Julkkikset

Rakkaan ystävänsä menettänyt Nina Tapio: ”Pystyn vieläkin tuntemaan Hanna-Riikan läsnäolon”

Nina Tapio eli Hanna-Riikka Siitosen rinnalla niin nuoruuden riemut, menestyksen, perhe-elämän onnen kuin sairauden tuskankin. Hanna-Riikka kuoli heinäkuussa syöpään. Sitä ennen Nina ja Hanna-Riikka ehtivät vielä sanoa toisilleen tärkeät sanat.

Teksti:
Sari Hannikainen
Kuvat:
Niclas Mäkelä/Otavamedia

– On ihmisiä, jotka vievät toisilta energiaa. Me emme Hanna-Riikan kanssa olleet sellaisia. Emme koskaan vaatineet toisiltammekaan mitään, Nina sanoo.

Nina Tapio eli Hanna-Riikka Siitosen rinnalla niin nuoruuden riemut, menestyksen, perhe-elämän onnen kuin sairauden tuskankin. Hanna-Riikka kuoli heinäkuussa syöpään. Sitä ennen Nina ja Hanna-Riikka ehtivät vielä sanoa toisilleen tärkeät sanat.

”Ei tänne tuu kukaan”, Hanna-Riikka Siitonen huokaisi. ”No tulisitko itse?” Nina Tapio kysyi ystävältään. ”En!” tämä vastasi. Sitten mentiin yhdessä lavalle vetämään illan laulukeikka. Yleisöä oli paikalla aina, mutta keikkaa edeltävä dialogi toistui silti samanlaisena lähes 25 yhteisen esiintymisvuoden ajan.

Muisto hymyilyttää Ninaa. Hänen Hanna-Riikkansa oli suoraviivainen, viisas, mielipiteissään vahva, ehdotonkin, ja ennen kaikkea hauska. Tämä ei ottanut itseään liian vakavasti tai lähtenyt leijumaan korkeuksiin isojenkaan yleisöjen edessä.

Hanna-Riikka kuoli maanantaina 23. heinäkuuta 47-vuotiaana sairastettuaan kilpirauhassyöpää vuodesta 2000 asti.

Hetkiä yhteisiltä vuosilta tulee Ninan mieleen kuin aaltoja. Joskus niitä lipuu yksi silloin, toinen tällöin. Joskus niitä tulee yhtenä ryöppynä. Niin surukin aaltoilee.

Välillä on parempia päiviä, jolloin suru ei ole koko ajan etualalla. Ja sitten on toisenlaisia. Silloin Nina on myös ajatellut 98-vuotiaana menehtynyttä isovaariaan.

– Hän eli viimeiset 10 vuotta ilman vaimoaan ja kaipasi tätä kovasti. Vaarin vielä eläessä mietin, että miltä elämä tuntuu, kun rinnalla ei ole enää ketään rakkaimmista. Nyt minulla on pieni ymmärrys siitä, miten totaalista se on. Minulla on hyviä ystäviä monista eri piireistä. Heidän kauttaan saan elämääni palasia sieltä ja täältä, mutta minulla ei ole enää sitä yhtä ihmistä, Hanna-Riikkaa, jossa yhdistyy kaikki. Tuntuu kuin olisin menettänyt sisaren, Nina sanoo.

Hanna-Riikan syöpä diagnosoitiin ja leikattiin vuonna 2000. Tuolloin 29-vuotiaalle luvattiin elinaikaa viidestä kymmeneen vuotta.  Vuonna 2011 kroonisessa sairaudessa tapahtui muutos. Hanna-Riikka antoi julkisesti pieniä välähdyksiä todellisuudestaan. Hän kertoi Annan haastattelussa 2014, että hänellä oli todettu saman vuoden keväänä maksasta löydös. Siitä parin vuoden päästä hän sairastui molemminpuoliseen keuhkoveritulppaan ja joutui sairaalahoitoon.

Nina tiesi, että ystävä kävi välillä syvissä syövereissä. Hän aisti, että Hanna-Riikka kävi läpi asioita, joihin kukaan muu ei voinut täysin samaistua.

Taikapeili teki vielä muutamia isoja festarikeikkoja ja esiintymisiä vuonna 2017.

– Oli äärirajoilla, että pystyimme tekemään ne keikat, Nina kertoo.

Helmikuussa 2018 Uusi päivä-tv-ohjelman Instagram-tilillä kerrottiin, että Hanna-Riikka jää työstään sairauslomalle.

Hanna-Riikan muistolle

Keväällä Hanna-Riikan tilanne oli vaikea. Nina kävi tapaamassa ystäväänsä niin usein kuin pystyi. Yhteiset hetket menivät Hanna-Riikan ehdoilla. Puhuttiin siitä, mistä hän halusi puhua. Usein arkisista kuulumisista, joskus poislähtemisestä. Sitten tärkeimmäksi tuli pelkkä läsnäolo.

Kaksi päivää ennen Hanna-Riikan kuolemaa Nina ja Hanna-Riikka tapasivat toisensa viimeisen kerran saattohoitokodissa. Siinä vaiheessa ei enää paljon puhuttu, mutta ne tärkeimmät saatiin vielä sanottua.

– Hanna-Riikka sanoi minulle: ”Nippe, mistään ei olisi tullut mitään ilman sua.” Ja minä hänelle: ”Sä voit lähteä, me pärjätään. Asiat hoituu täällä, älä murehdi. Mä olen Jannen, Vienon ja vanhempien elämässä mukana.”

Hanna-Riikan kuolemasta on kulunut reilut kuusi viikkoa. Ninasta tuntuu tärkeältä puhua ystävästään. Se on tapa kunnioittaa Hanna-Riikkaa ja hänen merkitystään.

– Pystyn vieläkin tuntemaan Hanna-Riikan läsnäolon. Se johtuu varmasti siitä, että koen jatkuvasti tilanteita, joissa tiedän, mitä hän sanoisi ja tekisi.

Luit lyhennelmän Anna-lehden kansijutusta 36/2018. Nina kertoo, millainen on hänen ja Hanna-Riikan yhteinen tarina: Kuinka se alkoi, entä mikä hitsasi heidät niin vahvasti yhteen? Miten he selvisivät ystävinä vuosista, jolloin elämä vei heitä eri suuntiin? Miten he yhdessä käsittelivät Hanna-Riikan sairautta, mikä on edesmenneen ystävän perintö Ninalle? Lue lisää numerosta 36/18 tai tilaa lehden lukuoikeus täältä!

X