Julkkikset

Salla Paajanen: ”Pelkään, että menetän puhekykyni ja työni”

Salla Paajanen, 51, ajatteli pitkään, että hänen kieleensä tullut haavauma paranisi itsestään. Nyt hänet on leikattu parin vuoden aikana neljästi ja kielestä on poistettu kapeina siivuina yhteensä toistakymmentä senttiä syöpäriskin takia. Sairaus on opettanut Sallaa huolehtimaan myös itsestään.

Teksti:
Laura Koljonen
Kuvat:
Paula Kukkonen/Otavamedia

Salla Paajanen, 51, ajatteli pitkään, että hänen kieleensä tullut haavauma paranisi itsestään. Nyt hänet on leikattu parin vuoden aikana neljästi ja kielestä on poistettu kapeina siivuina yhteensä toistakymmentä senttiä syöpäriskin takia. Sairaus on opettanut Sallaa huolehtimaan myös itsestään.

”Tästä pitää ottaa koepala”, hammaslääkäri sanoo katsottuaan Salla Paajasen kielessä olevaa pikkurillinpään kokoista vaaleaa länttiä. On kevättalvi 2014.

Lääkäri näyttää huolestuneelta, mutta tunne ei tartu Sallaan. Eihän suuhun ja pieneen länttiin, josta lääkäri haluaa ottaa koepalan, edes satu.

Toimenpide on kesäkuussa. Perillä lääkäri ehdottaa, että koepalan ottamisen sijaan koko vaalea läntti, muutosalue, leikataan saman tien pois. Se käy Sallalle. Tikit olisivat kuulemma tulleet joka tapauksessa koepalan otostakin. Kielestä leikataan parin sentin kokoinen alue. Se lähtee kahdelle patologille. Kiireellisenä.

Lue myös: Raju murrosikä – Salla Paajanen ja Martta-tytär: ”Pattitilanne laukesi vasta terapiassa”

Sallan terveyspiina alkoi tavallisesta hammaslääkärikäynnistä

Kaikki oli alkanut oikeastaan jo viisi vuotta aikaisemmin, ihan tavallisesta hammaslääkärikäynnistä.

Vuonna 2009 Sallan suun oikean puolen amalgaamipaikkoja vaihdettiin muovipaikkoihin. Uudenkarheat paikat hankasivat kieltä, joka haavautui ja kipeytyi.

Sallalla oli tuolloin kiireitä töissä Ylen Ajankohtaisen kakkosen toimittajana. Kotona ajatukset vei nelilapsinen uusperhe. Salla keskittyi omien asioidensa sijaan muiden tarpeisiin, hammaslääkärikäynnin ehtisi hoitaa joskus myöhemmin.

– Ajattelin, että kieli tokenee ajan myötä. En edes ollut varma siitä, hankasivatko paikat vai olinko purrut yöllä kieleeni, Salla kertoo.

Lue myös: Nämä sairaudet hammaslääkäri voi nähdä suustasi

Hammaspaikkojen aiheuttama hankaus oli käynnistänyt solumuutoksen

Vuoden kuluttua Salla sai aikaiseksi käydä hammaslääkärissä. Paikkoja hiottiin useaan otteeseen, haavauma parani ja vaaleni. Kipukin hävisi. Lääkäri pyysi Sallaa seuraamaan tilannetta ja tulemaan taas normaaliin hammastarkastukseen viimeistään vuoden kuluttua. Sitä lääkäriaikaa Salla ei koskaan varannut. Ja sitten tapahtui hirveä asia.

– Poikani Lauri jäi vuoden 2012 elokuussa junan alle ja kuoli. Hampaiden hoito oli viimeinen asia, joka minulla oli mielessä. En vain jaksanut varata lääkäriaikaa.

Talvella 2014 Salla törmäsi sattumalta hammashoitolansa työntekijään bussipysäkillä. ”Sinua ei ole vähään aikaan näkynytkään”, tämä sanoi ja soitti seuraavana päivänä vielä Sallan perään. Hän varasi Sallalle käyntiajan.

