Sikke Sumari 40-vuotisesta avioliitostaan: ”Olen ollut vaikea vaimo, mutta helppo äiti”
Sikke Sumari ja Tony Ilmoni ovat olleet pian 40 vuotta naimisissa. Sikke tietää perineensä äidiltään suorasukaisuuden, joka on näkynyt myös parisuhteessa: – Onneksi miehelläni on hyvä itsetunto. Jonkun toisen kanssa olisin joutunut pitämään suuta soukemmalla tai jäänyt yksin.
Sikke Sumari on sinut itsensä kanssa.
Sikke Sumari ja Tony Ilmoni ovat olleet pian 40 vuotta naimisissa. Sikke tietää perineensä äidiltään suorasukaisuuden, joka on näkynyt myös parisuhteessa: – Onneksi miehelläni on hyvä itsetunto. Jonkun toisen kanssa olisin joutunut pitämään suuta soukemmalla tai jäänyt yksin.
Annan Vastaparit-sarjassa tunnetut henkilöt pohtivat elämäänsä erilaisten vastaparien kautta. Näin elämästään puhuu ravintoloitsija-kokki-tv-juontaja Sikke Sumari:
Kepeys – syvällisyys: ”On ihmisiä, jotka rakastavat olla keskipisteenä – minä en”
Olen esillä vain, koska se kuuluu työnkuvaan. Urani televisiossa alkoi vuonna 1974 kuuluttajana. Sen jälkeen en ole itse tarjoutunut yhteenkään ohjelmaan, minut on aina kutsuttu mukaan. Kokkisota ja Master Chef liittyvät myös olennaisesti työhöni ruoan parissa.
Imagoni on iloinen ja sosiaalinen. Minulla on hyvä itsetunto, en tunne tarvetta röyhistellä tai kumarrella. Nopeana ja avoimena tyyppinä olen luonnostani hakeutunut eturiviin ja sinne, missä tapahtuu – mutta en kyynärpäitä käyttäen.
”Joku toinen löytää kaikelle rationaalisen selityksen. Minusta on kivampi ajatella, että jokin korkeampi taho vähän katsoo perääni.”
Kepeys ei sulje pois syvällisyyttä. Viime aikoina olen pohtinut sitä, mihin oikein uskon. Mitä meille tapahtuu kuoleman jälkeen? Rippileirillä tulin uskoon ja toimin jonkin aikaa pyhäkoulunopettajana. Sittemmin erosin kirkosta.
Silti olen varma, että on olemassa jotakin ihmistä suurempaa. Joku toinen löytää kaikelle rationaalisen selityksen. Minusta on kivampi ajatella, että jokin korkeampi taho vähän katsoo perääni. Usein tekee mieli huikata, että ’hei, kiitti tästä’.”
Yksin – yhdessä: ”Neljän tytön sisarusparvessa opin pitämään puoleni”
”Minulla oli isohko ikäero niin kahteen vanhempaan siskoon kuin nuorimpaankin. Ehkä siksi välillemme ei koskaan syntynyt kovin vahvaa sidettä. Olemme sukulaisia ja ystäviä keskenämme, mutta emme bestiksiä. Tosin aina silloin, kun jotakin dramaattista tapahtuu, kuten äidin kuolema tai yhden siskon sairastuminen, kokoamme rivit. Veri on vettä sakeampaa.
Tykkään työskennellä tiimissä. Tv-produktioissa hyväksyn sen, että olen osa koneistoa ja toteutan oman roolini. Muiden duuneihin liittyvät mahdolliset mielipiteet pidän itselläni.
Omassa ravintolassani olen pomo ja minulla on kieltämättä taipumusta päsmäröintiin. Aiemmin asenteeni oli vähän sellainen, että kertokaa nyt muutkin mielipiteenne, mutta oikeasti en korvaani lotkauttanut. Sittemmin olen oppinut, että vaikka johtaja tekee päätökset, muitakin kannattaa kuunnella. Management by perkele ei ole tätä päivää. Tosin kyllä sekin minulta onnistuisi (nauraa).”
Rohkeus – varovaisuus: ”Rutiinit eivät ole minun juttuni”
”Projekti-ihmisenä tykkään siitä, että on olemassa deadline, johon mennessä homma pitää hoitaa. Pysyn vireänä, kun saan synnyttää tietyin väliajoin jotakin ihan uutta. Tuoreimpia projektejani ovat kesällä Espoon Haukilahdessa avattava ravintola sekä nimeäni kantava italialaisen ruoan valmisateriasarja, joka ilmestyy kauppoihin helmikuussa.
