Ruotsiin vaimonsa takia muuttanut Ville Virtanen: ”Ei saa antautua liikaa tunteiden vietäväksi”

Ville Virtasen, 55, mielestä vaisto on yhdistelmä kokemusta ja tekniikkaa. – Tunteita kannattaa kuunnella, sillä ne varoittavat tai kannustavat toimimaan, hän sanoo. Mutta täysin tunteiden vietäväksi ei Villen mielestä pidä heittäytyä.

Sisäänpäin kääntynyt ilme, sormet kevyesti otsalle kasvojen suojaksi, muutama harhaileva askel. Sellaisena tv-katsojat ovat tottuneet näyttelijä Ville Virtasen, 55, viimeksi näkemään. Tuon näköisenä Villen esittämä erityisherkkä rikostutkija keskittyi yhdistelemään tarkkoja havaintojaan tv-sarja Sorjosessa.

Nyt roolistaan palkittu näyttelijä katselee tyynesti ympärilleen ja maistelee punaviiniä helsinkiläisen Sokos Hotel Pasilan baarissa.

Hän asuu Tukholmassa mutta on täällä nyt markkinoimassa Heroes of the Baltic Sea -sarjaa, jossa hän näyttelee. Pian hän markkinoi täällä Armoton maa -elokuvaa, jota hän niinikään tähdittää. Hän käy Suomessa epäsäännöllisesti mutta usein.

Ruotsiin vaimon töiden takia

Ville muutti Ruotsiin pari vuotta sitten näyttelijävaimonsa Birthe Wingrenin töiden takia. Ensin pariskunta asui Göteborgissa, josta he jatkoivat vuosi sitten Tukholmaan. Ville sanoo, että Ruotsiin oli helppo muuttaa.

– Osasin kieltä ennestään, ja olen aina kokenut olevani maailmankansalainen. On montakin maata, joissa voisin asua – miksen Ruotsissakin.

Ville, Birthe ja heidän 10-vuotias tyttärensä eivät ole siellä millään keikalla, vaan he asuvat maassa pysyvästi.

– Tyttäremme käy siellä koulua, joten on todennäköistä, että emme ainakaan lähivuosina palaa Suomeen.

Ville kehuu kaupunginosaa, jossa he asuvat.

– Vasastan on kuin pikkukaupunki, hyvin viihtyisä ja kotoinen paikka.

”Toivottavasti olen muuttunut iän kartuttua”

Ruotsissa kukaan ei tunnista Villeä kadulla ja häntä arvioidaan vain töiden mukaan. Hänestä mukavaa on sekin, että siellä hän ei ole Jukka Virtasen poika tai sketsihahmo Akin kaveri Turo.

– En vieroksu mitään hommia. Minulla on ollut loistavia työkeikkoja hömpän liepeillä, ja toisaalta jokin kunnianhimopäissäni vastaanottamani projekti ei ehkä ollutkaan niin antoisa. Rahalla on tietysti merkitystä, mutta ennen muuta teen työtä oppimisen halusta. Vuosi vuodelta tärkeämpää on se, millaisten ihmisten kanssa minä niitä töitä teen.

– Toivottavasti olen muutenkin muuttunut iän kartuttua. On suotavaa, että ihminen muuttuu koko ajan, eihän kehitys saa pysähtyä, hän sanoo.

Villen isoin työ viime syksynä oli ratsumiehen rooli Tukholman kaupunginteatterin näytelmässä Fadren (Isä).

– Ruotsiksi näytteleminen sujui hyvin, mutta joudun tekemään sen eteen paljon enemmän työtä kuin suomenkielisten roolien. Esimerkiksi se, että saan repliikit luonteviksi, vaatii kymmeniä toistoja enemmän kuin omalla äidinkielellä. Se on opettavaista, hän sanoo.

Ville uskoo vaistoon ja intuitioon

Työn ja vapaa-ajan raja ei ole kahden näyttelijän perheessä mitenkään selvä. Eikä sen Villen mukaan pidäkään olla.

– Totta kai työt tulevat kotiin. Olisi huolestuttavaa, jos eivät tulisi. Kun vaikka katselen jotain tv-sarjaa, voin keksiä siitä ideoita omaan tekemiseen.

Aivan kuten roolihahmonsa Sorjonen myös Ville uskoo vaistoon ja intuitioon.

– Minulle se ei tarkoita mystistä hörhöilyä, vaan vaisto on sekoitus kokemusta ja tekniikkaa.

– Pitää kuunnella rehellisesti itseään. Tunteet varoittavat tai kannustavat toimimaan, mutta ei saa antautua liikaa niiden vietäväksi.

Ville haaveilee, että lähitulevaisuudessa jäisi aikaa kirjoittamiselle. Hänen edellinen romaaninsa Hevosen taju ilmestyi 2013.

”Olen tuntenut Minttu Mustakallion lapsesta asti”

Minttu sekä Ville on yksi syy, miksi Ville käy tulevana keväänä Suomen puolella. Kyseessä on esitys, jossa Ville tarjoilee yhdessä Minttu Mustakallion kanssa hauskoja sketsejä, tansseja ja tarinoita Samuli Laihon säestyksellä.

– Meitä on kaksi keski-ikäistä miestä ja yksi vähän nuorempi nainen, jotka kaikki olemme kiinnostuneita improvisaatiosta.

Minttu oli luonnollinen yhteistyökumppani, koska hän on Villelle niin tuttu.

–Mintun äiti ja minun vanhempani olivat perhetuttuja, ja olen tavannut hänet ensimmäisen kerran jo alle vuoden ikäisenä. Hän on minulle kuin sisar.