Julkkikset

Ravintolan vaikeudet ovat pakottaneet Satu Silvon etsimään henkisiä selviytymiskeinoja: ”Huolihetket ovat hyvä keino käsitellä vaikeita tunteita”

Satu Silvo on elänyt pitkään hermostuttavassa välitilassa ravintolansa lopetusuhan vuoksi. Voimia vaikeaan tilanteeseen Satu saa metsäkävelyistä, hyvästä parisuhteesta ja ystävistä.

Teksti:
Rosanna Marila
Kuvat:
Mirva Kakko

Keskeneräisyys tuntuu Sadusta samaan aikaan ihanalta ja kamalalta. – Yhdessä hetkessä olen onnellinen, kun aurinko paistaa, kohta jo ulvon elämän kamaluutta, Satu Silvo naurahtaa.

Satu Silvo on elänyt pitkään hermostuttavassa välitilassa ravintolansa lopetusuhan vuoksi. Voimia vaikeaan tilanteeseen Satu saa metsäkävelyistä, hyvästä parisuhteesta ja ystävistä.

Kun näyttelijä-yrittäjä Satu Silvo, 56, tulee kotiin pitkän päivän jälkeen ja haluaa rauhoittaa ”levottoman, keskeneräisen mielen”, hän laittaa heti ensimmäisenä kuulokkeet korviinsa ja napsauttaa YouTubesta päälle parinkymmenen minuutin mittaisen meditaatiovideon. Sen kuuntelu rentouttaa kellonajasta riippumatta, vaikka keskellä yötä.

Myös jooga, kävelylenkit metsässä ja hiljaiset hetket omien ajatusten kanssa ovat Sadulle tärkeitä rentoutumiskeinoja. Niitä tarvitaan, koska hän on elänyt jo useamman vuoden välitilassa, keskellä jatkuvaa epävarmuutta.

Kuusi vuotta sitten Satu solmi Helsingin Kalliossa 10 vuoden vuokrasopimuksen kasvisravintola Silvopleelle, mutta yllättäen sopimus onkin loppumassa jo vuoden 2019 loppuun mennessä, koska huonokuntoinen kortteli aiotaan purkaa.

20 vuotta pyörineen ravintolan ja sen 25 työntekijän tulevaisuus on vaakalaudalla, sillä uusia tiloja ei ole etsinnöistä huolimatta löytynyt. Syksyllä siis saattavat olla edessä irtisanomiset.

– Ihmisten hyvinvointi on minulle sydämen asia. Silvoplee on alusta asti ollut minulle enemmän kuin ravintola: se on kuin lapsi, jota on rakkaudella kasvatettu. Siitä luopuminen tuntuu ajatuksena raskaalta ja tyhmältä. Se aiheuttaa minussa valtavia pettymyksen tunteita, Satu myöntää.

Ränsistynyt talo on aiheuttanut Sadulle useita ikäviä yllätyksiä. Viemäreistä ovat tulvineet jätevedet ympäri lattioita. Kellariin tuli kosteusvaurio, joka aiheutti työntekijöille sairauslomia.

Vuokratyöfirmasta saa tilattua apujoukkoja, mutta heillä menee aikaa oppia talon tavoille. Samalla Sadun pitää maksaa palkat tuplamäärälle henkilökuntaa.

– Minä ja koko henkilökunta olemme roikkuneet viimeiset viisi vuotta löysässä hirressä. Eläminen jatkuvassa epävarmuudessa ja riittämättömyyden tunteessa vie itsetuntoa. Olen etsinyt uutta tilaa aktiivisesti toista vuotta, mutta tilanne ei etene.

Satu kertoo, että stressi kerääntyy jumituksiksi kehoon, ahdistaa ja herättää hänet keskellä yötä.

– Kyselen itseltäni kysymyksiä, kuten: Kuka oikeastaan olen, jos Silvopleetä ei enää ole? Miten pärjään? Teenkö tätä itseäni vai muita varten? Ne ovat isoja kysymyksiä, joihin minulla ei ole vastauksia.

Satu Silvo uskoo, ettei elämä ole koskaan valmis. – Ehkä sitä viimeisellä henkäyksellään tuntee, että tämä oli tässä, mutta mistäs sen tietää.
Satu Silvo uskoo, ettei elämä ole koskaan valmis. – Ehkä sitä viimeisellä henkäyksellään tuntee, että tämä oli tässä, mutta mistäs sen tietää.

Parisuhde Reidar Palmgrenin kanssa voi hyvin

Kun Satu Silvo haluaa latautua ja tavoitella luovaa olotilaa, hän menee metsään. Vaikka ihan pieneenkin. Viime kesänä hän kiersi helsinkiläisiä metsiä kameran kanssa ja nautti.

– Heräsin seitsemältä ja lähdin ennen aamupalaa tunniksi kävelylle metsän keskelle. Otin kuvia ja imin itseeni metsän voimaa. Metsässä oleilu rentouttaa tutkimustenkin mukaan jo parissakymmenessä minuutissa, laskee verenpainetta ja antaa euforisen olon, Satu kuvailee.

– Saan luonnosta ihan hirveästi voimaa. Siellä unohdan koko muun todellisuuden. On pakahduttava hetki tajuta, että metsä tulee minuun. Ajantajuni häviää, ja voin vain istua lumoutuneena katsellen puiden havinaa.

Satu iloitsee myös siitä, että parisuhde hänen kihlattunsa, näyttelijä-kirjailija Reidar Palmgrenin kanssa voi hyvin. Jos Satua harmittaa, Reidarilla on tapana lempeästi muistuttaa häntä vaihtamaan näkökulmaa.

Kerran loppukesästä poikkeuksellisen sateisen kesän jälkeen Satu päivitteli, kuinka Helsinki näytti harmaalta ja väsyneeltä: kesä oli menetetty, kohta olisi taas pimeää, märkää ja ankeaa.

– Reidar huikkasi siihen, että keskity mieluummin tuohon villiviiniköynnökseen, joka kiemurtelee talon seinässä. Vaikeina hetkinä yritänkin muistuttaa itseäni katsomaan asioita lähempää.

Sadun hyväksi havaitsema keino ratkaista vaikeita tunteita ovat huolihetket. Kun Satu huomaa olevansa ahdistunut ja synkkä, hän katsoo kellosta ajan, johon asti hän saa velloa tuskissaan. Sitten hän lopettaa. Irrottautuminen onnistuu pakottamalla itsensä toimimaan, vaikkapa lähtemään kävelylle tai vesijuoksemaan.

Myös ystävät auttavat, jos melankolisuus uhkaa viedä Satua mennessään.

– Silloin pitää uskaltaa tarttua ojennettuihin käsiin.

Luit lyhennelmän Annan kansijutusta 11/2019, jossa Satu kertoo, kuinka hän tunnistaa edelleen pienen, pelkäävän tytön sisällään. Miten hän rohkaisee itseään haastavissa tilanteissa?  Miksi Satu toisinaan soimaa itseään idiootiksi ja mistä hänen välillä uhrautuvakin työetiikkansa kumpuaa? Minkä uuden intohimon Satu on vaikeuksien keskellä löytänyt? Lue lisää numerosta 11/19 tai tilaa lehden lukuoikeus täältä!

X