Julkkikset

Seura: Sukututkimus avasi näyttelijä Eeva Litmasen silmät: ”Jos kieltää perhetaustansa, joutuu valehtelemaan”

Näyttelijä Eeva Litamanen, 74, kertoo tuoreessa Seura-lehdessä ymmärtäneensä, että juurten tunteminen on osa itsensä tuntemista.

Teksti:
Anna.fi
Kuvat:
Tommi Tuomi / Otavamedia

Näyttelijä Eeva Litmanen kertoo Seura-lehdessä suhteestaan omaan sukuunsa.

Näyttelijä Eeva Litamanen, 74, kertoo tuoreessa Seura-lehdessä ymmärtäneensä, että juurten tunteminen on osa itsensä tuntemista.

Kun näyttelijä Eeva Litmanen sukelsi oman sukunsa historiaan kymmenisen vuotta sitten, hän ei tiennyt, mitä kaikkea tulisi löytämään. Osa tiedoista jopa järkytti häntä. Avukseen tutkimustyöhön Eeva sai Inkerin kulttuurin aktivisti Helena Miettisen, Eeva kertoo uudessa Seura-lehdessä.

”En enää päässyt karkuun. Monet kysymykset ja ihmettelyt vaativat vastauksia. Oli pakko lukea myös siitä, miten Suomi on syntynyt”, Eeva sanoo lehdessä.

Eeva kertoo Seura-lehdessä kuulleensa esimerkiksi omista sukulaisistaan tarinoita, jotka eivät lopulta pitäneetkään paikkaansa. Esimerkiksi isoisästään Tanelista Eeva oli kuullut tarinan, jonka mukaan isoisä olisi surmattu hänen yrittäessään estää rajaa ylittävää salakuljettajaa. Tarina ei kuitenkaan ollut totta, vaan isoisä oli todellisuudessa paennut Venäjälle vuonna 1918, kun sisällissota oli näyttänyt kääntyvän valkoisten voittoon, Eeva paljastaa lehdessä.

”Sellaiset olivat pysäyttäviä hetkiä. Sukupolveni tiesi toki sisällissodan, mutta ei siitä puhuttu edes kymmenen vuotta sitten, saati viisikymmentäluvulla. Punaisten puolella olleet häpesivät taustaansa”, Eeva sanoo lehdessä.

Myös omat vanhemmat näyttäytyivät uudessa valossa

Eeva Litmanen kertoo Seura-lehdessä sukututkimuksen tuoneen uutta perspektiiviä myös suhteessa omiin vanhempiin.

”Äiti teki kaikkensa ja onnistui hankkimaan meille välttämättömyydet. Emme nähneet nälkää. Lapsena en vain ymmärtänyt, minkälaista naisen on tehdä kolmivuorotyötä vaneritehtaassa.”

Eevan vanhemmat erosivat, kun Eeva oli 10-vuotias. Sukellus suvun maailmaan sai Eevan lukemaan myös isän hänelle aikanaan lähettämät kirjeet uusin silmin.

”Nuorena aikuisena en osannut lukea, mitä hän kirjeissä kertoi. On hirveää tajuta, kuinka yksinäinen hän oli.”

Omien juurtensa ja menneisyytensä tuntemisen merkityksen Eeva summaa näin.

”Jos kieltää perhetaustansa, joutuu valehtelemaan, olemaan joku muu kuin mikä on.”

Lue lisää uusimmasta Seura-lehdestä!

X