Julkkikset

Sijaislapsen onnelliset vanhemmat – Satu Taiveaho & Antti Kaikkonen: ”Meistä tuli vanhempia viikon varoitusajalla”

Teksti:
Anna.fi

Satu Taiveahon, 38, ja Antti Kaikkosen, 40, kivikkoista 
tietä vanhemmiksi on seurannut koko Suomi. Kerran 
jo surullisen lopun saanut tarina sai tänä syksynä 
onnellisen käänteen, kun Sadusta ja Antista tuli 
viikon varoitusajalla pienen pojan sijaisvanhemmat.

Satu Taiveaho & Antti Kaikkonen

Puhelin soi lokakuun alussa kesken Satu Taiveahon työpäivän. Soittajalla oli yksi kysymys: Oletteko valmiita sijaislapsen vanhemmiksi?

Totta kai! Satu halusi huutaa, mutta hillitsi itsensä. Jotenkin hänestä tuntui, että siinä tilanteessa piti esittää coolia. Niinpä Satu vastasi, että hän ja aviomies Antti Kaikkonen pohtisivat asiaa ja vastaisivat kysymykseen parin päivän sisällä.

Puhelun loputtua Satu lähetti tekstiviestin Antille. Antin vastaus oli lyhyt: Oho.

Se tarkoitti tietenkin samaa kuin Sadun jo päättämä vastaus. Tietenkin he olisivat valmiita vuoden ikäisen pojan sijaisvanhemmiksi. Vihdoinkin.

Pienen punaisen omakotitalon pihassa on keinu ja leikkimökki. Pihapiirissä on myös talli, jossa on Wilma-hevosen ja Beanetta-ponin kesäkoti. Shetlanninponi Netta hankittiin muutamia vuosia sitten Sadun ja Antin tulevalle adoptiolapselle.

Sitä lasta ei kuitenkaan koskaan tullut, koska Etelä-Afrikan viranomaiset keskeyttivät loppusuoralla olleen adoptioprosessin syksyllä 2011. Syynä oli Suomesta Etelä-Afrikkaan lähetetty tieto Antin saamasta rikossyytteestä vaalirahasotkuihin liittyen.

Mutta nyt nuo murheelliset ajat ovat takanapäin. Ladon kulmalta lähestyy ulkoilupusakkaan pukeutunut mies lastenrattaita lykkien. Lähemmäs päästyään Antti viittoo käsimerkin: Hys, hiljaa, lapsi on juuri nukahtanut.

Sisällä tuvassa näkyvät merkit nopeasta elämänmuutoksesta. Ruokapöydän päässä on syöttötuoli, tiskipöydällä kuivuu tuttipulloja ja lattialla ajelehtii taaperon leluja: soivia härveleitä, veikeä kävelytuki ja kuvakirjoja.

– Kun tieto lapsesta oli tullut, istuimme pöydän ääressä ja tuijotimme tuota päätyä. Sanoin Antille, että ajattele, kohta tuossa istuu joku komentamassa meitä. Ja niinhän siinä kävi, Satu nauraa.

Tieto tuli sopivasti Sadun syntymäpäivänä. Jo pitkään hänen  kälynsä, syvästi uskonnollinen nainen, oli kertonut tietävänsä, että Satu saa lapsen tänä vuonna vielä ennen syntymäpäiväänsä, mutta Satu ei ollut kiinnittänyt asiaan enempää huomiota.

– Mutta käly tiesi, Satu hymyilee.

Satu Taiveaho & Antti Kaikkonen

Kaikki kävi todella nopeasti. Satu ja Antti saivat kesällä päätökseen reilun vuoden kestäneen sijaisvanhempien koulutuksen, johon he olivat ilmoittautuneet Sadun aloitteesta adoptioprosessin kariuduttua. Kurssin loputtua pariskunta arveli, että lapsen saamiseen saattaisi kulua tovi – jos lasta nyt ylipäänsä edes kuuluisi. Satu oli aloittanut uudessa työssä ammattiliitto Superin järjestöpäällikkönä huhtikuussa, eikä hän ollut vielä puhunut töissä mahdollisesta hoitovapaasta.

Kun ensimmäinen puhelu tuli syyskuun lopussa, ei vielä tiedetty, milloin lapsi tulisi perheeseen. Mutta sitten tuli toinen puhelu.

– Lopulta meistä tuli vanhempia viikon varoitusajalla, Satu kertoo.

Ensimmäisenä Satu meni esimiehensä puheille. Hoitovapaa järjestyi nopeasti. Seuraavaksi Satu ja Antti lähtivät kaupoille.

– Vähän kaulukset pystyssä hiippailimme marketeissa ostamassa vaippoja ja tuttipulloja. Kukaan ei kysynyt mitään, mutta tuntui, että moni hymyili mietteliäästi, Antti muistelee.

Pariskunta kävi myös tutustumassa lapseen ja hoitamassa tätä iltaisin.

Satu muistelee kyynelsilmin päivää, jolloin he hakivat lapsen kotiin.

– Ajoimme kotiin hiljaisuuden vallitessa. Itketti. Tuntui epätodelliselta, onko hän todellakin tulossa meille, Satu sanoo.

– Olen yleensä puhelias, mutta tuolloin olin hiljaista poikaa, Antti kertoo.

Kotona alkoi kova hyörinä. Mitä vuoden vanha lapsi saa syödä? Kuinka monet päiväunet tuon ikäinen nukkuu? Satu ja Antti olivat olleet lasten kanssa paljon tekemisissä, mutta silti hetken tuntui epävarmalta. Mutta vain hetken.

– Kaikki on mennyt yllättävän hyvin. Ensimmäiset yöt tosin olivat rikkonaisia, meille aikuisille. Heräsin lapsen pienimpäänkin äännähdykseen, sillä halusin varmistaa kaiken olevan kunnossa, Satu kertoo.

– Rakastuimme häneen ensisilmäyksellä. Ja kuka voisi olla rakastumatta, katsokaa nyt, miten ihana hän on! Olemme sanoneetkin, että emme olisi osanneet tehdä itse näin hienoa poikaa, Satu sanoo.

– Olimme jo adoptioprosessissa käsitelleet sen asian, että meille tulee ei-biologinen lapsi. Tällä lapsella on oma biologinen taustansa, jota arvostamme, Antti lisää.

Teksti: Annina Pennonen
Kuvat: Sampo Korhonen/Otavamedia

Anna 49/2014

X