Julkkikset

”Se, että toinen ei ole enää koko ajan menossa, on ollut kaivattua” – Minttu Räikkösellä on urahaave ja viisas kommentti lapsilukuun

Mintulla on nykyisin enemmän aikaa omille jutuilleen, kun Kimi-puolison F1-ura on päättynyt. Myös parisuhteelle formulauran lopetus on tehnyt hyvää.

Teksti:
Johanna Jantunen
Kuvat:
Tiia Ahjotuli

Minttu Räikkönen panostaa sekä omassa että lasten pukeutumisessa laatuun.

Mintulla on nykyisin enemmän aikaa omille jutuilleen, kun Kimi-puolison F1-ura on päättynyt. Myös parisuhteelle formulauran lopetus on tehnyt hyvää.

Sveitsissä perheensä kanssa asuva Minttu Räikkönen ehtii nykyään panostaa enemmän omiin projekteihinsa ja hyvinvointiinsa, kun F1-uransa lopettanut puoliso Kimi Räikkönen on enemmän kotona.

– Minulla on enemmän omaa aikaa, mikä on ihan tervetullutta. Erityisesti kun asumme Sveitsissä, jossa ei ole tukiverkkoja apuna, on tärkeää että on aikaa omille jutuille, Minttu kertoo Annalle.

Vapaa-ajalla Mintun ykkösjuttu on urheilu. Sillä aikaa kun esikoinen Robin, 7, on koulussa ja kuopus Rianna, 5, esikoulussa, Minttu tekee toki myös töitä. Minttu on suomalaisen lastenvaatebrändi Gugguun osakas, ja hän palaveeraa etäyhteydellä Gugguun tiimin kanssa viikoittain.

Toisinaan Minttu matkustaa töiden vuoksi Suomeen. Tällä kertaa Mintun toi Suomeen tilaisuus, jossa lanseerattiin Gugguu Preloved -myyntipalvelu käytetyille lastenvaatteille.

– Samalla vietämme perheen kanssa Suomessa syyslomaa, Minttu kertoo.

Yhteinen aika on ollut kaivattua kiireisten vuosien jälkeen

Kimin F1-uran lopettaminen on tehnyt hyvää parisuhteellekin, Minttu kertoo.

– Meillä on nykyään enemmän yhteistä aikaa, mikä on vain hyvällä tavalla vaikuttanut parisuhteeseen. Se, että toinen ei ole enää koko ajan menossa, on ollut kaivattua kaikkien vuosien jälkeen, Minttu kertoo.

Arki on toki nykyään helpompaa myös siksi, koska lapset eivät ole enää aivan pieniä eivätkä ”enää tarvitse apua joka asiaan joka sekunti”, kuten Minttu hyväntahtoisesti muotoilee.

Vaikka Minttu ja Kimi ovat tyytyväisiä elämäänsä kouluikäisten lasten kanssa, lapsiluku ei kuitenkaan ole lukkoon lyöty.

– Nyt on ihan hyvä, mutta ikinä ei pidä sanoa ei ikinä.

Mintun ja Kimin lasten pukeutumisesta otetaan Sveitsissä mallia

Mintulla on urahaaveita.

– Haluamme, että Gugguu kasvaa ja tulee yhä kansainvälisemmäksi, hän visioi.

Brändin vaatteita näkyy Mintun mukaan jo nyt ulkomailla. Robin ja Rianna ovat pukeutuneet niihin aina, ja kenties sillä on ollut vaikutusta siihen, että Minttu on bongannut suomalaismerkkiä myös lastensa lähiympäristöstä Sveitsissä.

Robin ja Rianna päättävät nykyään itse, mihin vaatteisiin pukeutuvat – ainakin pääosin:

– Jos on tarkoitus pukeutua juhliin, saatan kuitenkin antaa heille vinkkejä.

Lasten pieniksi jääneitä vaatteita Minttu on antanut siskollensa ja ystävillensä, joiden lapset ovat hieman nuorempia kuin Räikkösten. Vaatteiden pitkä elämä näkyy juuri nyt valtavana kierrätystrendinä ja käytettyjen merkkivaatteiden suurena suosiona.

Sama näkyy Mintun omassa pukeutumisessa, jossa hän antaa lupauksen poikasen.

– Hankin vaatteita sillä ajatuksella, että jos pysyn samankokoisena, vaate menisi ikuisesti. Second hand -vaatteita minulla on jonkun verran, mutta niitä voisin ostaa enemmänkin.

X