Julkkikset

Raju kokemus sai muusikko Samuli Laihon kyseenalaistamaan työnsä mielekkyyden: ”En voinut henkisesti hyvin”

Oman kuolevaisuutensa kohtaaminen käynnisti muusikko ja lauluntekijä Samuli Laihossa, 48, monen vuoden prosessin. Vuosien pohdiskelun aikana arvot menivät uusiksi, ja samalla löytyi uudenlainen luovuus.
12.2.2018 Teksti: Eveliina Lauhio Kuvat: Paula Kukkonen/Otavamedia

Maa järisi jalkojen alla. Mikkiteline kaatui studiossa. ”Mitä nyt pitää tehdä”, Samuli Laiho huusi hädissään kollegoilleen. Japanilainen työkaveri kiirehti ensitöikseen tallentamaan tehdyt äänitykset. Sen jälkeen syöksyttiin pöydän alle suojaan.

Pitkän linjan muusikkona ja lauluntekijänä tunnettu Samuli muistelee helsinkiläisen Malaga Barin pöydässä elämänsä pelottavinta kokemusta. Hän oli Tokiossa työmatkalla vuoden 2011 maaliskuussa, kun Japanissa sattui valtava maanjäristys ja sen seurauksena Fukushiman tuhoisa ydinonnettomuus. Tuolloin Samuli ei vielä tiennyt, kuinka merkittävästi kokemus vaikuttaisi hänen elämäänsä.

Jyrinä tuntui jatkuvan ikuisuuden. Kun se vihdoin lakkasi, Samuli kiipesi studiosta paloportaita pitkin pihalle. Hän näki katkenneiden sähköjohtojen ja puhelinlankojen heiluvan ilmassa. Koko kaupunki oli sekasorron vallassa. Huhuttiin, että Tokiota lähestyi radioaktiivinen pilvi.

Samuli pääsi pois maasta kahdessa päivässä, vaikka lentokentät täyttyivät hätääntyneistä ihmisistä.

– Jälkijäristyksiä tuli jatkuvasti, ja pelkäsin kuolemaa. Noina parina yönä en nukkunut juuri lainkaan.

Oman kuolevaisuuden kohtaaminen muutti elämän

Vielä viikkoja Suomeen paluun jälkeen Samuli kärsi kokemuksen aiheuttamasta posttraumaattisesta stressistä. Mieli kävi ylikierroksilla.

– Oman kuolevaisuuden kohtaaminen käynnisti minussa monen vuoden prosessin. Aloin puntaroida arvojani uusiksi.

Keväällä 2015 Samuli muutti perheineen Helsingistä Kirkkonummelle. Hektinen arki vaihtui meditointiin, luonnonläheisyyteen ja perheen ehdoilla elämiseen.

Samuli alkoi kyseenalaistaa rajusti silloisen työnsä mielekkyyttä. Lauluntekijä koki joutuneensa liiallisen kaupallisuuden ja kilpailun pyörteeseen.

– Huomasin, että en enää peilaillutkaan sieluni syövereitä rämpytellen kitaraa, vaan vilkuilin jatkuvasti Top 10 -listaa. Jos siellä ei keikkunut koko ajan jokin tekemistäni biiseistä, tunsin olevani epäonnistunut.

Samuli ymmärsi, että raha ja sen tavoittelu olivat ohjanneet liikaa hänen valintojaan. Mitä enemmän rahaa tuli, sitä enemmän se pyöri mielessä. Eikä sitä koskaan tuntunut olevan tarpeeksi.

– Vaikka menestyin monilla mittareilla mitattuna, en voinut henkisesti hyvin. Kärsin unettomuudesta, olut maistui liikaa ja koin riittämättömyyden tunteita. Syvällä sisimmässäni olin tyytymätön itseeni ja elämääni.

Samuli Laiho (vas.) oli kitaristina vuonna 1985 perustetussa Hearthill-yhtyeessä. Muut jäsenet vuonna 1989 olivat Ufo Mustonen, Jukka Kiviniemi, Sasu Moilanen ja Jussi Sydänmäki.

Tarina, joka oli kirjoitettava

Kesäkuisena aamuna kaksi ja puoli vuotta sitten Samuli heräsi Kirkkonummen-kodissaan. Tarina oli kirkkaana hänen mielessään. Samuli tiesi, että se oli päästettävä ulos.

Aiemmin lähinnä biisejä kirjoittanut mies tutki nettiä ja lainasi kirjastosta kirjoitusoppaita. Aluksi hän ei puhunut kirjoitusprojektistaan edes vaimolleen Marialle.

Samuli heräsi joka aamu kuudelta, meditoi ja kirjoitti muutaman tunnin. Missään vaiheessa hän ei tuntenut suurta luomisen tuskaa, vaan kirjoitustyö eteni junan lailla.

Vasta ilmestynyt esikoisromaani Topliner kertoo Matias Heinisestä, joka on poptaivaan komeetoille kappaleita kirjoittava hittinikkari. Rakoileva perhe-elämä, matkustamista vaativa ammatti ja keski-ikäistyminen ajavat Matiasta kohti romahduspistettä.

Kuinka paljon kirja kertoo tekijänsä omasta elämästä?

Samulin mukaan Matiaksen tarina on fiktiivinen, mutta mukana on elementtejä hänen omasta elämästään.

– Kirjoittaessa olen päästänyt alitajuntani valloilleen. Välillä itsekin hämmästelen kirjan käänteitä.

Onnellinen perhe

Toisin kuin kirjansa päähenkilö Samuli elää onnellisessa parisuhteessa. Vaimo Maria on kuvataiteilija ja muusikko, ja pariskunnalla on 10-vuotias tytär ja 8-vuotias poika. Rikkonaisessa ja alkoholinhuuruisessa perheessä itse kasvanut Samuli on kiitollinen nykyisestä elämäntilanteestaan.

– Meilläkin on ollut monenlaisia vaiheita, mutta tällä hetkellä olemme onnellinen perhe. Muutimme viime keväänä Kirkkonummelta takaisin Helsinkiin, Jätkäsaareen.

Musiikintekeminen tuo edelleen leivän pöytään, mutta työn alla on myös toinen romaani. Nykyään Samuli pyrkii tekemään elämässä asioita, joista tulee hyvä olo.

– Olen oivaltanut, että kaikkea ei voi ajatella hyötynäkökulmasta.

Samulin lempipaikka

Malaga Bar, Malagankatu 3, Helsinki.

Käytkö täällä usein?

”Käyn täällä päivittäin, sillä asun talon yläkerrassa. Haen mukaan aamukahvin ennen kuin lähden töihin ja pistäydyn usein lounaalla. Tämä on talomme asukkaiden kokoontumispaikka.”

Mitä tilataan?

”Tommasi Crearo -punaviiniä. Olen ehdottomasti punaviini-ihminen. Valkoviini ja roseeviini sopivat kesään.”

Millä mielellä tänään?

”Mieleni on kupliva ja poreileva. Olen saanut monia haastattelupyyntöjä uuden Topliner-kirjani tiimoilta. Olen helpottunut ja onnellinen, kun työ on valmis.”

Ajankohtaista?

Esikoiskirja Topliner ilmestyi tammikuussa. Taiteilijaromaani kurkistaa kansainvälisen musiikkibisneksen kulissien taakse.

Lasillisella-juttu julkaistu Anna 6/2018 -lehdessä.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *