Terveyshuolet ja rahaongelmat veivät Sari Tammisen, 55, montun pohjalle – nyt itkut on itketty: ”Naisena elän nyt elämäni parasta aikaa”
Keväällä juontaja Sari Tammisen olisi pitänyt tehdä tärkeitä päätöksiä, mutta hän ei pystynyt. Ystävien avun ja uuden työn myötä elämä alkoi näyttää taas valoisammalta.
Viime vuodet ovat olleet Sari Tammiselle rankkoja.
Keväällä juontaja Sari Tammisen olisi pitänyt tehdä tärkeitä päätöksiä, mutta hän ei pystynyt. Ystävien avun ja uuden työn myötä elämä alkoi näyttää taas valoisammalta.
Milloin se iso itku tulisi? Sitä Sari Tamminen mietti, kun hän huhtikuussa ajeli Tampereelta Turun suuntaan, kotiaan kohti. Hän oli jättänyt kasvattamansa hevoset näiden uudelle omistajalle. Itkua ei ollut tullut vielä silloin, kun hän jätti niille hyvästejä.
Sari asuu Liedossa, ja tähän saakka hevoset olivat olleet tallissa parin kilometrin päässä Sarin kotoa. 13 vuoden ajan hän oli joka aamu suunnannut tallille hevosia ruokkimaan. Hänen tyttärensä Taika, 13, oli ollut mukana tallilla jo vauvana, kantokopassa. Nyt tallin vuokrasopimus oli päättynyt ja tuttu talli tyhjennetty. Aamut tulisivat olemaan erilaisia, hitaampia, ehkä tyhjempiä?
Ja tulihan se itku, illalla kotona. Hän otti pari lasillista punaviiniä ja antoi kyynelten valua valtoimenaan. Räkäitku täytti illan pimeyden. Seuraavana aamuna Sarilla oli kevyt olo. Hän ymmärsi, että hevosilla oli hyvä olla ja että ne tulisivat pärjäämään. Ja niin pärjäisi hänkin.
Sari Tamminen soitteli ystävilleen itkuisia puheluita
Vielä alkuvuonna Sari ei uskonut pärjäämiseen. Hän tunsi pudonneensa monttuun. Jonnekin syvälle, missä hän ei nähnyt ulospääsyä. Apua hän ei osannut pyytää. Myös muilla oli vaikeaa tuolloin. Ei hän halunnut kuormittaa ystäviään omilla murheillaan. Sari oli tottunut olemaan vahva ja tsemppaamaan muita. Yleensä hän oli olkapää, jota vasten läheiset nojasivat.
Jo pitkään hänellä oli ollut tapana soitella joka aamu muutaman läheisen ystävän kanssa. Alkuvuonna puheluista tuli itkuisia. Sari ei oikein itsekään tiennyt, miksi olo oli niin surkea. Ystäville hän keksi kaikenlaisia selityksiä ja yritti vähätellä tilannettaan.
Alamäki oli alkanut jo pari vuotta aiemmin, kun koronapandemia pyyhki keikat kalenterista.
– Perusarki muuttui epävarmaksi. En tiennyt, milloin tapahtuu mitäkin, onko töitä. Keikkoja varattiin ja sitten taas peruttiin. Elämä oli kuin kiikkerä vene. Aina, kun tuli jotain pientä vastoinkäymistä, vene kellahti johonkin suuntaan. En päässyt tasapainoon, Sari kertoo.
Sarin toimeentulo oli perustunut erilaisiin juontokeikkoihin messuilla ja tapahtumissa. Yhtäkkiä niitä ei enää ollutkaan. Siitä seurasi taloudellinen kaaos. Mihinkään ylimääräiseen ei ollut varaa.
Sari Tamminen kiidätettiin suoraan leikkaukseen
Rahahuolien lisäksi Saria alkoi huhtikuussa 2021 vaivata kova särky vasemmassa ohimossa, aivan korvan vieressä. Lääkärit uumoilivat säryn johtuvat hampaasta tai korvasta taikka vaihdevuosista, jotka eivät olleet vielä alkaneet. Kun särky ei vain väistynyt, Sari pääsi magneettikuvaukseen.
