Julkkikset

Työuupumuksen kokenut radiojuontaja Riikka Porttila: ”Lopulta kirjoitin nimeni paperille, jotten unohtaisi sitä”

Kun esimies ehdotti radiojuontaja Riikka Porttilalle käyntiä lääkärissä, Riikka piti sitä kettuiluna. Siitäkin huolimatta, että hän sai paniikkikohtauksia kesken suoran lähetyksen. Viime syksynä edessä oli pitkä sairausloma ja iso uramuutos.

Teksti:
Miia Siistonen
Kuvat:
Pekka Nieminen

– Kuulijoilta on tullut viestejä, joissa kysellään, miksi en enää juonna aamulähetystä. Olen kertonut avoimesti, että paloin loppuun, Riikka Porttila kertoo.

Kun esimies ehdotti radiojuontaja Riikka Porttilalle käyntiä lääkärissä, Riikka piti sitä kettuiluna. Siitäkin huolimatta, että hän sai paniikkikohtauksia kesken suoran lähetyksen. Viime syksynä edessä oli pitkä sairausloma ja iso uramuutos.

Sinä aamuna Riikka Porttila itki koko matkan töihin. Istuuduttuaan omalle työpisteelleen Radio Suomen toimituksessa hän tunsi, kuinka paniikkikohtaus vyöryi yli. ”Tukehdun. Pakko mennä lääkäriin”, hän ehti viestittää kollegalleen ennen kuin lähti juoksemaan kohti Ylen työterveyslääkärin tiloja.

Odotushuoneessa oli jonoa. Riikka huitoi ja viittilöi vastaanottovirkailijalle: kiire! Hänet ohjattiin saman tien tutun lääkärin pakeille. Tämän ei tarvinnut kuin vilkaista potilasta. ”Nyt on semmoinen tilanne, että sinä jäät töistä pois. Pidät vähän pidemmän huilin.”

Kotona Riikan olo oli epätodellinen.

– Muutamaa tuntia aiemmin minulla oli uusi kiinnostava työtehtävä ja hyvä tiimi. Minuun luotettiin ja minun varaani laskettiin. Nyt ei ollut mitään – ei mitään muuta kuin aikaa, Riikka muistelee viime syksyä.

Sen jälkeen moni asia on mennyt uusiksi.

Tukehtumisen pelko

Ensimmäiset oireet siitä, että kaikki ei ollut kunnossa, olivat ilmenneet pari vuotta aiemmin. Kesällä 2016 Riikka Porttila sai paniikkikohtauksen kotonaan Sipoon Söderkullassa. Tuntui, että kurkussa oli jotakin kummaa. Että henki ei kulje. Riikka kuljetettiin ambulanssilla sairaalaan Porvooseen.

Siellä arveltiin, että syynä on vain jokin virus. Ei syytä huoleen.

Mutta oudot oireet jatkuivat. Kun Riikka huusi lapsia sisälle, ääni kohosi kireään falsettiin. Ruoka ja juoma menivät jatkuvasti ”väärään kurkkuun”. Hän alkoi välttää syömästä työmaaruokalassa, jotta ei tukehtuisi julkisesti. Pahinta oli, että suorassa lähetyksessä hän ei voinut biisin soidessa edes hörpätä vesikulausta, koska se saattoi aiheuttaa kakomiskohtauksen.

– Vaati valtavasti lihastyötä, että pystyin puhumaan normaalisti sen neljä tuntia, jonka lähetys kesti.

Äänihuulihalvaus ennakoi tulevaa

Riikka oli aloittanut Radio Suomen Ylen aikaisen aamujuontajana 2013. Pestin takia vuorokausirytmi aikaistui parilla tunnilla, sillä Riikka joutui nousemaan aamuneljältä. Se ei tuntunut erityisen pahalta, olihan hän tottunut varhaisiin heräämisiin kahden lapsensa kanssa. Hän uskotteli itselleen olevansa aamuihminen.

Riikka halusi olla kuulijoille ystävä, pirteä ja energinen tyyppi, jonka kanssa on mukava virittäytyä arkisin uuteen päivään. Kotiin palattuaan hän kömpi päiväunille, jotka keskeytyivät, kun lapset saapuivat koulusta. Talo täyttyi ovikellon pimputuksista, puhelimien kilinästä, lasten ja heidän kavereittensa äänistä.

Unet jäivät vähiin ja kummalliset tuntemukset kurkussa kasvattivat uupumuksen taakkaa. Pian oltiin tilanteessa, jossa lähetyksen päätyttyä aamukymmeneltä pirteä juontaja oli itse ihan puhki.

Oireet kulminoituivat usein merisäähän. 3–12 minuuttia kestävän tiedotuksen lukeminen oli fyysisten vaivojen takia iso ponnistus. Lievät paniikkikohtaukset alkoivat ilmetä aamulla klo 7.50, juuri ennen merisäätä.

