Sara Chafak on äitinsä Marjan keskimmäinen lapsi. Marjalla on lisäksi kaksi poikaa.
Sara Chafak on äitinsä Marja Laakson keskimmäinen lapsi. Marjalla on lisäksi kaksi poikaa.
Julkkikset

Sara Chafakilla ja Marja-äidillä on räiskyvät, mutta läheiset välit: ”Siinähän odottelet niitä lapsenlapsia”

Jo nuorena Sara Chafak päätti, että asuisi äitinsä Marja Laakson luona niin kauan kuin perustaisi oman perheen. Ihan niin ei elämä mennyt, mutta äidin ja tyttären side on edelleen vahva.
Teksti: Piia Sainio Kuvat: Sampo Korhonen, Lehtikuva, Sara Chafakin kotialbumi

Kissat ovat vallanneet tyttären entisen huoneen. Marja Laakso on eläkkeellä ja viettää suurimman osan ajastaan kotona. Vaikka puuhasteltavaa riittääkin, hän ei meinaa tottua hiljaisuuteen. Marjan tytär, Sara Chafak, muutti kotoa parisen vuotta sitten. Saran kaksi veljeä lähtivät jo aiemmin.

– Kaipaan sitä, kun lapset olivat kotona ja mölinää riitti, Marja sanoo.

Hän vilkaisee Saraa, joka istuu hänen vieressään lounasravintolan pöydässä.

– Äiti, kuulostat niin surulliselta! Sara kauhistelee.

Mutta ei äidin luota lähteminen ollut helppoa hänellekään. Sara oli 28-vuotias, kun muutti kotoa Itä-Helsingistä omaan kämppään kantakaupunkiin, Ullanlinnaan.

– En ole tottunut asumaan yksin enkä yhtään viihtynyt keskustassa. Oon lähiötyttö, tarviin oman rauhan! Stadissa riitti, että pääsin porttikongista ulos, ja jo alkoi kuiskuttelu. Täällä idässä jengi ei yleensä tule puhumaan, vaikka tunnistaisikin minut.

Saralla on viisi sisarusta

Ullanlinnasta Sara on muuttanut pois, mutta uuden kotinsa sijaintia hän ei halua tarkemmin kertoa. Eräs syy siihen ovat julkisuuden varjopuolet.

Sara valittiin Miss Suomeksi vuonna 2012, ja sen jälkeen hänet on nähty monissa tv-ohjelmissa, kuten Selviytyjät, Dancing on Ice ja Masked Singer Suomi. Viime syksynä alkoi ura artistina, kun ensimmäinen single ilmestyi. Sosiaalisessa mediassa hän on valtavan suosittu, Instagramissa Saralla on yli 137 000 seuraajaa.

Somesuosio on tarkoittanut myös totuttelua asiattomuuksiin. Haukkuihin Sara on oppinut suhtautumaan välinpitämättömästi. Syksyllä tapahtui kuitenkin jotain, mikä järkytti niin Saraa kuin hänen äitiäänkin.

– Meillähän kävi ”vieras”, Marja kertoo.

Kello oli jo puoli kymmenen illalla ja Marja oli yksin kotonaan, kun ovikello soi.

– Avasin oven, koska luulin, että siellä oli naapuri palauttamassa talotoimikunnan pöytäkirjaa.

Sisään astui mies, joka väitti olevansa Saran vanha tuttu. Hän etsi Saraa. Selvittelyihin ja soitteluihin meni tovi, mutta lopulta Marja sai kutsumattoman vieraan lähtemään. Tyynenä pysyttelemisessä auttoi luultavasti pitkä työkokemus hoitoalalta. Tilanne kuitenkin järkytti, eikä vähiten Saraa.

– Pelottavaa, että joku tulee äidin kotiin. Jos itseeni kohdistuu uhka, sen kanssa pystyn elämään. Mutta että perheenjäseniin…

Nykyään Marja pitää aina oven turvalukossa eikä avaa kenellekään, joka ei ole ilmoittanut tulostaan etukäteen. Turvaa tuo myös se, että Marjan kuopus asuu saman kadun varrella.

