Julkkikset

Seksuaalisesta väkivallasta esityksen tehneet siskokset Amanda ja Olga Palo: ”Kun jotakuta rakastaa, haluaa olla läsnä”

Amanda Palo, 28, joutui väkivallan kohteeksi ja on kärsinyt vuosia sen aiheuttamasta masennuksesta. Tärkeä tuki toipumisessa on ollut sisar Olga Palo, 31. Teatteriperheessä kasvaneet siskokset yhdistivät voimansa ja tekivät esityksen seksuaalisesta väkivallasta.
Teksti: Pirjo Kemppinen Kuvat: Sampo Korhonen/Otavamedia

Amanda Palo, 28, seisoi asunnossa yksin. Oli huhtikuu 2017, hän oli eronnut ja muuttanut ensimmäisen kerran asumaan yksin. Kaikki elämässä ärsytti: kariutuneet suhteet, ihmisten kurja käytös toisiaan kohtaan ja oma huonovointisuus.

– Sitten päätin, että muutan elämäni. Ärsytys muuttuu voimaksi.

Amanda alkoi kirjoittaa. Syntyi monologiesitys Kilari, joka kertoo seksuaalisesta väkivallasta ja mielenterveysongelmista. Marraskuussa ensi-iltansa saavan esityksen ohjaajaksi hän halusi ehdottomasti siskonsa Olga Palon, 31.

Sisarukset kasvoivat taiteilijaperheessä: heidän isänsä on näyttelijä Jukka-Pekka Palo ja äitinsä pukusuunnittelija Riitta Anttonen. Lapsuudessa Amandalle ja Olgalle oli itsestään selvää, että myös heidän tulevaisuutensa on teatterin parissa.

– Vasta aikuisena aloin ajatella, että on paljon muutakin, mitä haluan tehdä, toteaa Amanda.

Amanda opiskeli Lahden kansanopiston teatterilinjalla, mutta on saanut tärkeimmät oppinsa tekemällä. Hän on ollut mukana tuotannoissa muun muassa Ryhmäteatterissa, Kansallisteatterissa ja Helsingin Kaupunginteatterissa ja on Olgan tavoin taidekollektiivi Helsingin Feministisen Salaseuran jäsen.

– Olen tehnyt aika paljon, vaikka sairauteni onkin asettanut rajoitteita.

Sairaudella Amanda tarkoittaa masennusta, johon hän sairastui jouduttuaan väkivallan uhriksi kesällä 2009. Tie toipumiseen on ollut pitkä.

Väkivallanteosta puhuminen ei ole helppoa

Väkivallanteosta puhuminen ei ole vieläkään Amandalle helppoa. Aluksi hän ei kertonut siitä vapaaehtoisesti kenellekään.

Amanda oli tuolloin muuttanut pois kotoa. Tekoa seuraavana päivänä hän meni töihin, mutta voi niin huonosti, että hänen vanhempansa soitettiin apuun. He hakivat Amandan yöksi luokseen ja hälyttivät paikalle myös Olgan, joka vei Amandan poliisiasemalle tekemään rikosilmoituksen.

Amandan muistikuvat niiltä ajoilta ovat hämärät. Sen hän muistaa, että Olga suuttui poliisille, joka käyttäytyi epäasiallisesti. Kuulija vaihdettiin, mutta Amanda ei silti halunnut sanoa sanaakaan.

– Halusin työntää kaiken sivuun.

Kriisiterapiassa hän kävi kerran.

– En suostunut käsittelemään tapahtunutta.

Siitä muodostui möykky, joka alkoi kasvaa Amandan mielen sopukoissa. Hän alkoi pelätä julkisia paikkoja ja sai paniikkikohtauksia. Mieli mustui. Elämästä katosivat ilo ja valo.

Kipupisteen kiertelyä

Amanda ei kertonut masennuksestaan kenellekään. Päinvastoin, hän kävi usein juhlimassa kavereidensa kanssa. Siinä auttoi, kun meikkasi itsensä kauniiksi ja joi pari lasia kuohuviiniä.

– Pärjäsin pärjäämättä ollenkaan.

Hänellä oli parisuhteita, pari avoliittoakin. Kumppanit ja ystävät olivat korvaamattomia, sillä paniikkihäiriön pahetessa Amanda ei kyennyt menemään yksin ruokakauppaankaan.

Oli kausia, jolloin hän ei kyennyt tekemään mitään. Ei edes nousemaan sängystä.

– Jollain tasolla tiesin pahan oloni liittyvän kokemaani väkivaltaan, mutta en halunnut palata siihen. Mieluummin siirsin ajatuksen siitä syrjään ja ajattelin, että minä nyt vain olen tällainen. Onneton.