– Muutaman kerran aloin hyperventiloida kesken litanian. Kädet hikosivat ja puutuivat, sydän hakkasi ja tuntui, etten saa happea. Kollega joutui tulemaan apuun, kun säntäsin työterveyshuoltoon hakemaan paperipussin, johon hengittelemällä tilani tasoittui.

Lopulta Riikka varasi ajan työterveyslääkäriltä, joka lähetti hänet foniatrille. Diagnoosi oli sama, johon hän itsekin oli googlaamalla päätynyt: äänihuulihalvaus. Vain toinen äänihuulista toimi normaalisti.

Alkoi puheterapia. Riikka teki päivittäin erilaisia harjoituksia: puhalsi lasiputken läpi ja teki äänimeditaatiota. Se tepsi, ja puolen vuoden kuluttua hänen todettiin parantuneen.

Myöhemmin Riikka oivalsi, että äänihuulihalvaus oli luultavasti ensimmäinen merkki tulevasta.

Riikka Porttila: Aikaiset heräämiset aiheuttivat univajeen

Joulukuussa 2018 Yleisradiossa myllättiin organisaatioita. Vaikka järjestelyt eivät suoranaisesti vaikuttaneet Riikan toimenkuvaan aamujuontajana, hän huomasi tuntevansa ensimmäistä kertaa elämässään muutosvastarintaa. Esimies, jonka kanssa hänellä oli ollut hyvät ja luottamukselliset välit, vaihtuisi. Uusille pomoilleen hän ei pystynyt väsymykseltään antamaan edes mahdollisuutta.

Epäluottamus konkretisoitui ns. air checking -tilaisuudessa, jossa toimittaja ja tuottaja käyvät yhdessä läpi jo tehtyjä lähetyksiä: Onko juontajan puheeseen ilmestynyt maneereja? Toimiiko dynamiikka tiimin kesken? Pelkkä ajatuskin mahdollisesta kritiikistä kuristi kurkkua.

”Muutuin kyyniseksi, ilkeäksi ja ilottomaksi. Tuiskahtelin miehelleni, ja lapset yrittivät hiiviskellä hiljaa, ettei äiti taas räjähdä.”

Ilmeni uusia outoja oireita. Riikka saattoi tuijottaa tuiki tuttua uutistenlukijaa ja miettiä, mikä ihme hänen nimensä olikaan. Aiemmin Riikka oli hahmotellut spiikkinsä ranskalaisin viivoin, nyt hän kirjoitti ne ylös sanasta sanaan. Jos lähetyksessä tuli kesken kaiken muutoksia, hän panikoi.

– Lopulta kirjoitin paperille jopa oman nimeni, jotta en unohtaisi sitä.

Oireet eivät jääneet huomaamatta tuottajalta, joka lopulta suositteli Riikalle pistäytymistä työterveyshuollossa. Riikka noudatti kehotusta, vaikka pitikin sitä lähinnä kettuiluna. Lääkärille hän kertoi tulonsa syyksi sen, että oli esimiehen mielestä ”vähän väsynyt”.

”No, oletko?” lääkäri kysyi. ”Olen”, Riikka vastasi ja yllätyksekseen pärähti itkuun. Siitä ei tullut loppua.

Riikka sai parin viikon sairausloman. Se on uupuneelle varsin lyhyt aika.

– Ei siinä ehtinyt palautua. Sen ymmärsin, että urani aamujuontajana olisi toistaiseksi ohi. Aikaiset heräämiset olivat aiheuttaneet univajeen, joka yhdistettynä muihin oireisiin kasvatti kokonaiskuorman liian suureksi.

Riikka Porttila: ”Muutuin kyyniseksi, ilkeäksi ja ilottomaksi”

Väsymys näkyi myös perheen parissa. Kadotettuaan hallinnantunteen työelämässä Riikka keskittyi mikromanageeraamaan kotona. Hän käytti energiaansa järjettömään siivoamiseen ja aikatauluttamiseen.

– Minun oli pakko jynssätä roskiskaappia puhtaaksi, jotta edes jokin asia elämässäni olisi omissa käsissäni.

Hän sanoo olleensa ärtyisä, ”suorastaan kusipää”.

– Muutuin kyyniseksi, ilkeäksi ja ilottomaksi. Tuiskahtelin miehelleni, ja lapset yrittivät hiiviskellä hiljaa, ettei äiti taas räjähdä.

Riikan toimittajapuoliso huomautti monesti, että töitä tehdään, jotta sen avulla voi rahoittaa yksityiselämää. Ei ole järkeä väsyä työssä niin, ettei energiaa riitä mihinkään muuhun. Riikka tajusi eläneensä pitkään vain lomia odotellen. Kaikki muu oli ikävää suorittamista.