Saralla on viisi sisarusta, joista kaksi on Marjan lapsia: Saran isoveli ja pikkuveli. Isänsä puolelta Saralla on vielä kaksi pikkuveljeä ja pikkusisko. Turhia rajoja ei perheessä piirrellä. Ei ole puolikkaita sisaruksia vaan siskoja tai veljiä. Perheiden jäsenet ovat muutenkin paljon tekemisissä keskenään, koska Marjalla on hyvät välit Saran isän sukuun ja nykyiseen puolisoon.

Sara Chafak ja Marja-äiti vuonna 1990.

Sara ja Marja-äiti vuonna 1990.

Marja Laakso: ”Sara oli ylivilkas lapsi”

Kiinnostus eri kulttuureihin on aina ollut läsnä Marjan elämässä. Nuorena hän kävi kesätöissä Ruotsissa, ja sittemmin hänelle tuli tutuksi muun muassa marokkolainen kulttuuri.

Marokosta, Meknesin kaupungista, on kotoisin Marjan toinen aviomies – Saran ja tämän pikkuveljen isä. Marjan ensimmäinen mies ja esikoispojan isä on Intiasta.

Marjan juuret ovat Porvoon seudulla ja Viipurin lähellä. Hän muistaa, miten äidinäiti puhui hänelle venäjää.

– Kun tarpeeksi kauas mennään, kaikilta suomalaisilta löytyy juuria muista maista.

Lapsuudessaan Marja sanoo eläneensä yltäkylläisyydessä ja saaneensa kaiken, mitä vain osasi pyytää. Isän liiketoimet päättyivät kuitenkin katastrofiin, ja äiti ja kolme lasta jäivät puille paljaille.

15-vuotiaasta saakka Marja teki töitä, muun muassa siivosi, jotta pystyi elättämään itsensä ja auttamaan äitiään ja sisaruksiaan. Sittemmin hän huolehti omista lapsistaan yksin.

– Olin naimisissa, mutta mies ei pahemmin osallistunut mihinkään. En voinut ikinä luottaa siihen, että toinen olisi siinä vierellä. Eikä ollut toisen tuloja kattamaan perheen menoja. Olihan se tiukkaa aikaa.

Kun Marja sai töitä hoitoalalta, hän suoritti työn ohessa lähihoitajan tutkinnon. Hän opiskeli iltaisin ja sinnitteli muutaman tunnin yöunilla. Työstään hän piti, vaikka se oli fyysisesti rankkaa.

– Jälkeenpäin olen miettinyt, miten oikein jaksoin kymmenen tunnin työpäivät, opiskelun ja lapset.

Äidin lomat olivat lyhyitä, ja lapsena Sara vietti suurimman osan kesistään päiväkodissa. Tekemistä hän keksi aina – ja aika usein siitä tuli sanomista. Viisivuotiaana hän on muun muassa uinut kuralätäkössä alusvaatteisillaan ja yrittänyt kiivetä toisessa kerroksessa sijainneen kodin parvekkeelta alas.

– Juoksentelin ilman päätä joka paikassa! Sara huudahtaa.

– Oli kyllä ylivilkas lapsi, Marja vahvistaa.

– Jos mulla olis tällainen lapsi, en tiedä, mitä tekisin, Sara sanoo nau­raen.

Hoitajan palkalla ei juhlittu, mutta ei nähty nälkääkään

Marjan työura hoitoalalla kesti 24 vuotta. Hoitajan palkalla ei juhlittu, mutta ei nähty nälkääkään. Marjaa alkaa naurattaa, kun hän muistaa, miten Sara ja hänen pikkuveljensä aiheuttivat hämmennystä päiväkodissa. He söivät niin paljon! Sara muistaa ottaneensa kuusi porkkanapihviä, kun muut lapset tyytyivät yhteen ja puoleen.

