärkeää. Meillä oli Yagmurin kanssa yhteinen unelma, ja siitä pidimme kiinni.

Aiemmin Susanilla oli voimakas tarve edetä omalla urallaan. Keskustelut isän kanssa muuttivat ajatusmaailman.

– Miksi minun olisi pakko saavuttaa ja tavoitella koko ajan jotain uutta ja enemmän? Isäni kautta olen ymmärtänyt, miten paljon stressiä tällaiset ajatukset tuovat mukanaan. Minä riitän juuri näin, ja sen oivaltaminen on ollut tärkeää.

Susani katsoo kameraan, hänellä on yllään kuviollinen asu.

Buddhalaisuudessa kannustetaan välttämään päihteitä. Susani ei ole absolutisti, vaan käyttää alkoholia silloin tällöin.

Mummon opissa

Susania kuljettanut tuk-tuk ajoi srilankalaisen talon pihaan. Susania jännitti. Mahtaisivatko isovanhemmat tunnistaa häntä enää? Edellisen kerran he olivat tavanneet hänen lapsuudessaan.

Pian kahdeksankymppinen mummo juoksi pojantytärtään vastaan syli auki ja rutisti. Mummo kaivoi esille muutamia haalistuneita Susanin isän lähettämiä valokuvia, jotka olivat säästyneet tsunamin jäljiltä. Isovanhemmat olivat ajatelleet tyttöä joka päivä.

Susani oli 21-vuotias, kun hän matkusti Sri Lankaan ensimmäistä kertaa sitten lapsuusvuosien. Isä oli kertonut omalle äidilleen, että Susani oli kiinnostunut buddhalaisuudesta. Mummo otti tehtäväkseen perehdyttää lapsenlapsensa buddhalaiseen filosofiaan.

– Mummoni on kunnon buddhalainen mamma ja aivan ihana viisas nainen. Hän ei heitä vettäkään pihalle, jotta muurahaiset eivät tukehdu.

Kuvassa näkyy temppelin lisäksi muun muassa puita.

Buddhalainen temppeli Sri Lankan Kandyn kaupungissa. Matkat ovat olleet Susanille tärkeitä sukelluksia buddhalaisuuteen ja omiin juuriin.

Matkan aikana sukulaiset kuljettivat Susania temppeleihin seuraamaan buddhalaisia seremonioita ja meditaatiohetkiä. Hämärtyvässä illassa lava-autolla istunut Susani tunsi olevansa kotona tulikärpästen leijaillessa ympärillään.

Susani tapasi munkkeja ja keskusteli heidän kanssaan elämän tarkoituksesta. Hän osti kirjoja, joiden avulla halusi syventää tietämystään buddhalaisuudesta.

Tuon matkan jälkeen hän on palannut Sri Lankaan muutaman vuoden välein. Jokaiseen matkaan kuuluu pyhiinvaellus Sri Pada -vuorelle. Kipuaminen ylös vuorelle kestää neljä tuntia, ja se aloitetaan kahdelta yöllä. Tarkoituksena on seurata auringonnousua vuoren laelta, jossa on buddhalainen temppeli ja munkkeja.

– Pyhiinvaellukset ovat olleet elämäni upeimpia kokemuksia. Neljän tunnin raskaan nousun aikana pääsen todella syvälle omissa ajatuksissani.

”Kuluttaminen on saastuttavaa”

Lapsena Susani haaveili vauraudesta. Siitä, että jonain päivänä hänellä olisi sen verran rahaa, että hän voisi pitää huolta äidistään, joka menetti laman aikana kaiken. Perheellä oli taloudellisesti hyvin tiukkaa, eikä Susanilla ollut mahdollisuutta harrastaa mitään.

Kun Susani sai töitä toimittajana ja taloudellinen tilanne parani, hän ajatteli, että nyt pitää takoa ja tarttua kaikkiin työmahdollisuuksiin. Stressi ja huoli tulevasta painoivat silti mieltä, vaikka hän kuinka teki töitä. Riittämättömyyden tunne kalvoi.

Rahaa kului helposti shoppailuun. Vaatekaupoissa pyöriminen oli tapa rentoutua rankan työviikon jälkeen. Uuden vaatteen ostamisen jälkeen hän tunsi hetken aikaa itsensä jollakin tavalla uudeksi ihmiseksi. Mutta se tunne katosi jo parin päivän päästä. Taas piti saada jotain muuta, ostaa lisää. Täyttää tyhjyyden tunnetta. Susani alkoi kyseenalaistaa elämäntyyliä, jossa uuvutti itseään ja jossa ei ollut aikaa läheisille.

Susani nauhuri kädessään.

Susani nauhoitti Sri Lankassa ympäristön ääniä sekä isänsä ja mummonsa tarinoita tulevaa ohjelmaansa varten.

Hiljattain Susani heräsi myös pohtimaan, mitä hänen mielelleen tapahtuu, jos hän lakkaa uudistamasta itseään ulkoisesti.