Amandan mielessä pyörivät itsetuhoisetkin ajatukset, kun vuorokaudet täyttyivät lohduttomasta itkusta ja surusta. Tulevaisuudessa ei kajastanut ainuttakaan valonpilkahdusta. Syyllisyyskin kalvoi. Miksi hän ei pärjännyt yhtä hyvin kuin muut?

– Koin olevani kauhea taakka perheelle ja läheisille, koska he kärsivät takiani. Tuli tosi paha mieli tajuta, kuinka lohduttomia äiti ja isä olivat kokiessaan olevansa avuttomia.

Rakkaille haluaa olla läsnä vaikeanakin aikana

Olga pudistelee päätään.

– En haluaisi, että Amanda tai kukaan muukaan kokee itseään taakkana. Kun jotakuta rakastaa, haluaa olla läsnä, vaikka hänellä välillä menee huonosti.

Hän on tiennyt vasta viime vuodet, kuinka syvän masennuksen kourissa Amanda on kamppaillut. Amanda onnistui peittämään pahan olonsa kaikilta perheen jäseniltä. Olgalta siskon masennus jäi huomaamatta myös siksi, että hän asui puolitoista vuotta Espanjassa opiskelijavaihdossa.

Yhden Amandan itkuntäyteisen yön aikana Olga havahtui outoon tunteeseen ja aavisti, että siskolla on jokin hätä. Aamun valjetessa hän soitti kysyäkseen, mikä on hätänä, ja Amanda kertoi.

– Ulospäin hänen elämänsä oli näyttänyt hyvältä.

Olgan yöllinen havahtuminen kuvaa siskosten läheisyyttä.

– Aistimme toisiamme, kuten yleensä tekevät kaksoissisaret, kertoo Olga.

Vähän sen jälkeen Amanda tiesi, että hänen on pakko hakea apua. Puolitoista vuotta sitten hän aloitti terapian ja vihdoin kuusi vuotta aiemmin tapahtuneen väkivallanteon käsittelyn.

Yhteistyö ei ole aina helppoa

Olga oli itsestäänselvä valinta Kilari-esityksen ohjaajaksi, mutta yhteistyö ei ole ollut aina helppoa. Aluksi Olga ohjasi Amandaa tarpeettoman hellävaroen, koska aihe oli niin rankka. Amanda puolestaan oikkuili, koska sisaruudessa se oli sallittua.

Hetkellisesti yhteistyö kriisiytyi. He sopivat miettimistauosta.

– Sen aikana muutin ajattelutapaani. Vaikka kyseessä on isosisko, tässä projektissa hän on ohjaaja, Amanda kuvaa.

Sisaruus on silti selkeä etu.

– Luotan Olgaan täysin, koska olen jo jakanut kaiken elämäni varrella hänen kanssaan.

Siskosten neljän vuoden ikäero oli lapsuusvuosina merkittävä. Näyttelijä ja perhetuttu Esko Salminen oli aloittanut leikin, jota Olga jatkoi. Hän kutitti Amandaa, kunnes tämä suostui sanomaan olevansa spagettia ja jauhelihakastiketta.

– Olga sai sen kuulostamaan siltä, ettei sellaista olisi saanut myöntää missään tapauksessa, Amanda muistaa.

Kinastelua riitti, mutta siitä huolimatta tunteissa oli lämpöä. Kun aikuiset kesämökillä jäivät istumaan pihalle yömyöhään, Olga ei herätessään mennyt heidän luokseen.

– Oli sellainen tunne, että pitää vahtia pientä, nukkuvaa Amandaa.

– Olga on ollut aina selkeästi isosisko ja leijonaemo, pitänyt minusta huolta, Amanda sanoo.

Sisaruus alkoi kehittyä ystävyydeksi, kun Amanda oli lukiossa. He saattoivat viettää aikaa yhdessä ilman, että Olga koki olevansa huolenpitäjä. Myöhemmin heistä tuli myös työkavereita.

Teatterisuvun uusi polvi

Minkälaista on elää kuuluisan teatterisuvun jäsenenä? Olga ja Amanda eivät osaa vastata, koska heillä ei ole vertailukohtaa.

– Jossain vaiheessa ymmärsin, että useimpien vanhemmat ovat päivätöissä kahdeksasta neljään. Isän työ alkoi yhdeltätoista. Iltapäivällä hän tuli kotiin, nukkui päiväunet ja söi kanssamme ennen kuin palasi illaksi teatteriin, kertaa Amanda.

Amandan ja Olgan isänisä, näyttelijä Tauno Palo ehti kuolla ennen siskosten syntymää mutta on silti osa perhettä.

– Pappa tuntuu läheiseltä, koska vanhemmat ovat aina puhuneet hänestä paljon, Amanda kertoo.

