Julkkikset

Seura: Kun hiihtäjä Kerttu Niskanen harkitsi lopettamista, Juho-puoliso löysi pian oikeat sanat oikeisiin hetkiin – “Meillä on molemminpuolinen kunnioitus”

Kilpaurheilija Kerttu Niskanen hiihtää Pekingin olympialaisissa mitalinkiilto silmissä. Seuran haastattelussa hän kertoo lähes ratkaisevan vaikeasta ajasta vuotta aiemmin.

Teksti:
Tiina Torikka
Kuvat:
Pekka Mustonen

Kerttu Niskanen ja Juho Mikkonen Linnan juhlissa 2017.

Kilpaurheilija Kerttu Niskanen hiihtää Pekingin olympialaisissa mitalinkiilto silmissä. Seuran haastattelussa hän kertoo lähes ratkaisevan vaikeasta ajasta vuotta aiemmin.

Hiihtäjä Kerttu Niskanen, 33, on Pekingin olympialaisten mitaliehdokkaita – sellaiseksi hän nousi ”montun pohjalta”, kuten Kerttu itse kuvailee Seuran haastattelussa.

Viime vuoden helmikuussa Kertun jalka murtui. Jalka oli kipeytynyt yltyvästi ennen maailmancupin osakilpailua, jonka hän hiihti maaliin saakka. Kovia olivat paitsi säryt, myös adrenaliinihuurut, joiden vuoksi Kerttu ei ymmärtänyt keskeyttää. Kausi päättyi maaliviivalle, jonka ylitettyään hiihtäjä vaipui tajuttomana maahan. Jalka joutui kipsiin ja hermot koetukselle.

”Yhdessä hetkessä hiihdät kilpaa Falunissa, toisessa opettelet kävelemään. Se tuntui turhauttavalta ja naurettavalta. Heitin kainalosauvat pari kertaa lattialle, kun harmitti niin paljon”, Kerttu Niskanen kertoo Seura-lehden haastattelussa.

”Mielessä kävi sekin ajatus, että ehkä hiihtoura oli nyt tässä.”

Otti aikansa, että Kerttu toipui sellaiseen kuntoon, että mitalijahti Pekingin olympialaisissa on nyt mahdollinen. Kerttu ja hänen aviomiehensä ja valmentajansa Juho Mikkonen matkustivat useiksi viikoiksi Lapin Olokseen hiihtämään ”juuri sen verran ja sellaista vauhtia kuin huvittaa”.

Puoliso löysi oikeat sanat oikeisiin hetkiin. Inhottava kipu vaihtui pikku hiljaa tutuksi hiihtoroihuksi.

Harvassa valmennussuhteessa urheilija ja valmentaja heräävät toistensa vierestä.

”Meillä se on toiminut tosi hyvin. Ajattelemme sekä urheilussa että parisuhteessa asioista hyvin samalla lailla”, Kerttu Niskanen kuvailee avioparin yhteistyötä Seurassa.

”Homma toimii, koska meillä on molemminpuolinen kunnioitus.”

Kerttu Niskanen: ”Minkäpä sitä maailman tilanteelle mahtaa”

Kertun ja pikkuveli Iivo Niskasen olympiamitalit ovat varmasti monen suomalaisen urheilun ystävän toiveissa. Kunto on kohdillaan: sisaruksille ikimuistoisessa joulukuun lopun kisassa Tour de Skillä Sveitsissä Kerttu voitti 10 kilometrin perinteisen matkan, ja pari tuntia myöhemmin Iivo oman kisansa.

Maastohiihtäjät matkustavat olympianäyttämölle Kiinan Pekingiin 26. tammikuuta, ja kisat alkavat viikkoa myöhemmin, ellei epävarma pandemiatilanne johda viime hetkiin saakka pelättyyn perumiseen.

”Olympialaiset on tarjolla vain joka neljäs vuosi ja kun urheilija on laittanut itsensä siihen kuntoon, että menestyminen on mahdollista, niin olisihan se kova pettymys. Toisaalta mennään tässäkin asiassa terveys edellä ja minkäpä sitä maailman tilanteelle mahtaa”, Kerttu Niskanen toteaa.

Kerttu Niskasen haastattelu on luettavissa kokonaisuudessaan Seuran numerossa 3/2022.

Lue myös: Oletko latupoliisi vai elämyshiihtäjä? Testaa, millainen hiihtäjä sinä olet!

X