Julkkikset

Seura: Aira Samulin, 93, on kohdannut paljon kateutta: ”Minusta voittamista on se, jos pystyy olemaan tuntematta vihamielisyyttä ja pahansuopuutta”

Aira Samulin ei ole elämässään suunnitellut, vaan mennyt ja tehnyt. Tämä toimintamalli on poikinut menestystä, josta kaikki eivät ole iloinneet.

Teksti:
Anna.fi
Kuvat:
Om-Arkisto

Aira Samulin tunnetaan hyvän mielen levittäjänä.

Aira Samulin ei ole elämässään suunnitellut, vaan mennyt ja tehnyt. Tämä toimintamalli on poikinut menestystä, josta kaikki eivät ole iloinneet.

”En ole elämässäni suunnitellut, saati unelmoinut, vaan mennyt ja tehnyt. Olen kohdannut paljon kateutta, koska olen menestynyt”, Aira Samulin kertoo uusimmassa Seura-lehdessä.

Lehdessä Aira pohtii, mistä kateus kumpuaa.

”Kai se on luonnon laki, että jos jollain pää nousee, se yritetään taputella alas.”

Aira Samulin: ”Tietämättäni olen voinut tehdä pahaa, mutta sitä olen aina varonut”

Aira tunnetaan hyvän mielen levittäjänä. Hänen viimeisen tempauksensa on ”viruksentappotanssi”, josta somekansa haltioitui.

Aira on jo vuosia puhunut ilon ja hyvän tahdon merkityksestä. Vuonna 2017 Aira kertoi Annalle, että hän haluaa kaikille hyvää, se on hänen tapansa elää.

”Minusta voittamista on se, jos pystyy olemaan tuntematta katkeruutta, kateellisuutta, vihamielisyyttä ja pahansuopuutta”, Aira kertoo nyt Seurassa.

Aira kertoo lehdessä myös, että on varonut tekemästä pahaa kenellekään – edes vahingossa.

”Tietämättäni olen voinut tehdä pahaa, mutta sitä olen aina varonut. Lapsillenikaan en ole ääntäni korottanut.”

Lue lisää Seurasta!

X