Julkkikset

Seura: Frederik suojeli Meiju Suvasta keikkapaikkojen ahdistelijoilta: ”Häirintä tuli mukaan silloin, kun aloin keikkailla yksin”

Laulaja Meiju Suvas liittyy ahdistelusta kertoneiden julkkisnaisten listaan tuoreessa Seura-lehdessä. Pitkän uransa aikana Meiju on kokenut sekä sopimattomia ehdotuksia että fyysisesti käsiksi käymistä.

Teksti:
Anna.fi
Kuvat:
Pekka Nieminen/Otavamedia

Meiju Suvas ja tytär Milena kertovat tuoreessa Seura-lehdessä yhteisestä intohimostaan musiikkiin.

Laulaja Meiju Suvas liittyy ahdistelusta kertoneiden julkkisnaisten listaan tuoreessa Seura-lehdessä. Pitkän uransa aikana Meiju on kokenut sekä sopimattomia ehdotuksia että fyysisesti käsiksi käymistä.

Sopimatonta ehdottelua ja jopa fyysisesti käsiksi käymistä. Sitä kaikkea on  suomalaisia laulajana 35 vuotta viihdyttänyt Meiju Suvas joutunut kestämään uransa aikana, paljastaa tuore Seura-lehti.

Eräänkin kerran keikkapaikan hotellinjohtaja soitti Meijun hotellihuoneeseen ja kertoi olevansa suihkussa. Samassa puhelussa mies vihjaili, että yösijaa vastaan Meijun tulisi antaa hotellinjohtajalle tiettyjä palveluksia.

”Minulla on aina ollut vahva tunne siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Olen pitänyt tiukat rajat. En edes urani alkuaikoina ajatellut, että minua voisi ostaa”, Meiju kertoo Seuralle ja sanoo lyöneensä kyseiselle hotellinjohtajalle luurin korvaan.

Valitettavasti vuosien varrelle on mahtunut myös fyysiseksi äitynyttä häirintää. Yksi epämiellyttävimmistä kokemuksista oli, kun Meiju oli kiipeämässä lavalle ja yleisön joukossa ollut mies tarttui Meijun käteen. Tämän jälkeen mies painoi Meijun käden omaa paljasta miehuuttaan vasten.

”Tilanne oli kamala. Minut oli jo kuulutettu lavalle. Kiiruhdin takahuoneeseen pesemään käteni”, Meiju muistelee Seurassa.

Frederik toimi suojamuurina alkuvuosina

Frederikin taustalaulajana vuonna 1981 aloittanut Meiju Suvas kertoo häirinnän alkaneen vasta silloin, kun hän ryhtyi esiintymään itsekseen.

”Kun kuljin Reetun seurassa, kukaan ei kiusannut tai ahdistellut. Häirintä tuli mukaan silloin, kun aloin keikkailla yksin. Hetken mietin, että tätäkö tämä sitten tulee olemaan.”

Kaikeksi onneksi ahdistelukokemukset ovat jääneet yksittäistapauksiksi. Silti jokainen niistä on liikaa.

”On hyvä, että näitä kokemuksia on nostettu esille #metoo-kampanjassa. Samat kokemukset leimaavat varmasti monia aloja. Naisen on osattava pitää puolensa. Se on tärkein neuvoni tyttärelleni”, Meiju sanoo Seura-lehdessä.

Lue lisää uusimmasta Seura-lehdestä!

X