Olga ja Amanda kävivät lapsesta asti teatterissa katsomassa isän esityksiä. Kuusivuotiaana Olga viehättyi erityisesti William Shakespearen näytelmästä Erehdysten komedia, jossa isän roolihahmo oli Solinus, Efeson herttua. Olga istui katsomossa aina kun se oli mahdollista. Kun näytökset olivat loppuunmyytyjä, isä istutti hänet aitioon. Kerran jopa presidentin aitioon.

– Pelkäsin koko esityksen ajan, että presidentti tulee ja lähettää isän vankilaan.

Uutta rohkeutta

Kilari-esityksen kautta Amanda on löytänyt rohkeuden, jota hän ei ennen tuntenut. Hän ei halua hävetä enää.

– Haluan puhua ääneen, jotta ymmärretään masennuksen olevan sairaus. En valinnut tai halunnut voida huonosti, Amanda painottaa.

Sosiaalisessa mediassa on parhaillaan käynnissä Me too -kampanja, joka kiinnittää huomiota naisten kokemaan seksuaaliseen häirintään. Se on tuonut näkyväksi sen, miten yleisestä ongelmasta on kyse.

– Lähes jokainen nainen on kokenut sitä. Nyt pitäisi päästä keskusteluun siitä, kuinka tämä on mahdollista. Arkipäiväinen seksuaalinen häirintä – kuinka absurdisti sanottu – on vain saman ilmiön toinen pää, toisessa ovat raiskaukset, toteaa Olga.

Amanda osallistui kampanjaan omalla päivityksellään.

– Ilahduin siitä, että tästä puhutaan, vaikka kukaan ei ole kenellekään velkaa omaa uhritarinaansa. Tiedän, kuinka vaikeaa sellaisesta on puhua, hän sanoo.

Vappujuhlissa Amanda kertoi traumastaan Olgan avomiehelle. Se oli ensimmäinen kerta, kun hän vapaaehtoisesti avautui jollekin muulle kuin terapeutille, Olgalle tai äidilleen.

– Se oli merkki, että jotain on auennut. Hänessä näkyy toivo. Hän on noussut kokemansa päälle ja tekee asioita päästäkseen sen yli, Olga miettii.

Amanda on luopunut uni-, masennus- ja paniikkihäiriölääkkeistä. Paniikkihäiriöitä tulee yhä mutta harvemmin. Onnellisuuden tunteitakin pilkahtelee, ja hyvät hetket kestävät entistä pidempään.

Helmikuun hän aikoo matkustaa Yhdysvalloissa. Olga on matkustanut yksin useinkin, mutta Amanda ei koskaan.

– En ole halunnut tehdä asioita yksin, koska olen ollut epävarma ja pelokas, mutta nyt minulla on siihen selkeä tarve.

Reippaus synnyttää huolta

4. joulukuuta 2015 Olga ja Amanda valmistautuivat juhlimaan äidin 60-vuotispäivää vanhempien kodissa päivällisellä. Amanda oli luvannut tehdä ruokaostoksia.

Aamulla Olga teki raskaustestin ja soitti sen positiivisesta tuloksesta heti Amandalle.

– Ostoslista piti laatia uudelleen. Oli valittava vain sellaisia vaihtoehtoja, jotka sopivat raskaana olevalle, Amanda hymyilee.

Päivällisellä Olga kertoi raskaudestaan myös vanhemmille.

– Olemme hyvin läheisiä. Olisi tuntunut oudolta olla kertomatta. Heidän kanssaan olisin halunnut puhua sittenkin, jos olisin saanut keskenmenon.

Reilun vuoden ikäisessä pojassaan Olga näkee samanlaista herkkyyttä kuin Amandassa on.

– Senkin vuoksi Amanda on hänelle hyvä täti. Yritän itsekin muistaa, ettei aina tarvitse olla reipas. Jos itkettää tai jokin tuntuu hankalalta, se on sallittua.

Juuri Olgan reippaus huolestuttaa Amandaa välillä.

– Hän hoitaa itsensä ja perheensä ja huolehtii koko ajan kaikkien muidenkin asioista. Ottaa koko maailman harteilleen. Tekee mieli sanoa, että ei haittaa, vaikka aina ei jaksa kaikkea.

Sitten Amandaa alkaa naurattaa. Olgan mieli voi olla seesteinen, mutta oma kaaoksensa on hänelläkin. Amandan vaatekaapeissa henkarit roikkuvat täsmällisin välein, tuolit on aseteltu luotisuorasti eikä pöydillä leiju pölyä.

– Kun kaikki hajoaa ympärillä enkä pysty pitämään mistään kiinni, on koti paikka, jota pystyn hallitsemaan.

Olgan kotona on usein tavallinen lapsiperheen kaaos.

– Käyn äidin kanssa Olgan kotona siivoamassa, Amanda paljastaa.

X