Julkkikset

Rankan eron kokenut Herra Ylppö: ”Elossa ollaan, mutta lähellä oli, että en olisi”

Ero, henkinen pahoinvointi, uusi koti ja uusi bändi. Herra Ylppö elää nyt uutta alkua rankan elämänvaiheen jälkeen.
26.4.2019 Teksti: Linda Martikainen Kuvat: Pekka Nieminen

Vuosi sitten vaimostaan eronnut Herra Ylppö rämpi läpi vihan sekä ahdistuksen ja päätyi kovan vuoden päätteeksi tekemään ”elämänsä kauneinta musiikkia”. Herra Ylpöllä on ex-vaimonsa kanssa 5- ja 7-vuotiaat lapset, jotka pitivät miehen pinnalla vaikeina aikoina – musiikin teon lisäksi.

– Elossa ollaan, mutta lähellä oli, että en olisi. Lapset olivat tietysti se, mikä muutti suunnitelmani. Olen ollut hyvin ahdistunut ja tuntenut vihaakin, mutta nyt se on loppu. Perustin uuden yhtyeen ja teimme erolevyn. En ole ikinä tehnyt niin kaunista musaa.

Bändin nimeä hän ei vielä paljasta.

Jussi Parviainen tsemppasi Herra Ylppöä

Porvoossa asuva Herra Ylppö kävi vuoden aikana viidellä eri terapeutilla, mutta parasta apua hän sai yllättäen ohjaaja Jussi Parviaiselta.

– Jussi otti yhteyttä ja tsemppasi minua avioerossa. Jussi on ollut parempi terapeutti kuin yksikään terapeuteistani.

Herra Ylppö osti hiljattain myös suuremman asunnon ja muutto CMX-yhtyeestä tutun A.W Yrjänän naapuriin tapahtuu kesäkuussa. Tinderiinkin mies on ehtinyt jo tutustua.

– Aina minulla on elämässäni naisia ollut, ei se siitä ole kiinni, mutta se on eri asia kuin perhe. Identifioiduin perheenisäksi ja erakoiduin Porvooseen.

Herra Ylpön mukaan nyt on kuitenkin aika panna erakkoelämälle piste.

– Alan elää uutta, erilaista elämää. Kaikkein tärkeintä joka tapauksessa on lapset.