– Olen löytänyt yhteyksiä muihin ihmisiin ihan uudella tavalla, kun en mieti itseäni ja ulkokuortani kuten ennen. Huomaan olevani kiinnostuneempi ihmisistä ympärilläni: lähikaupassa, naapurustossa, ravintoloissa. Lähden paljon mieluummin ystävän kanssa vaihtamaan aidosti kuulumisia rannalle kuin kokeilemaan uusia vaatteita sovituskoppeihin.

Vapaa-ajan merkitys korostui, ja Susani ymmärsi, että kaikista onnellisimmillaan hän oli oikeastaan läheistensä kanssa. Siihen kiteytyi jotain olennaista elämän merkityksellisyydestä. Kalenterista oli raivattava tilaa vain olemiselle ja ajalle omien ystävien ja perheen kanssa.

Buddhalaisten oppien mukaan ihmisen tulee pyrkiä sammuttamaan itsekkäät halut ja ahneus maailman nautinnoille ja materialle. Opit kehottavat luopumaan kaikesta, mitä et tarvitse.

Nyt kolmikymppisenä Susani on huomannut, että tuo maailmankuva tuntuu hyvältä ja omalta.

– En omista juuri mitään. Kuluttaminen on saastuttavaa, ja vaatteiden valmistuskin loukkaa erityisesti ruskeiden naisten ihmisoikeuksia globaalissa etelässä. Pyrin ostamaan vain käytettyä, vastuullista ja kotimaista. En enää kuluta pikamuotia vaan valitsen henkilökohtaisen boikotoinnin.

Myös hänen ja avopuolison aiempi yhteinen haave yksiötä suuremmasta kodista on hiipumassa.

– Tarvitseeko minun pyrkiä jatkuvasti kartuttamaan varallisuuttani? Tarvitsenko oikeasti isomman kodin? Olemme päätyneet siihen, että nykyinen asunto riittää meille oikein hyvin. Sen sanominen ääneen tuntuu vapauttavalta. En tarvitse mitään enempää.

Treffikutsu pullopostina

Olet edellisessä elämässäsi ollut srilankalainen. Niin Susanin nykyisin Vantaalla asuvalla isällä on tapana sanoa kiusoitellen tyttärensä poikaystävälle, muusikko Benjamin Lehdelle. Miesten ajatusmaailmat ovat hyvin samanlaiset.

– Jaamme samanlaisen käsityksen siitä, miten täällä ollaan ja kohdataan toisia. Puolisoni kuuntelee mielellään isäni tarinoita srilankalaisen illallisen äärellä.

Pariskunta on matkannut yhdessä Sri Lankaan ja kävellyt Sri Padan vaelluksenkin. He tapasivat toisensa kymmenen vuotta sitten työskennellessään samassa yrityksessä oppaina Suomenlinnassa. Tuolloin kumpikin oli tahoillaan varattu, mutta he jäivät toistensa mieliin.

Ystävyys säilyi, ja viisi vuotta sitten Susanin suhde päättyi. Silloin Benjamin tiedusteli varovaisesti, miten Susania voisi uskaltaa pyytää treffeille. Susani vakuutti pysyvänsä sinkkuna ja vitsaili ottavansa treffikutsut vastaan pullopostilla.

Hieman myöhemmin Susani sai Benjaminilta viestin, jossa kehotettiin menemään Lauttasaaren rantaan. Sieltä Susani löysi pullon, jonka sisällä oli kirje:

”Lähdetkö kanssani treffeille, Vallisaaren valleille, kera eväiden ja mielen, jakamaan hetken pienen?”

Susani empi, mutta meni. Se kannatti. Hän löysi sielunkumppaninsa. Nyt viesti on kiinnitettynä heidän yhteisen kotinsa jääkaapin oveen.

Haaveena isän kanssa yhteinen matka Sri Lankaan

Aiemmin Susanilla oli tapana katsella tiiviisti tulevaisuuteen. Miettiä, mitä työmaailmassa seuraavaksi tapahtuisi.

– Yritän päästää siitä ajattelumallista irti, mutta on minulla silti haaveita. Aiemmin ne liittyivät omaan uraani, mutta nyt haluaisin mennä iskän kanssa retkelle veneellä johonkin saareen. Katsoa merelle, istua kalliolle ja puhua elämästä.

Vesiputous ja heinää.

Susani rauhoittui Sri Lankan upeassa luonnossa.

Toki Susani haluaa myös jatkaa rakastamassaan työssä ja laajentaa osaamistaan. Mutta enää hän ei ole itse unelmiensa keskiössä. Susani toivoo voivansa perustaa Yagmurin kanssa oman tuotantoyhtiön. Yhdessä he tekisivät dokumentteja, ohjelmia ja podcasteja.

– Haluamme olla nostamassa uusia nuoria tekijöitä ja tarjota heille mahdollisuuden kertoa omia tarinoitaan. Meille yhdessä tekeminen on kaikki kaikessa.

Susanilla on myös toinen pitkän aikavälin haave. Hän haluaisi päästä isänsä kanssa yhdessä Sri Lankaan. Sisällissodan ja taloudellisten syiden takia he eivät ole koskaan olleet siellä samaan aikaan.

– Unelmani olisi, että pääsisimme kahdestaan isä-tytär-matkalle buddhalaiselle meditaatioretriitille. Se olisi varmasti meille molemmille tärkeä kokemus.

.
X