Julkkikset

Riku Niemisen enteikäs lapsuuskuva: ”En tiennyt, että kyykkisin samassa asennossa ihmisten sydämiin“

Lapsena Riku Nieminen kulutti aikaa purkamalla kassakoneita osiin ja katsomalla televisiota, koska rahaa harrastuksiin ei ollut.

Teksti:
Riikka Heinonen
Kuvat:
Riku Niemisen Kotialbumi, Om-Arkisto

Riku Nieminen oppi lapsena nauttimaan elämän pienistä iloista.

Lapsena Riku Nieminen kulutti aikaa purkamalla kassakoneita osiin ja katsomalla televisiota, koska rahaa harrastuksiin ei ollut.

“Kuvassa olen kuusivuotiaana kotimme kylpyhuoneessa. Asuin tuolloin äitini kanssa kaksin Kajaanin Louhikadulla sijaitsevassa vuokrakaksiossa.

– En vielä tässä kuvassa haaveillut näyttelijäksi ryhtymisestä. Haave syttyi pari vuotta myöhemmin, ja vähitellen lähdin kulkemaan kohti unelmaani.
– En vielä tässä kuvassa haaveillut näyttelijäksi ryhtymisestä. Haave syttyi pari vuotta myöhemmin, ja vähitellen lähdin kulkemaan kohti unelmaani.

Muistan hyvin sen tunteen, kun menin hanan alle ja päästin lämmintä vettä vauhdilla päälleni. Nautiskelin hedonistisesti lämpimän vesisuihkun alla.

Äitini mielestä se oli todella huvittavaa, ja hän nappasi minusta kuvan. En vielä silloin tiennyt, että tulisin kyykkimään samassa asennossa itseni ihmisten sydämiin Putous-ohjelman Munamiehenä.

Vanha kuva muistuttaa minua siitä, että sisälläni on edelleen sama pikku-Riku, joka kaipaa hoivaa, huolenpitoa ja nähdyksi tulemista. Samalla kuva on muistutus lähtökohdistani. Olen tehnyt elämäni aikana melkoisen luokkahypyn. Äitini oli pienituloinen yksinhuoltaja, ja elimme vaatimattomissa oloissa. Opin nauttimaan elämän pienistä iloista, kuten lämpimästä vedestä.

Vesi on aina ollut minulle tärkeä elementti. Tykkään uimisesta ja olen halunnut opettaa myös omat lapseni jo pieninä uimaan.

Kuvanoton aikoihin tunsin itseni turvatuksi, mutta samalla maailma tuntui hyvin rajatulta. Katsoin paljon televisiota, koska minulla ei ollut mahdollisuuksia tehdä muuta. En voinut lähteä joka päivä tekemään jotain mieletöntä, koska meillä ei ollut rahaa. Äiti toi kotiin työpaikaltaan pankista kaikenlaisia härveleitä, kuten vanhoja kassakoneita, joita purin osiin ja tutkin, miten ne toimivat.

Upposin myös mielikuvitusmaailmoihin, koska tosielämässä ei kauheasti tapahtunut. Haaveeni olivat yksinkertaisia ja lapsekkaita. Unelmoin, että jäisin salaa yöksi isoon ostoskeskukseen ja söisin kaupasta kaikki karkit.

Lapsena minun ei tarvinnut kantaa vastuuta mistään. Pienen pojan ajatuksissa etusijalla olivat leikkiminen ja omat tarpeet.

Ajattelin pitkään, etten haluaisi omia lapsia, sillä halusin mahdollisimman vähän vastuuta. Sen suhteen on minussa tapahtunut iso muutos: nyt vastuullani on kaksi yritystä ja kaksi lasta.”

Riku Nieminen, 36, näyttelee Savela-sarjassa, joka on katsottavissa Yle Areenassa. Hän pyrkii keväällä eduskuntaan.

X