– Aina meillä ravintoa oli, vaikka olisi ollut miten tiukkaa, äiti toteaa hymyillen.

Kauppojen alelaarien penkomisesta tuli niihin aikoihin Marjalle tapa, joka istuu tiukassa vieläkin. Sara sen sijaan on huolettomampi ruokaostoksilla.

– Siitä asti, kun aloin käydä töissä, olen kulkenut kaupassa korin kanssa näin…

Sara näyttää, miten hän lappaa kuvitteellisia ruokatarvikkeita ostoskoriin.

– …ja äiti kauhistelee vieressä! Toki olen elänyt sen niukan ajan ja tiedän, että se oli rankkaa.

Sarankin ostoskoriin päätyy punalapputuotteita, koska hän ei voi sietää sitä, että syömäkelpoista ruokaa menisi roskiin. Nykyään kokkaaminen on rakas harrastus niin äidille kuin tyttärellekin, ja usein he tekevätkin ruokaa yhdessä.

– Testaamme vähän kaikkea. Sekoitamme thaimaalaisia, intialaisia, marokkolaisia ja suomalaisia makuja, Marja kertoo.

Perheessä myös kielet toimivat sopuisassa sekamelskassa. Saran puheessa pulpahtelee luontevasti englanti, jota hän kuuli paljon jo lapsena; englanti oli äidin ja isän yhteinen kieli. Isänsä suvun parissa Sara taas on omaksunut marokonara­bian, darijan, ja puhuu sitä sujuvasti.

Äiti on ylpeä Sara Chafakin päättäväisyydestä.

Äiti on ylpeä tyttärensä päättäväisyydestä.
– Sara tietää, mitä tahtoo, ja menee sitä kohti vaikka matka kestäisi kuinka kauan. Sellainen hän on ollut pienestä pitäen, Marja kertoo.

Teininä Sara teki vaatteita itse ja tuunasi kirppislöytöjä

Kouluaikoina Saraa kiusattiin, koska hän oli yhtäältä poikatyttö, joka rakasti urheilua ja jalkapalloa, ja toisaalta tyttö, joka meikkasi ja rakasti muotia. Nälvimistä ja uhkailua tuli neljänneltä luokalta lähtien eritoten ylempiluokkalaisilta tytöiltä.

– Erilaisuus jotenkin provosoi kiusaajia. Äidille en siitä kertonut koskaan, häpesin kiusatuksi tulemista.

Miten yksinhuoltajan tyttärellä sitten oli varaa pukeutua niin, että se herätti muissa tytöissä kateutta? Vastaus on yksinkertainen: Sara suunnitteli ja teki vaatteensa itse.

– Käsityötunneilla olin muita nopeampi. Luppoaikana ehdin väsätä vaikka jonkin topin, eikä siihen tarvittu paljonkaan kangasta, koska olin tosi siro.

Pienestä saakka Sara oli tottunut tekemään kirppislöytöjä ja tuunailemaan niitä.

– Hyödynsin kaikkea, mikä lähti irti. Ei tarvinnut olla guccia. Eikä kyllä ole edelleenkään. Luksusbrändit eivät ole minulle mikään pakkomielle. En kuole siihen, jos minulla ei ole uusinta chanelia, Sara sanoo huvittuneena.

Sometileillään Sara julkaisee kuvia, jotka antavat vaikutelman luksuselämästä. Siihen kuuluu kauniita vaatteita, viiden tähden hotelleja ja lomia auringossa. Matkoja varten Sara sanoo säästäneensä, mutta osittain matkustelu liittyy hänen työhönsä kansainvälisessä yrityksessä. Monet matkakohteet myös mielellään kutsuvat somevaikuttajia vieraakseen saadakseen itselleen näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa.

”Olen nähnyt äärimmäisen köyhyyden ja luksuksen. En halua kumpaakaan niistä. Olen kiitollinen ja onnellinen, että olen tässä keskellä.”