Käynnin aikana kävi ilmi, että paikkojen aiheuttama hankaus oli käynnistänyt solumuutoksen. Jos sitä ei poistettaisi, seurauksena voisi olla suu- tai kielisyöpä. Siksi kieli piti leikatata pikaisesti.

Lue lisää: Kun syöpä osuu kohdalle – Hidasta elämää -sivuston Pequ Niemisen ja hänen ex-vaimonsa vinkit

Oireet saatiin jo kertaalleen kuriin

Leikkaustulos ei ollutkaan onnistunut. ”Kielessä on edelleen solumuutoksia”, lääkäri kertoi. Salla joutuisi heti perään toiseen leikkaukseen. Toisessa operaatiossa Sallan kielestä leikattiin taas parin sentin kokoinen pala pois.

50-vuotisjuhliensa jälkeen Salla sai jälleen kirjeen patologilta. Häntä pyydettiin jatkohoitoon Tampereen yliopistolliseen sairaalaan. Edessä oli kolmas leikkaus.

Leikkauksen jälkeen alkoi näyttää siltä, että tilanne saadaan hallintaan. Kieli vaikutti parantuneen ja oli yli vuoden ajan oireeton. Kunnes tuli loppuvuosi 2015.

Salla tajusi joutuvansa elämään sairautensa kanssa aina

Kirvely kielessä oli silloin niin kovaa, ettei sitä pystynyt siirtämään ajatuksissa taka-alalle. Salla oli aikaisemmin vältellyt kielen alapuolelle katsomista, ettei tarkkailu mene liiallisuuksiin. Joulun jälkeen hänen oli pakko vilkaista.

– Kun näin auki olevan haavauman ja punoittavan arpikudoksen, säikähdin.

Tämän vuoden tammikuussa Salla sai työviikon jälkeen kirjeitse tiedon, että kieli pitää leikata neljännen kerran. Se oli kova paikka.

– Tajusin ensimmäistä kertaa kunnolla, että kyseessä ei ole mikään ohimenevä pikku vaiva. Minulla on sairaalahoitoa vaativa suualueen sairaus, jota joudutaan seuraamaan loppuelämäni syöpäriskin takia. Joudun elämään tämän sairauden kanssa aina.

Sallan kieli leikattiin neljännen kerran kaksi kuukautta sitten. Tällä kertaa kielestä poistettiin kaksi palaa. Solumuutosta saatiin poistettua hyvin mutta ei taaskaan kaikkea.

Lue lisää: Huonot hampaat? Nämä sairaudet voivat saada alkunsa suustasi

Salla pelkää puhekyvyn menestystä

Parin vuoden aikana Sallan kielestä on poistettu kapeina siivuina yhteensä toistakymmentä senttiä. Sallalla on seuraava kontrollikäynti lääkärillä kuun lopussa.

Miten televisiotyön käy? Salla on miettinyt sitäkin vaihtoehtoa, että mitä jos kieltä leikataan edelleen ja sen seurauksena puhe ei ole enää tarpeeksi sujuvaa televisioon. Toistaiseksi puhekyky on pysynyt ennallaan. Vaikeaa on ollut vain heti leikkauksien jälkeen suuhun laitettujen tikkien takia.

Puhe- ja työkyvyn menettäminen olisi Sallalle kriisi.

– Puhetaito ja ääneni ovat tärkeä osa persoonaani. Pelkään puhe- ja työkyvyn menetystä sekä sitä, että solumuutokset muuttuvatkin syöväksi.

Tällä hetkellä Salla työskentelee Ylen alueellisten tv-uutisten ankkurina. Lähetyksiä on vähintään kuusi päivässä.

– En ole vielä keskustellut työtulevaisuudestani Ylellä. Toimittajana voin olla esimerkiksi verkkojournalisti, mutta on hankalaa, jos puhekyky menee niin huonoksi, etten voi edes soittaa.

Salla on kertonut tilanteestaan avoimesti läheisilleen sekä niin työpaikallaan kuin sosiaalisessa mediassakin.

– Kun on avoin, saa myös tukea. Töissä ohjaamon äijätkin kysyivät sairauslomani jälkeen, tarvitseeko pitää ylimääräisiä taukoja. Se tuntuu hyvältä.

Katkelma Annan nro 17 kansijutusta

X