Sanna Saarijärvi menetti äitinsä 35-vuotiaana.
Julkkikset

Sanna Saarijärvi näki läheltä, kun hänen äitinsä menehtyi syöpään: ”Vielä saattohoitovaiheessa halusin ajatella, että hän tulee takaisin kotiin”

Sanna Saarijärvi muistaa Tuulikki-äitinsä lämpimänä kaunottarena, joka käänsi katseet ja valaisi huoneet. Vain vähän päälle kuusikymppisenä menehtynyt äiti on edelleen joka päivä Sannan ajatuksissa.
Teksti: Emilia Saloranta Kuvat: Liisa Valonen ja Sanna Saarijärven kotialbumi

Talvi ei vielä tarjoa kauneintaan, mutta maisema Tuusulan Rantatiellä sijaitsevan talon pihalla on kotoisa. Sanna Saarijärvi, 51, avaa hulppean kivitalon oven sylissään perheen maltankoira Bobby Ewing, jonka hän on juuri käyttänyt lenkillä. Sisällä näyttelijä sytyttää kynttilöitä palamaan: neljä lyhtyä korkeuksiin kohoavaan olohuoneeseen, kaksi keittiön pöydälle.

Sanna muutti puolisonsa, Bauer Median sisältöjohtaja Hermanni Seppälän ja parin yhteisen tyttären, Fanny-Amandan, 14, kanssa Tuusulaan viitisen vuotta sitten. Perheen aikuiset lapset, Sannan bonuslapset, Bertta ja Womma asuvat nyt jo omillaan Helsingissä.

– Tämä koti on merkittävä osa hyvinvointiani. Vaikka joudumme ajamaan vähän pidempiä työmatkoja Helsinkiin ja Fannyn juoksutreeneihin, koen, että se on täysin täällä maalla asumisen arvoista, näyttelijä kertoo samalla kun kattaa pöydälle astioita lounasta varten.

Kodin pihalta pääsee suoraan lenkille kulttuurimaisemiin Rantatielle, jolla asuu yhä monia suomalaisia taiteilijoita. Kesällä Sanna ja Fanny pyöräilevät usein Tuusulanjärvelle uimaan. Sannalla ja Hermannilla on rannassa myös Mustang-vene, jolla kelpaa huristella ilta-auringossa.

Näyttelijän viime vuosiin on mahtunut myös näyttäviä ammatillisia onnistumisia. Muun muassa rooli Helsingin Kaupunginteatterin Merenneito-musikaalin Ursulana kirvoitti niin yleisön kuin kriitikoidenkin kehut. Hänen elämässään näyttää olevan kaikki juuri nyt kohdallaan. Asioilla on kuitenkin kääntöpuolensa, Sanna muistuttaa.

Kuva: Liisa Valonen

– Tarvitsin terveyttä koskevan herätyksen, Sanna sanoo. Kuva: Liisa Valonen

Rutiinitarkastus säikäytti

Perheellä on ollut myös raskaita menetyksiä. Kaksi vuotta sitten Bertan ja Womman äiti menehtyi syöpään. Korona on vienyt taiteilijoilta töitä ja aiheutti huolta myös Sannan perheessä, kun kesäteatterityöt menivät uusiksi.

”Olen ollut itseeni tyytyväinen sellaisena kuin olen.”

Ja vaikka teatterityö on antoisaa, kaksiosaisina päivinä Sanna on kotona vasta iltamyöhällä. Uni ei näytöksen adrenaliiniryöpyn jälkeen tule sekään kovin äkkiä. Elämäntyyli vaikutti siihen, että viime keväänä rutiinitarkastuksen yhteydessä Sannan verenpaineet olivat nousseet vaarallisen korkeiksi.

– Tietenkin se säikäytti, sillä olen aina ollut terve ja arvoni ovat olleet normaalit. Olen ollut itseeni tyytyväinen sellaisena kuin olen, joten tarvitsin selvästi jonkin terveyttä koskevan herätyksen, että aloin miettiä valintojani myös omaan hyvinvointiini liittyen.

Fannyn kanssa tyttöjen reissulla Ateenassa.

Fannyn kanssa tyttöjen reissulla Ateenassa.

Viisikymppisyys ja valinnat

Kun musikaalinäytelmä Tatu ja Patu Helsingissä sai syksyllä Helsingin Kaupunginteatterin lavalla ensi-iltansa, yleisössä huomattiin Sannan hoikistunut olemus. Sanna itse puhuu painoa mieluummin terveydestä.

– Verenpaineen kohoamiseen vaikuttaa myös ikä. Koen, että tähän ikään, viisikymppisyyteen, liittyvät vahvasti valinnat. Täytyy miettiä, jatkaako näin, kuten on tähän asti pärjännyt, vai haluanko jaksaa hyppiä musikaalirooleissa ja Fannyn urheiluharrastuksessa mukana vielä vuosien päästä.

