Julkkikset

Salla Paajanen oudoista oireistaan Kotiliedessä: ”Tuntui kuin joku olisi hakannut yön aikana jalkapohjia pesäpallomailalla”

Toimittaja Salla Paajanen, 54, kertoo uusimmassa Kotiliesi-lehdessä, kuinka hänen kuntonsa romahti yhtäkkiä. Mistä oikein oli kyse?

Teksti:
Anna.fi
Kuvat:
Paula Kukkonen/Otavamedia

”Ehdin jo kauhistua, millaisessa kunnossa olen kahdeksankymppisenä, jos viisikymppisenä tuntuu tältä”, Salla Paajanen sanoo uusimmassa Kotiliesi-lehdessä.

Toimittaja Salla Paajanen, 54, kertoo uusimmassa Kotiliesi-lehdessä, kuinka hänen kuntonsa romahti yhtäkkiä. Mistä oikein oli kyse?

Toimittaja Salla Paajanen ei ymmärtänyt yhtään, mistä oli kyse, kun hän tunsi fyysisen kuntonsa yhtäkkiä romahtavan. Uusimmassa Kotiliesi-lehdessä Paajanen kertoo kaiken tapahtuneen varsin nopeasti, vain noin vuoden aikana.

”Muistan, kuinka lääkäri sanoi, että verenpaineeni ja arvoni olivat niin hyviä, että en tule kuolemaan ainakaan sydän- ja verisuonitauteihin. Ja nyt yhtäkkiä sydämeni hakkasi kuin vasara.”

Sydämen hakkaamisen lisäksi Salla oli huomannut myös muita oireita: kuukautiset muuttuivat hirviömäisiksi ja nivelet kipeytyivät tavalla, jollaista Salla ei ollut aiemmin kokenut.

”Tuntui kuin joku olisi hakannut yön aikana jalkapohjia pesäpallomailalla.”

Stressiä vai jotain ihan muuta?

Ensin Salla ajatteli kaiken johtuvat stressistä. Olihan hänellä takanaan murheita sekä työ- että siviilielämässä.

Yle oli ilmoittanut lopettavansa 46-vuotiaan Ajankohtaisen Kakkosen, ja Sallan oli pitänyt hakea itselleen uutta työpaikkaa Ylen sisältä. Sallan poika Lauri oli jäänyt junan alle ja kuollut joitakin vuosia sitten. Suru oli yhä läsnä äidin elämässä. Kaiken lisäksi Sallan kielestä oli löytynyt syövän esiastetta. Kudosta poistavia leikkauksia oli kertynyt jo useita.

Mutta voisiko stressi todella olla niin kova, että se selittäisi kaikki uudet oireet. Siitä Salla ei ollut varma.

”Mietin, voiko terve ihminen romahtaa vuodessa.”

Lopulta lehtijuttu, jossa tamperelainen gynekologi Maija Kajan kertoi vaihdevuosioireista ja hormonikorvaushoidoista, antoi vinkin Sallalle, mistä oikein voisi olla kyse. Hän varasikin ajan gynekologille työterveyslääkärin sijaan.

”En ollut ymmärtänyt, miten monenlaisia vaivoja vaihdevuosista voi tulla.”

Lue lisää uusimmasta Kotiliedestä!

X