Julkkikset

Seksuaalisena ihmisenä itseään pitävä Selviytyjät Suomi -kisaaja Sampo Kaulanen ei ajatellut saarella ollenkaan seksiä – kääntyi asian kanssa psykologin puoleen

Selviytyjät Suomi -ohjelman kuvausten aikana kyläkauppias Sampo Kaulanen huomasi, että hän ei miettinyt saarella lainkaan seksiä. Asia ihmetytti sen verran, että hän päätyi kysymään asiaa kilpailijoiden käytössä olevalta psykologilta.

Teksti:
Hilppa Wuokko
Kuvat:
Nelonen Media

Sampo Kaulanen on yksi Selviytyjät Suomi -ohjelman kilpailijoista.

Selviytyjät Suomi -ohjelman kuvausten aikana kyläkauppias Sampo Kaulanen huomasi, että hän ei miettinyt saarella lainkaan seksiä. Asia ihmetytti sen verran, että hän päätyi kysymään asiaa kilpailijoiden käytössä olevalta psykologilta.

Jounin kauppaa Äkäslompolossa pyörittävä kyläkauppias ja somepersoona Sampo Kaulanen, 38, on mukana Selviytyjät Suomi -ohjelmassa. Sarjassa Sampo ja 15 muuta julkisuudesta tuttua henkilöä lähtevät Filippiinien viidakkoon rankkoihin oloihin selviytymään ja kilpailemaan 30 000 euron voittopotista.

Jo etukäteen on kerrottu, että saarella tullaan näkemään raakaa peliä. Sampo kuitenkin päätti heti kisan alussa, että ei lähde puukottamaan kanssakilpailijoita selkään.

– Päätin, että yritän olla mahdollisimman suora, koska olen tosi huono valehtelemaan tai pelailemaan mitään. En tuntenut kovin montaa osallistujaa etukäteen, joten luotin energioihin. Olen sellainen huuhaa-ukko. Päätin, että menen vaistojeni ja tunteideni varassa. Jos ihmisestä tulee vähänkin töksähtävä olo, en pysty luottamaan häneen. Se oli minun taktiikkani, Sampo paljastaa.

Selviytyjissä mukana olleiden naisten ja miesten taktiikoissa Sampo ei huomannut eroavaisuuksia.

– En nähnyt mitään sukupuolieroja taktiikassa. Se on saletti, että naiset eivät olleet miehiä heikompia, Sampo sanoo.

Mutta löytyykö naisten ja miesten väliltä kuitenkin jotain perustavalaatuisia eroja? Pyysimme Sampoa kommentoimaan miehiin liittyviä kliseitä.

Mies tekee päätökset järjellä, ei tunteella.

– Se riippuu vähän siitä, ketä miestä tarkoitetaan. Minä ainakin teen päätökset tunteella.

Miehen pitää olla näppärä käsistään.

– Ei kyllä pidä. Minullakin on peukalo ihan keskellä kämmentä.

Miehet haluavat aina voittaa ja miehille tärkeintä on menestys.

– Kyllä se on tärkeää. Olen lapselleni opettanut, että voitto ei ole tärkein vaan murskavoitto. Mihinkään peleihin ei lähdetä häviämään.

Mies on parempi johtaja kuin nainen.

– Se ei pidä paikkaansa. Minun mielestäni naiset ovat paljon loogisempia johtajia kuin miehet. Naiset pystyvät muodostamaan monta erilaista näkökulmaa. Ehkä se johtuu aivoista. Miehillä tuntuu menevän vähän yhden putken mukaan. Ainakin minulla menee. Jätän niin paljon asioita miettimättä.

Miehet eivät puhu tunteista.

– Kyllä miehet puhuvat tunteistaan. Mutta miehiäkin on niin paljon erilaisia. Minä tykkään puhua tunteistani. Vaimoni Michelen eli Mintun myötä olen oppinut kertomaan niistä vielä enemmän. Tunteista puhuminen auttaa kaikessa. En koe mitään ongelmaa kertoa pahasta mielestä, itkusta, rakastumisesta tai mistä tahansa. Lörpötän tunteistani välillä vähän liikaakin.

Mies haluaa ratkaista ongelman, ei puhua siitä.

– Meillä tuo on niin, että jos on joku ongelma, niin koen, että kun se on kerran ratkaistu, siihen ei tarvitse enää palata. Minttu ja varmaan naiset ylipäätään ovat tässä hieman erilaisia.

Miehet eivät juoruile.

– Miehet juoruilee varmaan enemmän kuin naiset. Se on fakta. Olen yrittänyt itse tässäkin kehittyä, että en juoruilisi. Kun joku tulee kertomaan juoruja, en halua kuulla niitä, jotta minulle ei tulisi halua kertoa niitä eteenpäin.

Miehet ovat lojaalimpia toisiaan kohtaan kuin naiset.

– Harvassa ovat lojaalit ihmiset, sukupuolesta riippumatta.

Mies ajattelee seksiä 60 kertaa tunnissa.

– Se varmasti pitää paikkansa normaalitilanteissa. Ja välillä vähän enemmänkin. Olen normaalisti aika seksuaalinen, joten oli jännä, että saarella en ajatellut ollenkaan seksiä. Meillä oli saarella käytössä psykologi, jolta kysyin, miksi näin on. Hän tarjosi yhtenä teoriana tarvehierarkiaa. Jos sinulla on nälkä ja univaje eli perustarpeissa vajetta, ei jää aikaa miettiä seksiä. Kaikki energia menee primääritarpeiden tyydyttämiseen. Se kuulosti ihan järkevältä perustelulta.

Selviytyjät Suomi Nelosella sunnuntaisin klo 20:30.

X