Julkkikset

Satu Taiveahosta eronnut Antti Kaikkonen: ”Asumme yhä saman katon alla”

Antti Kaikkosen mukaan hän ja ex-puoliso Satu Taiveaho ovat edelleen hyvissä väleissä, vaikka uuteen tilanteeseen onkin totuttelemista.
7.12.2018 Teksti: Johanna Yrjölä Kuvat: Kristiina Kurronen/Otavamedia

Kansanedustaja Antti Kaikkonen juhlisti ensimmäistä kertaa itsenäisyyspäivää yksin. Hän erosi syksyllä pitkäaikaisesta puolisostaan Satu Taiveahosta.

– Kieltämättä juhlissa on vähän erilaista ilman rouvaa. Uuteen tilanteeseen on vielä totuttelemista. Mutta paikalla on kuitenkin paljon työkavereita ja tuttavia, joten juttuseuraa varmasti riittää, ja kynnys keskustella ihmisten kanssa on matala, Antti kertoo.

Satu Taiveaho kertoi aiemmin Facebook-päivityksessään, että pariskunta ei osannut tulla puolitiehen toisiaan vastaan, ja päätyi eroon pitkällisen harkinnan tuloksena. Antin mukaan kymmenen vuotta naimisissa olleen ja 12 vuotta seurustelleen parin välit ovat kuitenkin pysyneet lämpiminä eron jälkeenkin.

– Olemme hyvissä väleissä, mikä on todella arvokas ja hieno asia. Eiväthän erot ole koskaan mitään mukavia asioita, mutta olemme osanneet käsitellä tilannetta kypsällä ja fiksulla tavalla. Koetamme ratkoa tilannetta lasten ehdoilla, Antti päivittää tilannetta.

Saman katon alla toistaiseksi

Ex-pariskunta ei ole vielä tehnyt uusia asumisjärjestelyitä, vaan asuu yhdessä Tuusulassa 120-neliöisessä omakotitalossaan.

Taiveaho on kuitenkin vahvistanut muun muassa Keski-Uusimaa-lehdelle aikovansa muutta pois Tuusulasta. Antti on puolestaan kommentoinut aiemmin ruohikonleikkuun ja halonhakkuun olevan suomalaismiehen eroterapiaa.

–Asumme edelleen saman katon alla. Arki jatkuu tavallisten askareiden parissa. Kyllä tässä pärjäillään! Antti vakuuttaa.

Antti Kaikkosen mukaan kymmenen vuotta naimisissa olleen ja 12 vuotta seurustelleen parin välit ovat kuitenkin pysyneet lämpiminä eron jälkeenkin.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Suosittelemme