– En ole unohtanut sitä, mistä olen tullut. Marokossa isovanhempieni luona olen nähnyt äärimmäisen köyhyyden. Olen nähnyt myös luksuksen. En halua kumpaakaan niistä. Olen kiitollinen ja onnellinen siitä, että olen tässä keskellä. Että on sopivasti kaikkea, Sara sanoo.

– Sarakin on siis huomannut tuon. Elämä on nyt hyvää, ei köyhää eikä rikasta, äiti sanoo.

Saran perhe on kohdannut usein rasismia

Virallisesti Marja erosi Saran isästä vuonna 2000. Tällä on nyt uusi perhe Suomessa.

Monikulttuurisella perheellä on käytännön kokemusta siitä, millaista rasismi Suomessa on ollut ja on edelleen. Neekeriksi Saraa nimitettiin ensimmäistä kertaa viisivuotiaana. Silloin hän ei edes tiennyt, mitä se tarkoittaa. Vieläkin hän kuulee sanaa, mutta vain Suomessa.

– Olen kehittänyt itselleni suojamuurin. Ajattelen, että ehkä nimittelijällä ei ole omassa elämässään hyvä olla, kun pitää käyttäytyä sillä tavalla tuntemattomia kohtaan. Tai sitten se on kotoa opittua, Sara sanoo.

Toinen nimitys, jota Sara on saanut kuulla, on mamu.

– Hassua, koska en edes ole maahanmuuttaja. Marokossa olisin, jos sinne jonain päivänä päättäisin muuttaa.

Koulussa riitti, että hänellä oli erikoinen sukunimi ja hieman tummempi hipiä – hänet laitettiin suomi toisena kielenä -opetukseen, joka on tarkoitettu niille oppilaille, joiden äidinkieli ei ole suomi.

– Ihmettelin, kun luokkakavereilla oli paljon vähemmän viikkotunteja. Lopulta selvisi, että minulla oli sekä äidinkielen että S2:n tunnit.

Kerran koulusta soitettiin äidille, että Sara oli vahingossa laitettu arabian tunneille. Miksi äiti ei ollut kertonut, ettei tytär ole maahanmuuttaja?

– Ettehän te kysyneet, Marja muistaa vastanneensa.

Ennakkoluuloja hän ei ymmärrä.

– Tärkeintä on energia, jolla ihmisiin suhtautuu. Tässä yhtenäkin päivänä naapurin somalirouva tuli halaamaan ja sanoi, että olen kuulemma aivan ihana ihminen. Minulle rikkautta on se, että tunnen erilaisia ihmisiä, Marja sanoo.

– Tärkeintä on tuntea hyviä ihmisiä, ihan sama mistä he ovat kotoisin, Sara täydentää.

”Harva mies saa Saran nauramaan!”

Suhde isään on vaikuttanut siihen, mitä Sara toivoo seurustelukumppaniltaan. Hän on päättänyt mennä naimisiin vain kerran elämässään. Tulevilla lapsilla on oltava isä, johon voi luottaa.

– Olen ainakin tiennyt, mitä en halua. Onneksi kumppanini on ihan päinvastainen kuin oma isäni.

Tulevilla lapsilla on oltava isä, johon voi luottaa. ”Onneksi kumppanini on ihan päinvastainen kuin oma isäni.”

Saran ensimmäinen seurustelusuhde alkoi jo yläasteella ja kesti 13 vuotta. Ero otti koville, koska Sara oli ajatellut suhteen johtavan alttarille jonain päivänä. Äiti näki surun tyttäressään, mutta iloitsee siitä, että Tuomas ja Sara ovat edelleen ystäviä.

– Tuomas on kuin perheenjäsen, Sara to­teaa.

– Kasvoimme yhdessä. Ihminen kuitenkin muuttuu ja mieltymykset muuttuvat. Ymmärsin, että ero oli paras ratkaisu, koska yhä useammin tuntui siltä, ettei riitelylle tullut loppua.

