Sanna Saarijärvi
Sanna Saarijärvi osaa nykyisin katsoa itseään lempein silmin.
Julkkikset

Sanna Saarijärvi käänsi nihkeät työvuodet voitokseen: ”Oivalsin, että onnellisuuteni ei ole menestyksestä kiinni”

Näyttelijä Sanna Saarijärvi kokee elävänsä 49-vuotiaana parhaita vuosiaan. Hyvän olon taustalla on itsensä hyväksyminen sekä perheen ja uran välinen tasapaino. Hiljaiset teatterivuodet eivät katkeroittaneet häntä. Sen sijaan Sanna oppi, etteivät mahdollisuudet ole yhden kortin varassa.
Teksti: Sari Hannikainen Kuvat: Sampo Korhonen

Onko äidin kullalla kylmä? Olisiko sulle pitänyt laittaa takki päälle? näyttelijä Sanna Saarijärvi kujertaa pienelle valkoiselle nyytille sylissään. Nyytti on Bobby Ewing, yksivuotias maltankoira ja tuorein perheenjäsen. Järveltä puhaltava navakka syystuuli saa sen kaivautumaan syvälle Sannan parkatakin uumeniin.

Olemme Fjällbon-rannassa Tuusulanjärvellä. Täällä Sanna ja Bobby ulkoilevat yhdessä harva se päivä, sillä heidän kotinsa on lähes naapurissa. Kaunis kulttuurimaisema luontopolkuineen on yksi Sannan jokapäiväisistä hyvän olon lähteistä.

Uni auttaa palautumaan

”Elän 49-vuotiaana onnellisimpia vuosiani. Minun ja aviomieheni [Hermanni Seppälä] rakkaussuhde kukoistaa, meillä on läheiset välit uusperheemme kolmen lapsen kanssa, ja töissä Helsingin kaupunginteatterissa saan näytellä upeita rooleja: Pienen merenneidon Ursulaa ja Fingerporin Rivo-Riittaa.

Helmikuussa täytän 50 vuotta. Iän karttumisen huomaan siitä, että henkinen ja fyysinen palautuminen on hitaampaa kuin ennen. Pitkien harjoitus- ja esityskausien aikana lihakset menevät helposti jumiin ja olo on väsynyt. Jo pelkästään Ursulan puhe- ja laulutavat ovat isoja ja kuluttavia. Vitsailen usein töissä, että kukahan minua on taas hutkinut yöllä pesäpallomailalla, kun koko keho on hellänä.

Nukkuminen on minulle parasta mahdollista kehonhuoltoa. Tarvitsen yhdeksän tuntia unta, jotta palaudun ja jaksan. Joskus sitä on vaikea muistaa näytöksen jälkeen puoliltaöin, kun käyn yhä kierroksilla. Silloin tekisi mieli laittaa lämpöisiä voileipiä ja heittäytyä sängyn sijaan sohvalle katsomaan Netflix-sarjoja.

Yritän välttää kiusausta, sillä väsyneenä pinnani lyhenee ja alan nipottaa pikkuasioista, kuten eteisessä lojuvista kengistä.

Päikkäreitä rakastan ja nukun usein pukuhuoneeni sohvalla näytösten välissä. Sanotaan, että pieni torkahdus piristää. Minun puolestani se saa olla isokin.”

Sanna Saarijärvi

Sanna Saarijärvi saa hyvää oloa perhe-elämästä.

Sanna Saarijärvi opetteli kääntämään vastoinkäymiset voitoksi

”Vaikka hyvä palaute ja arvostelut hivelevät mieltä, olen oppinut, että onnellisuuteni ei ole menestyksestä ja suosiosta kiinni. Tärkeintä on, että minulla on hyvä olo itseni kanssa ja saan hyväksyntää läheisiltäni. Perhe, koti ja laaja ystäväpiirimme ovat tärkeimpiä voimavarojani.

Muutimme kaksi vuotta sitten nykyiseen omakotitaloomme Tuusulan Rantatielle. Kun käymme Hermannin kanssa Tuusulanjärvellä veneilemässä ja auringonlaskusta haltioitumassa, tunnen kuinka stressi sulaa hartioilta pois. Mutta senkin olen oppinut, että työ vaikuttaa onnellisuuteeni myös.

Tunsin olevani etuoikeutettu, kun minut kiinnitettiin aikoinaan suoraan teatterikoulusta Helsingin kaupunginteatteriin. Sain siellä heti paljon isoja töitä. Sitten alkoi pitkä hiljaisempi kausi. Roolit vähenivät, minua ei pyydetty edes koelauluihin. Iso osa omista työasioista voi olla jonkun toisen käsissä, eikä siihen voi itse vaikuttaa. Onhan se karua. Muutamia vuosia sitten teatterissa tapahtui muutos, jonka jälkeen aloin taas saada kutsuja koelauluihin ja hyviä rooleja.