– Kuvauksen jälkeen sanoin lääkärille, että pitäisi lähteä tallille hoitamaan hevosia. Mutta ei auttanut, Sari kertoo nyt jo hieman hymähdellen.
Hänet kiidätettiin suoraan leikkaukseen.
– Magneettikuvassa oli näkynyt jotain, minkä halkaisija oli kolme senttiä. Lääkärit sanoivat, että se lähtee pois nyt.
Löydös oli iso verihyytymä. Leikkaus tehtiin suun kautta, eikä Sari saanut herättyään suuta kunnolla auki. Hän pääsi kotiin seuraavana päivänä, mutta imi kaiken ruokansa pillillä vielä kahden kuukauden ajan.
Vaikka verihyytymä pään alueella kuulostaa hurjalta, Saria se ei erityisemmin järkyttänyt. Hän oli muutamaa vuotta aiemmin murehtinut tyttärensä terveyden puolesta paljon enemmän. Lahjakkaan nuoren jalkapalloilijan ura oli päättyä alkuunsa, kun hänellä diagnosoitiin määrittelemätön moniniveltulehdus. Sari taisteli kuin leijonaemo ja lopulta löytyi myös syy tulehduksiin. Se oli gluteiini. Ruokavaliomuutoksen jälkeen terveys palautui, ja nyt Taika pelaa jälleen innolla.
– Hyytymästä ajattelin vain, että onneksi tämä tuli minulle eikä Taikalle.
Kuorma kasaantuu
Syksymmällä Sari lähti ratkomaan rahahuolia siten, että kaivoi esille hoitopöydän. Hän oli nimittäin ennen Taikan syntymää käynyt vyöhyketerapeutin koulutuksen. Diplomityö oli jäänyt kesken, joten hän ei ollut valmistunut, mutta hoitoja hän oli tehnyt paljonkin. Koska maailma ei palautunutkaan normaaliksi kesän 2021 jälkeen eikä keikkatöitä riittänyt, hän ajatteli satsata hoitotyöhön.
Vaan juuri ennen ensimmäistä asiakasta hän loukkasi kätensä.
– Peukalosta menivät nivelsiteet poikki, kun laitoin mahavyötä hevoselle. Ihan perushomma, jonka olen tehnyt tuhansia kertoja! Tuntui siltä, että tein mitä tahansa, mikään ei onnistunut. Loppuvuosi oli täyttä helvettiä.
Peukalo leikattiin, ja se oli paketissa pitkään. Joulukuussa keikkakalenteri alkoi täyttyä juontokeikoilla. Sitten tammikuussa ne peruttiin.
– Olin ihan rikki.
Tämän vuoden alussa tuon muun kuorman päälle kasaantui vielä lisää ratkottavaa. Tuli tieto siitä, että Sarin pitämän hevostallin vuokrasopimus päättyy. Hänellä oli kaksi melko nuorta ravihevosta, joita hän oli valmentanut. Lisäksi oli kaksi vanhempaa hevosta, jotka olivat kilpailleet jo pitkään. Pitäisi tehdä iso päätös. Jatkaako Sari niiden kanssa vai ei.
Samoihin aikoihin Taika kertoi halustaan vaihtaa futisseuraa. Se oli iso juttu myös äidille, koska kotiseuran muut vanhemmat ja lapset olivat tulleet tutuiksi vuosien aikana. Äidille iski huoli siitä, miten tyttären seurakaverit ottavat uutisen vastaan – kaikki eivät vaihdoksesta ilahtuisi.
Jossain toisessa tilanteessa tällainen arkinen murhe olisi ratkottu, nyt se vain lisäsi kuormaa. Arjesta oli tullut vyyhti, jossa oli vain umpisolmuja. Sari ei enää tiennyt, mistä päin olisi lähtenyt purkamaan tilannetta.
Saria itketti, eikä hän tiennyt, miksi. Hän oli terve, lapsi oli terve. Mitään suurta pahaa ei ollut tapahtunut. Silti Sari tunsi olevansa aivan voimaton.
