Julkkikset

”Pelkään aina nukkuvani pommiin”, kertoo Ylen aamun juontaja Rosa Kettumäki, jonka herätyskello soi joka aamuyö suden hetken aikaan

Toimittaja Rosa Kettumäki, 29, käyttää kolmea herätyskelloa, koska pelkää nukkuvansa pommiin.
Teksti: Sanna Wirtavuori Kuvat: Yle

Rosa Kettumäki, mitä ajattelet, kun herätys pärähtää työaamuisin kello 2.50?

Tarkalleen ottaen silloin soi kaksi puhelinta ja yksi kello, sillä pelkään nukkuvani pommiin. Ensimmäisenä kiirehdin sammuttamaan ne kaikki, ettei koko talo heräisi.

Sitten päämääräni on selkeä: nopeasti liikkeelle ja varttia vaille neljäksi työpaikalle. Aamupalan aika on vasta siellä.

Lue lisää: Matti Rönkä uskoo rakkauden tekoihin: ”Haluan auttaa ja pitää huolta niin kumppanistani kuin lapsistanikin”

Onko koskaan tullut paniikkilähtöä?

Viime viikolla minulla piti olla vapaapäivä, mutta heräsin siihen, että puhelimeni tärisi kello 4.09. Yhdeksän minuuttia myöhemmin olin taksissa matkalla töihin.

Siellä meikkasin kiireellä ja katsoin samalla edellisen illan A-studiota, koska jatkoimme samasta aiheesta eli Business Finlandin yritystuista. Olin paikkausvuorossa ja jouduin ottamaan aiheet haltuuni tosi nopeasti. Selvisin siitä!

Miten et näytä ruudussa väsyneeltä, Rosa Kettumäki?

Ennen olisin vastannut, että kiitos ammattilaisille, mutta koronan takia meikkaan nyt itse kuten kaikki muutkin yleläiset.

Onneksi olen harjoitellut meikkausta aktiivisesti nuoresta asti, ja nyt osaamisestani on hyötyä työelämässä.

Miten työsi on muuttunut viime aikoina?

Ohjelmamme valmistelu tehdään enimmäkseen etänä, ja näen työkavereitani paljon vähemmän kuin ennen. Mutta eniten ovat muuttuneet aiheet, sillä lähes kaikki pyörii pandemian ympärillä.

Joko se kyllästyttää?

Ei kyllästytä, sillä on äärimmäisen kiinnostavaa tehdä journalismia juuri nyt. Työ tuntuu tärkeältä. Se on jatkuvaa tasapainoilua: miten tuoda ongelmia esiin ja miten etsiä toivon pilkahduksia.

Elätkö eristyksissä vapaa-ajallasi?

Asun isossa asunnossa neljän kämppikseni kanssa. Viime viikolla tapasin myös yksin asuvan hyvän ystäväni. Vein hänelle syntymäpäiväyllätykseksi itse tekemäni kolmen ruokalajin illallisen.

Mistä unelmoit, Rosa Kettumäki?

Kriisi on vaikuttanut siten, että elämä tuntuu olevan jonkinlaisessa stand by -tilassa. Ehkä eniten odotan sitä, että saisimme jonkin tiedon siitä, milloin poik­keusaika on ohi. Unelmoin siitä, että voisin unelmoida ihan vapaasti – ­ilman rajoituksia.

Millaista ruokaa laitat itsellesi korona-aikana?

Olen syönyt hämmentävän paljon kaalikeittoa. Teen sitä aina ison kattilallisen kerralla, jotta sitä riittää moneksi päiväksi. Lisäksi olen syönyt lähinnä erilaisia pastoja ja kasvisruokaa.

Mitä vatsa on tykännyt?

Kaalikeitto sopii minulle todella hyvin, mutta ymmärrän kyllä, miksi kämppikseni vitsailevat jo aiheesta.

Kuka haastateltava on yllättänyt sinut positiivisesti, Rosa Kettumäki?

Ehkä ihanin muisto on Perjantai-ohjelman ajalta. Rouva Tellervo Koivisto suostui haastatteluuni, mutta ehtona oli, että hän ha­luaa tavata minut etukäteen.

Minua jännitti soittaa ovikelloa, mutta vastaanotto oli todella ystävällinen ja lämmin. Hän oli niin läsnä, että olin aivan myyty.

Lue lisää: Uutisankkuri Kirsi Alm-Siira paljastaa: ”Kodissani pitää aina olla keinu”

X