Julkkikset

Räppäri Paleface kokee julkisuuden rajoittavan häntä: ”On aika raskasta, jos rauhassa saa olla vain ulkomailla”

Räppäri Paleface paljastaa uutuuskirjassaan alan tarkkaan varjellut salaisuudet.

Teksti:
Johanna Yrjölä
Kuvat:
Om-Arkisto

Räppäri Palefacella on kotonaan 4- ja 8-vuotiaat lapset, joille hän pyrkii olemaan mahdollisimman läsnäoleva isä. –Lasten kanssa legoilla leikkiminen on myös parasta vastapainoa töilleni, artisti kertoo.

Räppäri Paleface paljastaa uutuuskirjassaan alan tarkkaan varjellut salaisuudet.

Räppäri Paleface kirjoitti räppärin käsikirjan Kolmetoista kertaa kovempi, jossa suomiräpin kovimmat nimet Asasta Cheekiin paljastavat ammattisalaisuutensa alasta kiinnostuneille.

Kirja keskittyy pitkälti kieleen ja sanojen yhdistelyyn, mutta kertoo myös esimerkiksi julkisuuden hallinnasta ja musabisneksen realiteeteista.

– Räppärit ovat yleensä tosi yksinäisiä susia. Olen itsekin joutunut hakkaamaan päätäni seinään ja opettelemaan asiat yrittämällä ja erehtymällä, jotta olen päässyt tähän pisteeseen urallani, Paleface kertoo.

Paleface kertoo halunneensa koota yksiin kansiin totuudenmukaista tietoa, jota ei ole ollut aiemmin saatavilla.

– Moni alalle haluava ei esimerkiksi ymmärrä sitä valtavaa työmäärää, minkä biisien kirjoittaminen ja esitysten opettelu vaatii. Ihmiset näkevät, kun tulemme lavalle ja pokkaamme palkintoja, ja luulevat artistielämän olevan jotenkin helppoa.

Lue myös: Räppäri Paleface ei harmittele menneisyyden kipeitä kokemuksia: ”Sairaus opetti luopumaan ennakkoluuloista

Paleface muistuttaa artistin elämän eri vaiheista

Julkisuus on Palefacen mukaan yksi alan nurjimmista puolista, vaikka suurin osa huomiosta onkin positiivista.

– Julkisuus häiritsee minua viikoittain. Se on ennen kaikkea rajoittavaa ja tylsää. Alkuun tuntuu toki hyvältä, kun ihmiset tunnistavat ja tytöt tykkäävät. Mutta loppujen lopuksi on aika raskasta, jos rauhassa saa olla vain ulkomailla. Joskus olisi kiva ostaa parsakaalia niin, ettei kukaan tulisi juttelemaan.

Ensikertalaiselle voi olla myös raju kokemus, kun käy ilmi, ettei ihmisten kiinnostus jatku ikuisesti.

– Artistin elämässä on väistämättä erilaisia vaiheita, ja olen itsekin kokenut sen hetken, kun puhelimet eivät enää soikaan, 20 vuotta alalla ollut räppäri sanoo.

X