Viime aikoina äiti on kiinnittänyt huomiota siihen, että Sara hymyilee ja nauraa enemmän kuin pitkään aikaan. Myös tietty levottomuus on laantunut. Uusi seurustelusuhde kukoistaa.

– Olen seurustellut Jeffreyn kanssa pian kaksi vuotta. Aika pitkään onnistuimme pitämään suhteen salassa medialta, Sara myhäilee.

Personal trainerina työskennellyt, yrittäjä Jeffrey Lawman ja Sara kohtasivat somessa. Jeffrey laittoi viestiä, eikä Sara huomannut vastata moneen päivään. Vaan Jeffrey ei luovuttanut. Pari alkoi tapailla. Kun Fort Boyard -ohjelman tuotannosta kyseltiin Saralta sopivaa lisävahvistusta omaan tiimiin, Sara nimesi Jeffreyn, kilpailuhenkinen kun on.

– Yritin tietenkin rakentaa tiimiä, jolla voisimme voittaa!

Saran ja Jeffreyn tiimi hävisi täpärästi, mutta suhde eteni. Mikä mahtaa olla äidin mielipide Saran sulhosta?

– Hyväkäytöksinen, ystävällinen, kiltti nuori mies. Hyvä huumorintaju. Harva mies saa Saran nauramaan!

Samantyyppinen tausta yhdistää Saraa ja Jeffreyä: koulukiusatuksi joutuminen ja afrikkalaiset sukujuuret.

– He ymmärtävät toisiaan, Marja toteaa.

Sara Chafakin poikaystävä Jeffrey Lawman tunnetaan Love Island Suomi -voittajana vuodelta 2018. Hän on kotoisin Laitilasta.

Saran poikaystävä Jeffrey Lawman tunnetaan Love Island Suomi -voittajana vuodelta 2018. Hän on kotoisin Laitilasta.

Sara Chafak: ”Miksi olisin jättänyt äidin yksin?”

Eläkkeellä Marjalla on ollut aikaa uudelle harrastukselle: tietokoneille. Hän on suorittanut ATK-ajokortin ja edistynyt niin, että on käynyt jo auttamassa useampaakin tuttavaa, jolla on kone kaatunut. Hän tekee myös paljon käsitöitä, neuloo, ompelee, virkkaa. Kaikkea mielenkiintoista, jottei käy aika pitkäksi.

Sara käy äidin luona usein.

– Huomaan, että äidillä on puheripuli, kun nähdään. Jos en ehdi viipyä pitkään, hän saattaa soittaa vielä peräänkin, Sara kertoo.

– Odottelen niitä lapsenlapsia, äiti huikkaa väliin.

– Siinähän odottelet, Sara kuittaa hymyillen.

Yksi lapsenlapsi Marjalla jo on. Hänen puoliksi intialainen esikoisensa meni naimisiin marokkolaisen naisen kanssa, ja pariskunta sai vauvan huhtikuussa. Marja on siis mummi.

– Ja mä olen täti. Oumaigaad! Täti! En ole henkisesti vielä edes 30, Sara päivittelee.

– En minäkään tunne itseäni henkisesti tämän ikäiseksi kuin olen. Tein jonkin testin Facebookissa ja sen mukaan olen 34, Marja kertoo.

Nämä naiset asuivat yhdessä vielä pari vuotta sitten. Saran on vaikea ymmärtää sitä, että niin monilla on kiire muuttaa pois vanhempiensa luota. Marokossa useimmat 25-vuotiaat asuvat vielä kotonaan. Siellä ei ole vanhainkoteja, joten vanhemmat ovat lastensa varassa vanhetessaan.

– Olen aina halunnut olla äidin tukena, Sara kertoo.

– Miksi olisin jättänyt äidin yksin, kun kerran oli mahdollista olla hänen lähellään? Hän on antanut minulle paljon. Vähintä, mitä voin antaa hänelle, on olla läsnä hänen elämässään niin paljon kuin vain mahdollista.