Hiljaiset vuodet eivät katkeroittaneet tai lannistaneet minua, sillä tiesin, ettei osaamiseni ollut mihinkään yhtäkkiä kadonnut. Opettelin kääntämään vastoinkäymiset voitokseni. Olin kolme vuotta virkavapaalla. Sinä aikana kun olin kotona, kuopuksemme Fanny-Amanda, 12, aloitti koulun, tein tv-töitä ja esitin elämäni ensimmäisen monologinäytelmän. Ennen ajattelin, että en ikinä uskaltaisi tehdä monologia. Lopulta tuotin ja markkinoin kaksi näytelmää itse. Ja pärjäsin! Ylläpidin itse omaa työvirettäni. Mahdollisuudet eivät ole vain yhden kortin varassa.”

Sanna osaa katsoa itseään lempein silmin

”Kehonkuvani on mielestäni realistinen. Minulla on hyvä olla, jaksan töissä ja energiaa jää annettavaksi vielä kotiin sekä ystävillekin. Voisin olla hoikemmassa kunnossa, mutta nykyisin olen sinut itseni kanssa.

23-vuotiaaksi asti kilpailin maajoukkuetasolla 400 ja 800 metrin juoksumatkoilla. Urheilutausta toi minulle kurinalaisuutta ja paineensietokykyä. Mutta olin myös itsekriittinen. Koin itseni isoksi silloinkin, kun rasvaprosenttini oli olematon.

Kroppatyyppini on sellainen, että minun pitää olla tiukalla ruokavaliolla, jotta olen pienissä mitoissa. En tiedä, olisinko sellaiseen enää valmis. Nykyisin osaan katsoa itseäni lempein silmin. Eletty elämä saa näkyä minussa.

Meistä on kiva kutsua ystäviä ja sukua kotiimme ja nauttia yhdessä hyvästä ruoasta. Olen innokas kotikokki. Gourmet’ta en tee vaan maukasta kotiruokaa. Olen nautiskelija. Yksi lempi-iltapaloistani on paahdettu tumma leipä mätitahnan ja kermajuuston kera – ilman huonoa omaatuntoa.”

Elämä on tässä ja nyt

”Syöpä on ollut suvussani kovin läsnä. Olen menettänyt sen takia äitini, molemmat mummini ja muita rakkaita lähisukulaisiani. Voisin surra ja murehtia, iskeekö sairaus minuunkin, mutta en halua antaa pelolle valtaa.

Menetykset ovat opettaneet minulle elämästä, että se on tässä ja nyt: vaikka mieheni järjestämät yllätysreissut ja perheemme isot yhteiset hetket ovat tärkeitä, arjesta pitää muistaa iloita yhtä lailla.

Voisin huolehtia itsestäni nykyistä paremminkin ja nipistää aikaa enemmän liikkumiselle. Lenkkeilen Bobbyn kanssa, vesijuoksen ja golfaan. Meillä on naapurissa golfklubi, jossa olen jäsenenä. Mieheni suorittaa pian green cardin, ja uskon, että saamme golfista yhteisen harrastuksen.

Elän mielestäni melko terveellisesti. Eineksiä vältän, juon paljon vettä ja syön sinkkiä sekä vitamiineja vastustuskykyä parantaakseni. Bilettäminen on tällä työmäärällä vähäistä, mutta yhteinen ilta ystäväpariskuntien kanssa tekee aina hyvää.”

Sanna Saarijärvi uskoo, että aina ei tarvita sanoja

”Mieltäni kuvaa varmasti parhaiten sanonta tyyntä myrskyn edellä. Osaan rauhoittua, mutta tietty perusvipinä minussa on aina. Saan asioita aikaiseksi. Negatiivista energiaa, kuten katkeruutta tai kateutta, minusta ei löydy. Sen voimaan en usko ollenkaan. Jos havaitsen negatiivista energiaa ympärilläni, pyrin pois sen vaikutuspiiristä.

En hilloa tunteita sisääni vaan mieluummin räjäyttelen ne ulos. Siinä mielessä olen erilainen kuin vanhempieni sukupolvi. Isäni mainitsee usein, että he eivät äidin kanssa riidelleet koskaan.

Puhuminen on minusta parasta mahdollista terapiaa. Mieheni työskentelee Bauer Median sisältöjohtajana ja ymmärtää hyvin työtäni esiintyvänä taiteilijana. Hänen kanssaan voin jakaa kaiken. On ollut ihana huomata, että lapsemmekin osaavat ja uskaltavat näyttää avoimesti tunteensa. Jotain olemme tehneet oikein.

Meillä on ollut perheessä kuluneen vuoden aikana paljon surua. Kahden vanhimman lapsemme Womman ja Bertan äiti [radiojuontaja Sari Seppälä] menehtyi alkuvuodesta syöpään. Olen huomannut, että yhtä tärkeää kuin se, että osaa puhua ja kuunnella, on hiljainen läsnäolon taito. Aina sanoja ei tarvita. Riittää, että on lämpöä, hellyyttä ja avoin syli.”

X