– Onneksi mies ei säikähtänyt käytöstäni. Kimmo ymmärsi, ettei syy käytökseeni ollut hänessä, vaan purin omaa pahaa oloani.

– Tuntui pahalta, kun sairauslomani aikana kukaan työkavereistani ei ottanut yhteyttä. Ehkä he halusivat kunnioittaa yksityisyyttäni, mutta jokin tsemppiviesti olisi ollut paikallaan, Riikka Porttila sanoo.
– Tuntui pahalta, kun sairauslomani aikana kukaan työkavereistani ei ottanut yhteyttä. Ehkä he halusivat kunnioittaa yksityisyyttäni, mutta jokin tsemppiviesti olisi ollut paikallaan, Riikka Porttila sanoo.

Ajatus töihin palaamisesta tuntui mahdottomalta

Kahden viikon sairausloman jälkeen työterveyslääkäri, esimies ja Riikka kokoontuivat miettimään uutta toimenkuvaa. Sovittiin, että hän siirtyy Radio Suomen valtakunnalliseen toimitukseen tekemään juttuja ja juontamaan pari lähetystä viikossa. Juontovuoroja lukuun ottamatta hän saisi tehdä työnsä etänä.

– Se tuntui hyvältä väliaikaisratkaisulta. Silloin vielä kuvittelin toipuvani niin, että palaan aamulähetykseen.

Pikkuhiljaa toimenkuvaan lisättiin juontajan työtä ja yksi varhaisaamuvuoro, johon oli herättävä kolmelta. Kaavailtiin, että syksymmällä Riikka aloittaisi päivätyössä Radio Suomen iltapäivälähetyksen reportterina.

Se suunnitelma jäi toteutumatta. Elokuun lopulla Riikka oli niin väsynyt, että pelkkä ajatuskin haastattelun tekemisestä ahdisti.

– Viimeiseksi jäänyt keikkani oli jututtaa taikuri Iiro Seppästä, jonka omaelämäkerta oli juuri ilmestynyt. Hänellä oli paljon jännittävää kerrottavaa, mutta minua ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Tunsin olevani täydellinen huijari.

Seuraavana aamuna tuli alussa mainittu itkukohtaus. Päästyään lääkärin vastaanotolta takaisin kotiin Riikasta tuntui kuin hän olisi pudonnut jostakin.

– Ja niin putosinkin. Työelämästä. Sillä hetkellä ajatus töihin palaamisesta tuntui täysin mahdottomalta.

Työuupumus ilmeni ahdistuksena ja paniikkikohtauksina

Työuupumus ei ole lääketieteellinen diagnoosi. Mutta oli selvää, että uupumuksesta oli kyse. Riikan kohdalla se ilmeni ahdistuksena ja paniikkikohtauksina. Sairauslomansa alkuvaiheessa hän karttoi ihmisiä. Tuntui mahdottomalta katsoa ketään silmiin.

– Podin ihan hirveätä häpeää siitä, että olin epäonnistunut työssäni.

Kotona mies otti päävastuun arjen pyörittämisestä. Riikka teki vain yhden valitsemansa tehtävän päivässä: vei lapsen treeneihin, valmisti aterian tai imuroi.

Aika kului metsässä samoillessa. Alussa Riikkaa tosin vaivasi niin valtava fyysinen väsymys, ettei energia ollut riittää edes siihen. Hän punnitsi huolellisesti, onko metsässä niin märkää, että on laitettava lenkkarien sijaan kumisaappaat. Niillä oli niin raskasta askeltaa.

Eräänä päivänä Riikka istui kannonnokassa ja seurasi puuta hakkaavaa tikkaa. Hän tunsi olevansa kuin tuo lintu – hakkaavansa päätään puuhun. Ammatillinen identiteetti oli aivan hukassa.

– Mietin, miksi olen nyt tässä. Kuka minulta vaati kaikkea sitä, minkä takia lopulta väsyin? Ymmärsin, ettei kukaan muu kuin minä itse. Uupunut mieleni käänsi kaiken itseäni vastaan: kannustus oli mielestäni kyttäämistä, vastuun antaminen nakittamista ja positiivinen palaute vittuilua.

Lehdistä Riikka luki tarinoita ihmisistä, jotka vastaavassa elämäntilanteessa olivat jättäneet kaiken entisen ja muuttaneet kaukomaille elämään vaatimattomammissa oloissa.

– Mutta kun on kaksi kouluikäistä lasta, omakotitalo ja kamalasti velkaa, ei oikein voi ryhtyä downshiftaamaan. Elanto on revittävä jostakin.

