Ruotsalaisen Hollywood-tähti Lena Olinin raskas tie huipulle: ”Ihmiselle on vaaraksi, jos hän pääsee elämässä helpolla ja mukavasti”

Näyttelijä Lena Olin, 63, kertoo olleensa epävarma ja ahdistunut viisivuotiaasta lähtien. Sieluaan suojatakseen hän on opetellut sanomaan ei. Joskus se tarkoittaa, että matkalla Oscar-gaalaan tehdään täyskäännös.

Lena Olin, 63, näyttää siltä kuin hän olisi menossa joogatunnille. Tai siis ei hän näytä siltä, hän on vain pukeutunut siten. Leggingsit, urheilullinen väljä t-paita ja pehmoinen villanuttu ovat joogin univormu. Mutta muutoin hän näyttää siltä, mikä hän on: ruotsalainen Hollywood-tähti, joka on palkattu ruotsalaisen vaateketjun kampanjakasvoksi ja sen vuoksi maaniteltu tukholmalaishotellin sviittiin antamaan haastatteluja. Eli huolellisesti meikattu ja sillä tavalla taitavasti föönattu, että vaikutelma on rento muttei taatusti sattumanvarainen.

Siitä on aikaa, kun Lena Olin on edellisen kerran mannekeerannut. Kun hänet valittiin vuoden 1975 Miss Skandinaviaksi Helsingissä, mallimammojen kuningatar Eileen Ford houkutteli parikymppistä Lenaa New Yorkiin.

– Mutta minua rupesi jännittämään. Olin vielä lukiolainen enkä halunnut jättää kotiani. Tein hetken aikaa mallintöitä Tukholmassa mutta nopeasti huomasin, kuinka tylsää se oli. Seistä nyt paikoillaan! Minä halusin näytellä.

”En tiedä, mistä epävarmuus johtuu”

Ja näytellä Lena on saanut. 1980-luku kului lähinnä Tukholman Dramatenin lavalla. Perhetuttu Ingmar Bergman kirjoitti hänelle varta vasten roolin elokuvaansa Harjoitusten jälkeen, jonka ensiesitys oli vuonna 1984. Moni muistaa Lenan Sabinana elokuvassa Olemisen sietämätön keveys. Rooli teki hänestä kansainvälisen tähden mutta myös lähestulkoon hermoraunion.

– Voin kaiken sen huomion vuoksi huonosti. Aloin pelätä kaikkea. Pelkäsin matkustamista. Pelkäsin kotoa lähtemistä. Pelkäsin ihmisiä, Lena sanoi taannoin Ruotsin TV4:n haastattelussa.

Epävarmuuksistaan Lena on puhunut vuosien saatossa paljon. Niin hän puhuu nytkin.

– En tiedä, mistä epävarmuus johtuu. Tuntuu, että se on aina ollut minussa. Olen ollut ahdistunut ja peloissani.

Lena kertoo jakavansa ihmiset mielessään kahdenlaisiin. Niihin joiden on helppo ajatella: minulla on oikeus olla olemassa, ja hänen itsensä kaltaisiin epävarmoihin, joiden on vaikea olla jopa omissa nahoissaan, saati tilanteissa joissa on muita ihmisiä ja heidän vaatimuksiaan.

– Epävarmuudet vievät valtavasti energiaa. Tunnistan sen itsessäni. Toisaalta niillä on myös myönteinen vaikutus. Epävarmuudet pakottavat minut pohtimaan itseäni ja elämääni. Uskon, että ihmiselle on vaaraksi, jos hän pääsee elämässä helpolla ja mukavasti.

”Uskallan sanoa ei”

Lenan isoveli kuoli kymmenvuotiaana syöpään. Lena oli silloin viiden.

– Viisivuotiaana minusta tuli toinen ihminen kuin olin siihen asti ollut. Olimme olleet Pellen kanssa koko ajan yhdessä. Jaoimme huoneen. Yhtäkkiä hän sairastui ja oli poissa. En menettänyt veljeä, menetin kaiken, mitä minulla oli, Lena sanoi Ruotsin radion haastattelussa kolme vuotta sitten.

Myöhemmin Lenan isä, kuuluisa näyttelijä ja ohjaaja Stig Olin sai aivoverenvuodon. Isä oli jonkin aikaa halvaantunut, ja toivuttuaan hänestä tuli ailahtelevainen ja aggressiivinen käytökseltään.

– Tavallaan menetin hänetkin. Isä toimi periaatteessa normaalisti mutta saattoi yhtäkkiä saada hysteerisiä kohtauksia ja huutaa kauhusta. Oli meillä valopilkkummekin. Huumori taisi pelastaa perheemme. Elämä oli 25-prosenttisesti naurua, 75-prosenttisesti kauhua, Lena kertoi radiossa.

