Julkkikset

Samu Haber kokee Sunrise Avenuen lopettamisesta surua ja syyllisyyttä – uskoo silti päätöksen olevan oikea: ”On ihmisen itsensä vastuulla sanoa aidosti, mitä haluaa”

Sunrise Avenuen lopettaminen oli yhtyeen laulaja ja keulakuva Samu Haberin päätös, joka oli kytenyt hänen mielessään jo pitkään. – Haluan rauhoittua ja miettiä muita asioita. Tiedän, että minulla on siihen oikeus, mutta samaan aikaan koen harmitusta, surua ja syyllisyyttä, Samu kertoo Annalle.

Teksti:
Hilppa Wuokko
Kuvat:
Mirva Kakko

Samu Haber on Sunrise Avenue -yhtyeen laulaja ja keulakuva.

Sunrise Avenuen lopettaminen oli yhtyeen laulaja ja keulakuva Samu Haberin päätös, joka oli kytenyt hänen mielessään jo pitkään. – Haluan rauhoittua ja miettiä muita asioita. Tiedän, että minulla on siihen oikeus, mutta samaan aikaan koen harmitusta, surua ja syyllisyyttä, Samu kertoo Annalle.

Sunrise Avenue -yhtyeen laulaja ja keulakuva Samu Haber, 43, kertoi Helsingissä järjestetyssä tiedotustilaisuudessa maanantaina, että vuonna 2002 aloittanut yhtye lopettaa toimintansa. Tiedotustilaisuudessa julkistettiin myös bändin jäähyväiskappale Thank you for everything sekä paljastettiin, että yhtyeellä on vielä edessään jäähyväiskappaleen nimeä kantava jäähyväiskiertue. Kiertueen loppuhuipennus koetaan 15.8.2020 Helsingin Olympiastadionilla.

Lopettamispäätöksen tekijä oli Samu.

– Lopettaminen oli ihan minun ajatukseni ja minusta lähtöisin. Haluan rauhoittua ja miettiä muita asioita. Tiedän, että minulla on siihen oikeus, mutta samaan aikaan koen harmitusta, surua ja syyllisyyttä. Voisin halutessani käynnistää työhansikkaat kädessä seuraavan albumiprojektin ja suoda siten iloa ja kivoja hetkiä jollekin, mutta nyt minusta ei ole siihen, koska en halua, Samu kertoo Annalle.

Samu Haber puhui Sunrise Avenue -yhyteen lopettamisajatuksistaan ensimmäisen kerran alkukesällä

Samu Haber kertoo, että Sunrise Avenue -yhtyettä koskeva lopettamispäätös oli kytenyt jo kauan hänen mielessään. Alkuun Samun lopettamisajatukset näkyivät muille bändin jäsenille esimerkiksi Samun paljonpuhuvina katseina. Samu otti asian puheeksi ensimmäisen kerran bändin kesken alkukesällä.

– Münchenissä keikan jälkeen sopersin asiaa, Samu muistelee.

Vaikka omia ajatuksia oli vaikea pukea sanoiksi, Samu koki tarpeelliseksi tehdä niin.

– On ihmisen itsensä vastuulla sanoa aidosti, mitä haluaa.

Samu Haber
Samu Haber kaipaa elämäänsä rauhaa hektisten bändivuosien jälkeen.

Bändille kertominen oli vaikea hetki mutta selvensi omia tunteita

Bändille kertomisen aikana Samu ymmärsi entistäkin selvemmin, että lopettaminen todella oli jotain sellaista, mitä hän haluaa.

–  Se oli sellainen hetki, jossa olisi ehkä vielä paljastunut, jos en olisikaan ollut aidosti lopettamisen kannalla. Mutta vaikka jouduin katsomaan jätkiä silmiin ja kertomaan ajatuksistani, ajatukseni lopettamisesta eivät muuttuneet, Samu sanoo.

Bändin jäsenet eli kitaristi Riku Rajamaa, kosketinsoittaja Osmo Ikonen, basisti Raul Ruutu ja rumpali Sami Osala kertovat, että Samun ajatukset lopettamisesta eivät tulleet heille yllätyksenä.