Lähistölle oltiin juuri avaamassa Lidliä. Riikka suunnitteli pyrkivänsä sen kassalle töihin.

Lapset lopettivat hiiviskelyn

Romahduksesta on nyt kulunut lähes tasan vuosi. Sipoon-kodissa häärää entisenlainen emäntä, iloinen ja energinen. Puhevirta katkeaa välillä naurunremakkaan.

Riikka esittelee ylpeänä ruokailutilan ja olohuoneen ”sekatekniikalla” maalattuja seiniä. Aiemmin ne olivat muodikkaasti saven väriset, sellaiset kuin kaikissa sisustuslehdissä. Riikka huomasi pitävänsä enemmän sinisestä. Joten kevään korvalla hän suti seiniin kahta eri sinisen sävyä ja tunsi suurta riemua. Asioita pitää tehdä itseä, ei muita varten.

– Minusta tuntuu, että olen taas ihan hyvä äiti ja vaimo. Lapset ovat lopettaneet hiiviskelyn ja uskaltavat tuoda kavereitaan kylään. Talo on jälleen täynnä elämän ääniä.

Lue myös: Työuupumuksen kokenut radiojuontaja Riikka Porttila sai paniikkikohtaukset hallintaan helpolla hengitysharjoituksella – jakaa nyt vinkkinsä

Riikka Porttila: ”Olen ymmärtänyt, että en todellakaan ole aamuihminen”

Lidlin kassaa Riikasta ei lopulta tullut. Mutta toimittajaksikaan hän ei palannut. Tammikuussa hän aloitti Ylen asiakaspalvelun koordinaattorina. Tiiminsä kanssa Riikka vastaa asiakkailta tulevaan palautteeseen eri alustoilla.

– Duuniin palaaminen oli raskasta. Tuntui, että olen vielä puolikuollut ja ihan pihalla, et­ten osaa mitään. Mutta uudet esimieheni tekivät selväksi, että saan tulla juuri sellaisena kuin olen.

Töitä oli takana pari kuukautta, kun korona sähköisti ilmapiirin. Ylelle saapuneen palautteen määrä kolminkertaistui. Soittajat vuodattivat omaa pelkoaan ja pahaa oloaan. Moni halusi vain jutella.

– Sekin on asiakaspalvelua. Juontajana olin lähetyksessä radioon soittavan ihmisen paras ystävä. Nyt saatoin olla läsnä ja auttaa ilman, että kuuntelemassa on stadionin verran muita ihmisiä.

On koronasta ollut iloakin. Maaliskuusta asti Riikka on työskennellyt etänä kotoa käsin. Vuoro alkaa yhdeksältä, ja halutessaan hän on voinut herätä vasta kymmentä vaille.

– Enää en suostuisi nousemaan neljältä. Olen ymmärtänyt, etten todellakaan ole aamuihminen.

Terveempi kuin ehkä koskaan

Kuluneena kesänä Riikka on tuntenut itsensä terveemmäksi kuin ehkä koskaan. Muisti pelaa moitteettomasti ja olo on virkeä. Toukokuussa hän aloitti kuntosaliharjoittelun ja juoksuharrastuksen, jotka olivat jääneet uupumuksen mukanaan tuomien fyysisten vaivojen takia. Oli unihäiriöitä, hormonaalisia muutoksia, painonnousua, nivelkipuja. Epäiltiin kilpirauhasen vajaatoimintaa ja jopa reumaa, ja niihin määrättiin lääkitys.

Nyt lääkkeet on voitu unohtaa.

– Olen yhä toipumisen tiellä. En ole sataprosenttisen terve, mutta nyt uskallan olla rehellinen itselleni ja minulla on työkaluja tutkailla ja hoitaa itseäni.

Riikka on tehnyt itsensä kanssa sopimuksen, ettei ajaudu enää samanlaiseen tilanteeseen kuin viime syksynä. Jo ennen sairauslomaa hän oli aloittanut kolmevuotisen koulutuksen vijnana-joogaopettajaksi. Vijnana on sanskriittia ja tarkoittaa sisäisestä kokemuksesta muodostuvaa tietoa. Se on ollut oleellinen osa toipumista. Kun ahdistus tai paniikkikohtaus pyrkii päälle, hän tekee rauhoittavia hengitysharjoituksia.

– Joogan kautta minulle on muodostunut hyvä kehotietoisuus. Ilman sitä en ehkä olisi pystynyt kohtaamaan ja myöntämään ongelmiani. Jooga-filosofian mukaan ketään ei saa vahingoittaa, ei itseäänkään. Se ajatus on kannatellut minua vaikeina kuukausina.

Väsymyksen hetkinäkin Riikka tuntee, että hänellä on jalat pohjassa ja pää pinnalla.

– Tiedän, etten ole hukkumassa.

X