– Ensimmäistä kertaa elämässäni en tiennyt, mitä tehdä.
Voimat olivat loppu niin henkisesti kuin fyysisestikin. Tallissa säkit tuntuivat painavan enemmän kuin koskaan.
”Kiitän ystäviäni, jotka tajusivat puuttua asiaan”
Sari kertaa alkuvuoden tapahtumia nykyisen työpaikkansa neuvotteluhuoneessa, hyväntuulisena ja aurinkoisena omana itsenään. Hän muistelee sitä, miten ystävät puuttuivat tilanteeseen itkuisten aamupuheluiden jälkeen. He olivat puhuneet keskenään ja päättäneet, että jotain on tehtävä.
– Kiitän kaikkia ystäviäni, jotka siinä kohdassa tajusivat puuttua asiaan. En edes uskalla ajatella sitä, ettei minulla olisi ollut ketään. Ystävät kiskoivat minut ylös montusta, Sari sanoo ja liikuttuu.
Erityisen läheisiä ystäviä Sarille ovat Marita Taavitsainen ja Niina Kallio. Maritan kanssa Sari ystävystyi viitisentoista vuotta sitten, Niina taas on ollut Sarin elämässä aina, vauvasta saakka.
– Heillä kesti kauan tajuta, että voin tosi huonosti, koska olen aina ollut vahva. Olen aiemmin selviytynyt vaikka mistä.
Kävi ilmi, että Sari oli valvonut öitään. Hän eli jatkuvassa univajeessa. Hänen olisi pitänyt tehdä päätöksiä hevosten suhteen, mutta väsymyksen vuoksi se oli mahdotonta. Ystävät ymmärsivät, että unilääkkeitä tarvittaisiin joksikin aikaa.
– Ensimmäinen asia, joka auttoi, oli se, että sain nukuttua. Toiseksi istuin ystävien kanssa alas, ja mietimme yhdessä, miten etenemme. Ystävät tukivat minua ratkaisuissa ja auttoivat järjestämään hevosille hyvät paikat, Sari kertoo.
Hän päätti, että vanhemmat hevoset lopettaisivat kilpailemisen ja uudemmat jatkaisivat jonkun muun valmennuksessa.
– Ja sitten alkoi tapahtua hyviä asioita. Se oli vain yksi nopea sukellus, onneksi.
Sari intoutuu hehkuttamaan.
– Tiedätkö, kuinka ihanalta tuntuu tajuta, että sellaisestakin montusta voi päästä ylös! Huomasin, että olen ihan oikeasti vahva ihminen. Minähän selviydyin. Ja voin luoda uskoa muihin, jotka parhaillaan ovat siellä suossa. Tiedän, millaista siellä on, ja tiedän, että sieltä pääsee pois.
Työn kautta paluu juurille
Ja miten kummallista onkaan, että kaikkien vastoinkäymisten jälkeen myös hyvät asiat kasaantuivat. Kilpahevosille järjestyi uusi hyvä paikka, ja samalla viikolla vanhat, ”maailman kilteimmät” hevoset Antti ja Telle saivat uuden kodin erään tuttavan tilalta. Heti perään tuli puhelinsoitto, jota Sari ei unohda koskaan.
– Ohjelmapäällikkö Mika Kuki Radio Pookista soitti ja kysyi, olisinko kiinnostunut vetämään lauantai-illan ohjelmaa. Olin ihan, että mitä tämä on! Kuinka tämä on mahdollista? Radiotyöt olivat juuri sitä, mitä halusinkin tehdä, Sari hehkuttaa.
Työ radiossa merkitsi Sarille paluuta juurille. Hän oli aloittanut uransa vuonna 1988 Turun paikallisradiossa, Auran Aalloilla, ja viihtynyt siellä kuusi vuotta. Tasan 30 vuotta sitten hän juonsi ensimmäisen tv-lähetyksensä, Sataman valot. Sen jälkeen tv-puolella vierähti hyvän aikaa, muun muassa 15 vuotta Kesäillan valssin parissa.