– Sen verran hyvin tunnetaan, että kyllä tuollaisen aistii, Sami toteaa.

View this post on Instagram

When this all started, I never thought I’d be having a farewell speech with so many of you some day in Helsinki and online. But here we are. In a beautiful place with so many beautiful people from so many beautiful cities and countries. The memories we have, and the ones we will still make, nobody can ever take them away from us. They are ours forever. There’s one more year left of Sunrise Avenue on the road. It will be something we have never experienced before. But even though our hearts are full of powerful feelings, bright and dark, we are not scared. We will go out there with a thankful and brave heart enjoying every damn second of it. Making sure the whole planet shakes every night as we celebrate with you. Louder than ever. To make sure this unbelievable story gets the final chapter it deserves 🙏❤️

A post shared by Samu "Hapa" Haber 🦊 (@hapahaber) on

Samaan aikaan kun ajatus bändin lopettamisesta oli jo nostettu pöydälle, Samu osallistui Vain elämää -ohjelman 10. tuotantokaudelle.

– Välillä kuvauksissa oli vähän hankala istua kaikkien ajatusteni kanssa. Siellähän revitään ihmisen sydän pöydälle muutenkin kaikista tarinoista, Samu sanoo.

Alkuun yhtye pohti yhdessä, keksisivätkö he jonkinlaisen kaikkia tyydyttävän tavan jatkaa. Tällaista tapaa ei kuitenkaan ikinä löydetty. Kaikki bändin jäsenet olivat kuitenkin sitä mieltä, että yhdessä lähdetään vielä jäähyväiskiertueelle.

Katse Olympiastadion-keikassa

Tällä hetkellä Samu Haber on fokusoitunut kiertueen ja ennen kaikkea Olympiastadion-keikan suunnitteluun sekä Sunrise Avenue -yhtyeen matkasta kertovaan kirjaprojektiin.

– Tykkään kirjaprojektista tosi paljon. Onneksi valikoin oikeat ihmiset tekemään sitä. Meidän pitäisi promota koko Euroopan kiertuetta, mutta kyllä minä vaan odotan sitä Helsingin keikkaa tosi paljon. Aika isolla on ympyröity se 15.8. kalenteriin, Samu sanoo.

Stadionkeikan tunnelma jännittää koko bändiä. Samu paljastaa, että bänditreeneissä on jo ollut tavallista herkempi tunnelma.

– Varmaan Osmo kipuaa mikilleni, jos minulta eivät sanat tule suusta. Emme kuitenkaan ole menossa Stadikalle väkisin itkemään. Jos fiilis on sellainen, että itku ei ole lähellä, niin pannaan vain rakettia taivaalle ja kansa riemuitsemaan. Antaa tulla mitä tulee. Niinhän elämään pitää suhtautua. Sama koskee onneksi myös rock-musiikkia. Vaikka keikan sävystä en vielä tiedä, luulen, että halaamme jätkien kanssa aika tiukasti keikan jälkeen, Samu sanoo.

Mutta mitä Samun elämässä tapahtuu sen jälkeen, kun Stadionin keikka on soitettu?

– En ole lähdössä politiikkaan. Minulla ei ole mitään suunnitelmaa. Aika näyttää. Ehkä perustan suurperheen tai ryhdyn astronautiksi, Samu sanoo.

Lue myös:

Samu Haber on huomannut, ettei menestys vie pois surua ja pelkoa: ”Hetken voi kuvitella olevansa jotakin suurta, mutta sitten alkaa ahdistaa”

Supermenestynyt Samu Haber päivittää testamenttinsa aina uudenvuoden aattona: ”Kirjoitan testamenttiin rakkaille ja tärkeille ihmisille pieniä terveisiä”

Samu Haber arvioi ostaneensa 10 Rolexia lahjaksi viimeisen 3 vuoden aikana – naisystäväänsä hän hemmottelee aivan eri tavalla

Samu Haber toteutti 90-vuotiaan faninsa toiveen – ”Ihmiset, tässä on rouva Eila”

Samu Haber: ”Rakkaus on ihanaa, mutta siitä luopuminen on joka kerta yhtä tuskallista”

X