Ja onneksi oli äiti, Britta Holmberg, joka oli myös näyttelijä.

– Kaiken hysteerisyyden keskelläkin tunsin koko ajan vanhempieni rakastavan minua. Jos saa kokea sellaista rakkautta kuin minä silloin, selviytyy aika kovistakin paikoista. Mutta kyllähän teinivuoteni olivat aikamoiset. Välillä ihmettelen, että ylipäätään kasvoin aikuiseksi.

14-vuotiaana Lena lopetti syömisen. Tai siis söi hän, puolikkaan tomaattiviipaleen yöllä. Sitä jatkui niin kauan, kunnes lääkäri uhkasi Lenaa sairaalalla.

– Sairaala tarkoitti minulle kuolemaa. Ja sitä minä en halunnut.

Aikuisena Lena on opetellut elämään ominaisuuksiensa ja epävarmuuksiensa kanssa.

– Uskallan sanoa ei. Se on vahvuuteni, ainut selviytymiskeinoni.

Lena sanoo ei monille töille, juhlille, menoille.

– Moni pelkää menettävänsä jotain, jos ei ota vastaan tiettyjä töitä, mene tiettyihin paikkoihin. Minä olen huomannut, että eivät ne asiat mihinkään häviä. Etäisyyden ottaminen on tärkeää.

Viime aikoina Lena on sanonut kyllä muun muassa teatterille, jonne hän palasi viime syksynä 26 vuoden tauon jälkeen. Hän näytteli Tukholmassa Kuka pelkää Virginia Woolfia? -näytelmän pääroolin. Tällä hetkellä hän kuvaa Etelä-Ranskassa Riviera-televisiosarjan toista tuotantokautta.

”Lasse on minun kaksoseni”

Lena on ollut vuodesta 1994 naimisissa elokuvaohjaaja Lasse Hallströmin kanssa. Heillä on tytär Tora, joka työskentelee finanssijätti Goldman & Sachsilla. Pariskunta asuu New Yorkissa, mutta heillä on talot myös Skånessa ja Tukholman saaristossa. Lenan esikoinen Auguste syntyi myrskyisään liittoon näyttelijä Örjan Rambergin kanssa.

– Nuorena en tiennyt rakkaudesta mitään. Nyt kun ajattelen miehiä, joihin rakastuin, ja syitä, joiden vuoksi niin tein, en ymmärrä itseäni lainkaan, Lena sanoo tukholmalaishotellin sviitissä.

– Vuosien ajan tärkeintä minulle oli käydä töissä. Sen lisäksi oli kiva juhlia. En etsinyt itselleni elämänkumppania, riitti, että jollain oli hieno nahkatakki. Oli onni, että löysin lopulta Lassen.

Lassen kanssa Lena kertoo oppineensa, mitä kumppanuus on. Kun Lena oli koulussa, hänen luokallaan oli kaksoset. Kateellinen tyttö olisi halunnut oman kaksossiskon.

– Lasse on minun kaksoseni. Ei suinkaan siinä mielessä, että olisimme täysin toistemme kaltaiset. Mutta hän on aina luonani. Olemme olleet kohta 25 vuotta naimisissa. Pitkään suhteeseen mahtuu kaikenlaisia vaiheita. Välillä on tylsää. Ja sitten taas tosi coolia ja hauskaa yhdessä.

Lasse on rento, Lena kertoo, ja hänen oma päänsä usein täynnä suunnitelmia ja hoidettavia asioita.

– Sitten käy niin, että minä tulen kotiin ja yritän ottaa puheeksi remonttisuunnitelmat tai muut. Ja Lasse sanoo, että istu alas, nyt juodaan samppanjaa ja katsotaan jalkapalloa. Hän haluaa herkästi juhlia ja tartuttaa sen minuunkin. Mutta olen minä kyllä aika vaikea kumppani, Lena sanoo ja taitaa viitata aiemmissa haastatteluissa kertomaansa mustasukkaisuuteen.

Lasse ymmärtää myös sen, kun limusiinissa matkalla Oscar-gaalaan tai muihin juhliin Lena tajuaa, että ei. Hän ei tänään pysty. Hän haluaa hotelliin. Hän haluaa kotiin. Olla Lassen kanssa kaksin. Silloin auton nokka käännetään.

He kaksi vastaan maailma?

– Juu, me kaksi vastaan maailma. Ja aika usein minä yksin vastaan maailma.