Ja nyt istumme Bauermedian tiloissa. Ikkunoista näkee Aurajoelle ja vastarannalle. Sari vakavoituu uudestaan, kun muistelee maaliskuista päivää, jolloin hän tuli tutustumaan uuteen työpaikkaansa.
Hän nostaa pöydältä avainnipun.
– Tämä tässä on minun työpaikkani avain, hän sanoo hellää ylpeyttä äänessään.
– Tällä on niin suuri merkitys minulle, että kukaan ei sitä usko. Tuntui mielettömältä saada se. En tiedä, milloin viimeksi jokin asia on koskettanut minua niin paljon.
Vaikka Sari tekee vain yhtä iltaa viikossa, hänestä tuntuu, että säännöllinen työ on käänne parempaan. Ehkä radiotöitä tulee lisää. Myös keikkatilanne näyttää kesän osalta lupaavalta.
Pari päivää ennen haastattelua Sari täytti 55 vuotta. Tuttujen juontotöiden paluu elämään tuntuu hyvältä.
– Tässä iässä ei enää ruveta rakentamaan mitään uutta uraa tai tulevaisuutta. Tässä iässä seurataan sitä, kun lapset rakentavat tulevaisuuttaan. Omassa elämässä ei kauhean suuriin muutoksiin pysty. Sen asian myöntäminen on kova juttu. Eväät ovat tässä, enää ei pysty rakentamaan koko elämää uudestaan.
”Naisena elän nyt elämäni parasta aikaa”
Aamut ovat nyt kuitenkin erilaisia kuin alkuvuodesta. Enää ei tarvitse lähteä tallille vaan voi nautiskella siitä, että on aikaa. Sari herää kuudelta ilman herätyskelloa.
– Kun Taika vielä nukkuu, luen lehteä ja katson aamu-tv:tä, juon kahvia. Se on ihanaa, Sari sanoo hymyillen.
Vielä kivempaa olisi, jos samassa pöydässä istuisi toinen aikuinen, jonka kanssa puhua päivän uutisista.
– Olisi ihana aamulla herätä jonkun vierestä! Sari kihertää.
– En tunne oloani ollenkaan vanhaksi. Naisena elän nyt elämäni parasta aikaa. Olen nähnyt paljon, ja se on myös etu.
Koska lapsi on jo niin iso, että menee usein omia menojaan, Sarilla on uudenlaista vapautta. Hän pitää itsestään ja kropastaan huolta. Kesä on tulossa, eikä voi tietää, kuka tulee vastaan!
Sari uskoo kohtaamisiin. Hän ei ole mikään kirjoittelija tai viestittelijä vaan haluaa törmätä sattumalta, kohdata kasvokkain.
– Haluaisin löytää elämänkumppanin, mutta se ei tarkoita sitä, että pitäisi asua yhdessä. Se tarkoittaa sitä, että olisi olkapää ja läheisyyttä ja joku, jonka kanssa tehdä kivoja juttuja.
Millainen olisi unelmien miesystävä? Ei ainakaan mikään perässä vedettävä vätys tai valittaja, Sari sanoo. Pitää olla terveet elämäntavat ja mielikuvitusta.
– Tärkeintä on se, että edellinen elämä on käsitelty loppuun. En lähde edes kahville sellaisen ihmisen kanssa, joka makaa eilisen katkeruudessa, Sari painottaa.
– Jos nyt lähden parisuhteeseen jonkun kanssa, on ihan ehdoton juttu, että katse on eteenpäin eikä taaksepäin. Tämän ikäisillä on kaikilla suruja ja murheita takana. Se pitää molempien hyväksyä. Totta kai menneistä voi puhua, muttei eilinen voi koko ajan olla läsnä uudessa suhteessa.
– Jos siis sellainen mies löytyy, tervetuloa vaan mun elämään! Sari sanoo iloisesti.
Hän on nyt itkunsa itkenyt. Mitään ei ole jäänyt käsittelemättä. Itkuista isoin purskahti ulos silloin, kun ystävät puuttuivat asioiden kulkuun. Se iso itku lopetti pienet itkut. Eikä ihme. Yksi iso itku toimii paremmin kuin monta pientä.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous