Julkkikset

Rintasyövän sairastanut Arja Koriseva Kotiliedessä: ”Olen kiitollinen jokaisesta päivästä”

Laulaja Arja Koriseva sairastui kolme vuotta sitten rintasyöpään. Tulevan joulun hän ottaakin vastaan kiitollisena kaikesta siitä, mitä hänellä on, kertoo uusin Kotiliesi.

Teksti:
Anna.fi
Kuvat:
Paula Kukkonen

– Kaikkeen ei voi vaikuttaa eikä kukaan tiedä, mitä huomenna tapahtuu, sanoo Arja Koriseva tuoreessa Kotiliesi-lehdessä.

Laulaja Arja Koriseva sairastui kolme vuotta sitten rintasyöpään. Tulevan joulun hän ottaakin vastaan kiitollisena kaikesta siitä, mitä hänellä on, kertoo uusin Kotiliesi.

Vakava sairastuminen oli yllätys laulaja Arja Korisevalle. Hän kertoo asiasta uusimmassa Kotiliesi-lehdessä.

”Olin ollut aina perusterve enkä ollut joutunut painiskelemaan fyysisten ongelmien kanssa. Kaikki oli mennyt jouhevasti eteenpäin ja olin saavuttanut hienoja asioita sekä nauttinut työstäni ja menestyksestäni. Ehkä se juuri siksi tuntui niin pysäyttävältä.”

Vaikka Arja parantui syövästä ja voi tällä hetkellä hyvin, jätti sairaus kuitenkin jälkensä kolmen lapsen äitiin.

”Kunnioitin ihan samoja asioita sairastumiseni jälkeenkin, mutta sairaus teki minulle todeksi elämän rajallisuutta ja arvaamattomuutta: kaikkeen ei voi vaikuttaa eikä kukaan tiedä, mitä huomenna tapahtuu”, Arja sanoo Kotiliedessä.

Pieniä muutoksia, suurta kiitollisuutta

Tervehtymisensä jälkeen Arja havaitsikin pieniä muutoksia itsessään.

”Olen huomannut eläväni vielä vapautuneemmin. Ehkä nyt katson elämää silmiin rohkeammin kuin ennen. Koetan puhua avoimemmin asioista ja tunteistani ääneen niin kotona kuin työssäni.”

Myös lähestyvä joulu on saanut Arjan ajattelemaan sitä, mikä hänen elämässään on hyvin juuri tällä hetkellä.

”Olen kiitollinen jokaisesta päivästä, rakkaistani, läheisistäni, ystävistäni. Olen myös kiitollinen siitä, että saan kohdata tämän joulun terveenä. Lähetän lämpimän kiitokseni myös kaikille heille, jotka myötäelivät kanssani sairauteni aikana.”

Lue lisää uusimmasta Kotiliesi-lehdestä.

X