Sanna on entinen SM-tason juoksija ja myöntää, että sai aikanaan tarpeekseen rankoista punttitreeneistä. Keski-iässä liikunta on painottunut fyysisen näyttämötyön lisäksi kävelylenkkeihin ja golfin pelaamiseen.

– Keväällä ymmärsin, että ne eivät enää riitä. Vaikka Bobby on ihana lenkkikaveri, se jää haistelemaan matkalla aina koko maailmaa, ja lenkkimme eivät ole tainneet olla kovin tehokkaita.

Entisenä urheilijana elämäntapoja tuntui luontevimmalta muuttaa liikunnan kautta. Sanna innostui keväällä padelista, ja myös Fannyn yleisurheiluharjoitusten ajat hän on alkanut käyttää hyödyksi kuntosalilla.

– Lihaskunnon ylläpitäminen on iän myötä yhä tärkeämpää, joten olen palannut punttisalille vuosien tauon jälkeen.

Muuten liikunnan täytyy olla Sannan mielestä ennen kaikkea hauskaa. Padelissa Sannalla on oma tyttöporukkansa, ja kerran viikossa pelataan myös pariskunnittain.

– Huomaan, että padelin ansiosta kunto on noussut. Kun palasin kesätauon jälkeen lavalle, en hengästynyt enää laulaessa ja tanssiessa. Se on ehkä konkreettisin vaikutus, joka perusliikunnan lisäämisellä on ihan työhönikin ollut.

Sanna Saarijärven ja Hermanni Seppälän häitä juhlittiin Tuusulassa vuonna 2007.

Sanna Saarijärven ja Hermanni Seppälän häitä juhlittiin Tuusulassa vuonna 2017.

Itsetunto lähtee itsestä

Viisikymppisenä Sanna on huomannut olevansa allerginen ulkonäkökeskeiselle puheelle.

– Jos on terve ja voi hyvin, sen pitäisi riittää muille, jos se riittää ihmiselle itselleen. Hyvä olo ja itsetunto lähtevät itsestä. Olen oppinut, että liiallinen hyväksynnän hakeminen ulkopuolelta ja oman naiseuden märehtiminen vievät aivan turhaan energiaa.

Siksi Sanna ei suostu kitukuureille, vaan on hakenut tasapainoa terveyteen liikunnan lisäksi riittävän levon kautta.

– Arkiruoka on vähän keventynyt Fannyn urheilun vakavoitumisen vuoksi. Hän tähtää juoksijaksi tosissaan ja on terveellä tavalla kiinnostunut ravinnosta. Fanny on innokas kokki, ja olemme syöneet koko perhe nyt kasvispainotteisemmin.

Tasapainoon kuuluu sekin, että perhe herkuttelee viikonloppuisin. Illanistujaisia ja juhlimista Sanna on vähentänyt.

– Juhliminen on ihanaa, mutta sitä jaksaa tehdä enää harvoin, sillä sekin vaikuttaa palautumiseen ja levon määrään. Juhlin toki yhä, mutta harvemmin.

Mieluiten Sanna kutsuukin ystäviä heille kotiin.

– Siitä nautin ehkä kaikkein eniten. Tykkään kokata ja järjestää juhlia. Jos laiskottaa, tilaamme ruokaa. Varsinkin kesällä on kiva kutsua ystäväporukkaa grillaamaan ja istumaan iltaa.

Iän karttuminen ja kunnossa olevat perusasiat elämässä ovat tuoneet armollisuutta. Liikunnan lisäämisellä ja oikeanlaisilla verenpainelääkkeillä verenpaine saatiin tasoittumaan, ja Sanna kokee olevansa ikäisekseen hyvässä kunnossa.

– Olen varmaankin perinyt äidiltä ainakin hersyvän naurun ja myönteisen elämänasenteen, Sanna pohtii.

– Olen varmaankin perinyt äidiltä ainakin hersyvän naurun ja myönteisen elämänasenteen, Sanna pohtii. Kuva: Liisa Valonen

Äidistä lämmin muisto

Sanna osaa arvostaa terveyttä erityisen paljon, sillä hän näki aikanaan läheltä, kun oma äiti menehtyi syöpään. Myös Sannan nyt 85-vuotiaalla Helge-isällä on ollut syöpä.

Vain vähän päälle kuusikymppisenä menehtynyt Tuulikki-äiti on joka päivä Sannan ajatuksissa. Kun äiti kuoli, Sanna eli 35-vuotiaana viimeisiä sinkkuaikojaan.

– Kun äiti sairastui, minulle tuli ensin kieltoreaktio. En tahtonut uskoa sitä. Ajoin joka viikko Helsingistä Tampereelle äitiä katsomaan. Siivosin, tein ruokaa ja lauloin äidille.