”Äiti on antanut minulle paljon. Vähintä, mitä voin antaa hänelle, on olla läsnä hänen elämässään niin paljon kuin mahdollista.”

Marja arvelee, että Saran ajatusmaailmaan on vaikuttanut se, kun Marja joutui saattohoitamaan oman äitinsä 16 vuotta sitten. Kuolema tuli vain kahdessa kuukaudessa, eikä mummi halunnut lastenlastensa näkevän häntä. Tuolloin teini-ikäinen Sara päätti, että hän pysyisi äitinsä luona siihen saakka, kun olisi menossa naimisiin.

Eihän elämä koskaan mene niin kuin sen suunnittelee. Sara muutti pois kotoa, muttei ole vielä asettunut aloilleen. Äidin ja tyttären side on silti pysynyt vahvana.

– Kun äiti joskus lähtee pois, hän ei tule takaisin. Olen kiitollinen siitä, että minulla on turvapaikka hänen luonaan. Jonain päivänä sitä ei enää ole. Siksi ei ole itsestään selvää, että saan olla äidin kanssa.

Sara Chafak ja äiti Marja Laakso

Sara sairasti viime keväänä koronan. – Olin ihan rikki kuusi viikkoa. Pahimmassa vaiheessa peittokin sattui iholla enkä jaksanut kurottaa puhelinta soittaakseni äidille, Sara kertoo.
– Se tauti ei ole leikin asia, Marja sanoo.

”Äidin kanssa roihahtaa nopeasti, mutta nopeasti tullaan alaskin”

Korvaamaton tuki Sara oli äidilleen, kun tällä meni ranne sirpaleiksi ja olkapää sijoiltaan työtapaturmassa 13 vuotta sitten. Marja ei voinut käyttää käsiään moneen viikkoon. Niihin aikoihin Sara opiskeli kokiksi ammattikoulussa.

– Ilman Saraa en olisi pärjännyt, hän syötti ja juotti minut ja vei koiraa ulos, Marja kertoo.

– Laitoin äidin aina kuntoon ennen kouluun lähtöä, Sara muistelee.

Äkkiseltään Sara ei keksi, missä asioissa äiti nykyään kääntyisi hänen puoleensa.

– Se on niin jästipää. Omatoiminen, Sara tuskailee.

– Olen kyllä hyvin itsenäinen ja itsepäinen. En kau­heasti kysele keltään, vaan menen omaa tietäni. No, kyllä joskus pyydän apua…

– Niin mihin? Kissanhiekkaa kantamaan? Se on siinä, Sara toteaa ja huomauttaa:

– Silti se kantaa välillä itse.

– Juu. Eilenkin, äiti lisää rauhallisesti.

Marjalla ja Saralla on tapana täydentää toistensa lauseita. Tuleeko heille koskaan riitaa?

– Voi kuule. Skorpioni. Oinas, Sara esittelee ja viittaa jälkimmäisen kohdalla vierelleen.

– Ollaan kyllä temperamenttisia molemmat, Marja myöntää.

– Äidin kanssa roihahtaa nopeasti, mutta nopeasti tullaan alaskin. Ja sitten pyydetään anteeksi, Sara kertoo.

Suuremmista linjoista äidin ja tyttären ei tarvitse väitellä. Kun heiltä kysyy, mikä elämässä on tavoittelemisen arvoista, molemmat ovat samaa mieltä vastauksesta. Tärkeintä on tasapaino.

– Tavoittelen rauhaa ja tasapainoa, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Jos terveyden menettää, sitä ei saa rahalla takaisin, Sara sanoo.

Marja suree sitä, ettei taloudellista tasapainoa ollut heidän elämässään silloin, kun Sara oli pieni. Toimeentulo oli välillä epävarmaa.

Sara lohduttaa.

– Äiti, meillä oli kaikkea, mitä me tarvittiin. Kaikki meni ihan hyvin.

Juttu on julkaistu Annassa 53-1/2021.

X