Julkkikset

Saara Aalto ja manageripuoliso Meri Sopanen tekivät yhteistyönä kappaleen läheisten menettämisestä – taustalla henkilökohtaiset syyt

Kuolema innoitti laulaja Saara Aallon ja Meri-puolison tekemään kappaleen yhteistyönä. – Elämässäni on tapahtunut paljon raskaita asioita, ja etenkin joulu on minulle aikaa, jolloin pysähdyn aina miettimään menettämiäni ihmisiä, Meri sanoo.

Teksti:
Johanna Yrjölä
Kuvat:
Om-Arkisto, Tiia Ahjotuli

Suomenkielisen joululevyn lisäksi Saara Aallolta ilmestyy myös englanninkielinen joululevy.

Kuolema innoitti laulaja Saara Aallon ja Meri-puolison tekemään kappaleen yhteistyönä. – Elämässäni on tapahtunut paljon raskaita asioita, ja etenkin joulu on minulle aikaa, jolloin pysähdyn aina miettimään menettämiäni ihmisiä, Meri sanoo.

Laulaja Saara Aalto ja manageripuoliso Meri Sopanen tekivät ensimmäisen yhteisen kappaleensa, joka kuullaan Saaran pian julkaistavalla suomenkielisellä joululevyllä.

Läheisten menettämisestä kertova kappale on Merille hyvin henkilökohtainen, sillä häneltä on kuollut nuorempana useampi läheinen ystävä.

– Elämässäni on tapahtunut paljon raskaita asioita, ja etenkin joulu on minulle aikaa, jolloin pysähdyn aina miettimään menettämiäni ihmisiä. Aiheesta kirjoittaminen oli jollain tavalla todella terapeuttista, ja ideoita alkoi vaan luonnostaan pursuilla. Olen käsitellyt asioita itsekseni paljonkin, mutta tuntui hyvältä nostaa aihe esiin myös laajemmin. Olen tosi onnellinen, jos kappaleesta on apua jollekin, Meri kertoo hänen sanoittamastaan ja Saaran esittämästä kappaleesta.

Saara Aalto ja Meri Sopanen suunnittelevat häitä.
Saara Aalto ja Meri Sopanen suunnittelevat häitä.

Hääsuunnittelua ja yhteistyötä Kylie Minoguen kanssa

Suomenkielisen levyn lisäksi Saaralta ilmestyy myös englanninkielinen joululevy, jolle maailmankuulu pop-ikoni Kylie Minogue teki kappaleen.

– Kylie oli aivan fiiliksissä, että pidin hänen tekemästään kappaleesta ja antoi ainoastaan oman tuottajansa äänittää sen. Tutustuimme toisiimme aikoinaan X Factor -finaalissa, ja sieltä yhteytemme on myös säilynyt. Meillä on aika sama fanikunta Briteissä, ja hänen faninsa näkevät minut uuden sukupolven Kyliena, Saara kertoo.

Musiikin ohessa Saara Aalto ja Meri Sopanen ovat suunnitelleet häitään.

– Häidemme suunnittelu on jo tosi pitkällä, mutta emme ole vielä päättäneet, kuinka paljon haluamme kertoa juhlista julkisuudessa, Saara kertoo myhäillen.

Lue myös: 

Tämän takia fanitamme Saara Aaltoa ja Frozenin Elsaa – 5 sykähdyttävää syytä sanoa #nofear ja laulaa Let It Go

Saara Aalto suhteestaan Meriin: ”Vaikeinta ja ihaninta on, että käsittelemme asioita todella syvällisesti”

Saara Aalto hoitaa kauneuttaan myös ruokavaliolla: ”Vältän vehnää ja sokeria”

X