– Välillä äidillä oli parempia ja välillä huonompia aikoja. Vielä saattohoitovaiheessa halusin ajatella, että kevät koittaa ja äiti tulee takaisin kotiin.

Sanna muistaa äidin lämpimänä kaunottarena, joka käänsi katseet ja valaisi huoneet.

– Olen varmaankin perinyt äidiltä ainakin hersyvän naurun ja myönteisen elämänasenteen. Äiti osallistui paljon harrastuksiini, hän eli paljon minun kauttani. Samaa huomaan tekeväni Fannyn suhteen ja joudun välillä toppuuttelemaan itseäni, että enhän nyt innostu liikaa.

Äidin menettämistä Sanna suree myös siksi, että tämä ei koskaan ehtinyt nähdä, kun Sanna perusti perheen. Sanna tapasi Hermannin vain vähän äidin kuoleman jälkeen.

– Äiti tiesi ja luotti, että pärjään yksin, mutta hän myös tiesi, että haluan perheen. Hän ei koskaan painostanut, vaan tuki minua ammatillisissa unelmissani.

Vaikka mitään ei jäänyt äidin kanssa sanomatta, silti Sannaa harmittaa, että hän ei ollut paikalla tämän viimeisellä hetkellä.

Mutta kuoleman edessä kaikki ei mene käsikirjoituksen mukaan. Sen Sannan perhe sai huomata myös bonuslapsien äidin poismenon kohdalla.

– Vanhemman menettämistä aivan liian varhain on vaikea käsittää, voi yrittää olla vain tukena. Olen silti päättänyt, että en ala pelätä. Äidin uskosta minulle jäi perinnöksi rauha ja luottamus siihen, että elämä kantaa.

Sanna on huomannut, että varhaiset poismenot ja sairaudet ovat aiheuttaneet hänessä lopulta entistä vahvemman elämänhalun.

– Elämänsä voisi täyttää kaikenlaisilla peloilla, mutta nämä meidän lähipiirimme sairaudet ovat olleet sellaisia, jotka eivät ole olleet millään tavalla elintavoista riippuvaisia.

– Voin keskittyä pitämään huolta itsestäni, ja toivoa, että olisin täällä äitiäni pidempään näkemässä lasten haaveiden toteutumista ja mahdollisten lapsenlapsien kasvamista. Mutta koskaan ei voi tietää, joten elämästä pitää myös nauttia tässä ja nyt.

– Elämästä pitää nauttia tässä ja nyt, Sanna sanoo.

– Elämästä pitää nauttia tässä ja nyt, Sanna sanoo. Kuva: Liisa Valonen

Arjen pienet onnenhetket

Kuin tilauksesta ulko-ovi käy. Hermanni on palannut jatkamaan töitä loppupäivän etänä, ja alkuillaksi parilla on varattuna padelvuoro. Fanny on yleisurheiluleirillä, joten illalla juhlistetaan Sannan vapaapäivää saunomalla, tilaamalla ruokaa ja katsomalla Succession-sarjan uusin jakso.

Pieniä arjen onnenhetkiä, jotka nuorempana olisivat tuntuneet liian pieniltä.

Veneajelulla Bobby-koiran kanssa.

Veneajelulla Bobby-koiran kanssa.

Vaikka elämässä moni asia on hyvin, Sanna painottaa, että ammatillinen kunnianhimo on tallella. Uuteen vuoteen kuuluu myös kevätkauden jälkeen alkava virkavapaa Kaupunginteatterista. Vuoden alussa nähdään kesällä kuvattu Harjunpää-sarja, jossa Sanna näyttelee tutkinnanjohtajaa. Myös tälle vuodelle on tiedossa tv-töitä ja rooli naapurissa Krapin kesäteatterissa. Ystävänsä Miia Nuutilan kanssa Sanna palaa vuosien tauon jälkeen vetämään kahden naisen esityksiä. He lämmittävät Hyvässä nousussa -esityksen, jolla kaksikko kiersi Suomea Sannan edellisen virkavapaan aikana.

Sanna myöntää, että kokeiluihin vaikuttaa iän ja kiinnityksen tuoma taloudellinen turva. Tauko teatterin kaksiosaisesta työpäivästä edistää sekin hyvinvointia. Kun syksyn pimeys vaihtuu kevääseen, Sanna uskoo, että hän luonnostaan aktivoituu taas liikkumaan enemmän ulkona.

– Olen valon lapsi. Pimeyden aikaan tekee enemmän mieli käpertyä tänne kotiin. Sekin on välillä ok, enää ei tarvitse olla koko ajan menossa.

Juttu on julkaistu Anna-lehdessä 01/2022.

X