Julkkikset

Seksologi Marja Kihlström ei pelkää pöyhiä tabuja – yhden esiin nostaminen johtaa hiljaisuuteen: ”Se on vaikea aihe” 

Seksologi ja erityistason seksuaaliterapeutti Marja Kihlström puhuu avoimesti omista asioistaan. – Mielestäni ei ole valtiosalaisuus kertoa, että minulla on ihanaa seksiä mieheni kanssa, hän sanoo. Yksi tärkeä puheenaihe ei ole ainakaan vielä saanut vastakaikua.

Teksti:
Tyyne Pennanen
Kuvat:
Sampo Korhonen

– Ihmiset kiihottuvat hyvin erilaisista asioista

Seksologi ja erityistason seksuaaliterapeutti Marja Kihlström puhuu avoimesti omista asioistaan. – Mielestäni ei ole valtiosalaisuus kertoa, että minulla on ihanaa seksiä mieheni kanssa, hän sanoo. Yksi tärkeä puheenaihe ei ole ainakaan vielä saanut vastakaikua.

Viime vuosina seksologi Marja Kihlström on totisesti täräyttänyt uutta pöytään. Erityistason seksuaaliterapeuttina (NACS) työskentelemisen lisäksi hän on kirjoittanut tietokirjoja ja lähtenyt reippaasti julkisuuteen. Hän on Sex Tape Suomi ja Naked Attraction Suomi -tv-ohjelmien juontaja ja sosiaalisen median vaikuttaja. Puhu muru -blogissaan ja Instagram-tilillään hän valistaa seksuaaliasioista mutta kertoo myös avoimesti elämästään äitinä, tyttärenä, vaimona. Hän ei häpeä kertoa esimerkiksi seksielämästään miehensä Murun eli Matti Kihlströmin, 43, kanssa.

– Kertomalla elämästäni haluan näyttää, että asiantuntijakin on inhimillinen. Hänkin riitelee parisuhteessaan, hänellekin saattaa syntyä yllätysvauva tai hänkin voi saada sukupuolitauteja. Näiden asioiden kanssa voi oppia elämään, Marja sanoo.

Kaikkia tämä ei ole miellyttänyt. Loppuvuonna Helsingin Sanomat uutisoi seksologien välisistä riidoista. Jutun mukaan alalla kiistellään siitä, kuka saa puhua seksuaalisuudesta julkisuudessa ja millainen koulutus seksologeilla on oltava. Jotkut ilmaisivat huolensa alan viihteellistymisestä. Osa seksuaaliterapeuteista rinnastaa terapiasuhteen psykoterapeutin ja asiakkaan väliseen suhteeseen. Psykoterapeutti ei puhu omista asioistaan, koska lähtökohta on käsitellä asiakkaan kokemusta. Tässä yhteydessä jutussa viitattiin Marjaan, joka on julkisuudessa kertonut yksityiselämästään.

– Mielestäni ei ole valtiosalaisuus kertoa, että minulla on ihanaa seksiä mieheni kanssa, hän sanoo.

”Silloin häntä katsotaan, eikä enää minua. Koenko silloin, että olen näkymätön?”

Kun äiti käskee teinitytön pukemaan ylleen pidemmän hameen tai poven peittävän paidan, on hiuksenhieno raja siinä, onko kyse suojelemisesta, rajoittamisesta vai kateudesta.

Pienistä vihjeistä lapset ja nuoret oppivat häpeämään omaa seksuaalisuuttaan ja kehoaan. Äitien kateus tyttäriään kohtaan on tabu. Marja yritti kerran herättää siitä keskustelua Instagramissa, mutta vastassa oli hiljaisuus.

– Se on vaikea aihe, Marja sanoo.

Itse hän on jo pystynyt tunnistamaan, että tämän tematiikan kanssa hän saattaa joutua tekemään töitä tulevaisuudessa. Kun 5-vuotias tytär puki ylleen äitinsä kesämekon, Marja näki, miten upea nainen tyttö jonain päivänä on.

– Silloin häntä katsotaan, eikä enää minua. Koenko silloin, että olen näkymätön?

Luit juuri lyhennelmän Annan jutusta, jonka on kirjoittanut Tyyne Pennanen. Jutussa Marja Kihlström kertoo muun muassa isäsuhteestaan, maailmanvalloitussuunnitelmistaan ja siitä, miksi seksistä on tärkeää puhua. Lue koko juttu Annasta 3/2021 tai digilehdestä. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!

X