Koulutukseltani olen sisustussuunnittelija, mutta sitä työtä en ole tehnyt montaakaan päivää. Olen toiminut kukkakaupan myyjänä, mainostoimistossa, tv-kuuluttajana, mallina… Kokiksi valmistuin 66-vuotiaana. Hieman kadehdin niitä ihmisiä, joilla on malttia keskittyä yhteen asiaan. Joku on harjoitellut viulunsoittoa lapsesta saakka ja konsertoimalla antaa muille upeita elämyksiä. Toinen puurtaa vuosikaudet laboratoriossa kehittämässä rokotetta vaaralliseen tautiin. No, minä olen tarjonnut ihmisille hyvää ruokaa ja viihdettä.
Työ ja vapaa-aika ovat aina punoutuneet ikään kuin letille. Säännöllisesti yhdeksästä viiteen työskentelevillä oma aika alkaa yleensä vasta viiden jälkeen. Minä elän sitä koko ajan. Saan itse järjestää duunini: ravintolassa minulla ei esimerkiksi ole työvuoroja. On tietysti monia velvoitteita, ja hoidan sarkani säntillisesti. Mutta pidän huolen siitä, että työ ei kahlitse minua.
”Tony on meillä se, joka on säästänyt esimerkiksi lasten ensikengät. Ilman häntä meillä ei varmaan olisi edes vanhoja valokuvia.”
Uskon, että asiat järjestyvät aina tavalla tai toisella. Ja jos eivät järjesty, sekään ei ole katastrofi. Maailmani ei kaadu epäonnistumiseen. Pyöritimme mieheni Tonyn kanssa matkailulehteä, joka oli pakko lakkauttaa 1990-luvun laman aikana. Sen jälkeen siirryimme ruokabisnekseen.
Sillä tavalla olen varovainen, että uutta yritystä en ole koskaan aloittanut ison pankkilainan turvin. Esimerkiksi kaksi vuotta sitten perustetusta Sikke’s-ravintolasta omistan 30 prosenttia. Talouteni ei olisi kaatunut, vaikka se ei olisi menestynyt.
Olemme aina asuneet vuokralla ja muuttaneet usein. Kun ostin 2001 Saarenmaalta vanhan kalastajatilan, siitä piti tulla suvun landepaikka. Majoitustoiminta ja kokkauskurssit käynnistyivät vähän vaivihkaa. Joku todellinen bisnesihminen olisi jo rakentanut alueelle lomakylän, mutta siihen olen liian laiska. Nyt olisin valmis vaikka myymään paikan.
Lue myös Kotilieden resepti: Sikke Sumari: Nami Namasten rapeakuoriset aamusämpylät
Minun on helppo päästää irti, en takerru mihinkään. Tony on meillä se, joka on säästänyt esimerkiksi lasten ensikengät. Ilman häntä meillä ei varmaan olisi edes vanhoja valokuvia.
Moni pitää minua rohkeana, mutta fyysisissä asioissa en ole ollenkaan reipas. En esimerkiksi uskalla sukeltaa laitteet selässä. Olen varma, että ryssisin jotenkin ja kuolisin syvyyksiin. Pelkään myös lentämistä.
En vapaaehtoisesti hakeudu epämukavuusalueelle, kuten vaikkapa viidakkoretkelle käärmeiden ja hyönteisten armoille tai slummialueelle kauhistelemaan huono-osaisuutta.
Ei maailman epäoikeudenmukaisuus poistu sillä, että käyn sitä töllistelemässä ja palaan sitten viiden tähden hotelliini. Mieluummin lahjoitan rahaa hyväntekeväisyysjärjestöille.”
Herkkyys – kovuus: ”Musta huumorini on joillekin liikaa”
”Minulla ei ole filtteriä, ja joskus siitä aiheutuu kiusallisia tilanteita. Unohdan, että ihmiset ovat herkkiä, etenkin itsensä suhteen. Olen nopea reagoimaan, ja usein suusta ehtii loikata sammakko. Kerran tokaisin yhdelle työntekijälle, että saa täällä aivojakin käyttää. En yhtään ymmärtänyt, miksi siitä seurasi monen päivän jäätävä hiljaisuus. Lopulta otin asian puheeksi. Muistaakseni pyysin anteeksi, mutta sisimmässäni ajattelin, että voi herrajumala sentään.
Assistenttini Heidi on ihminen, jota en saa suuttumaan millään. Tv-töiden hektisissä aikatauluissa tulee joskus täräytettyä yhtä sun toista, mutta Heidi ei jää märehtimään. Hänen seurassaan saan olla täysin oma itseni, ja se on valtavan vapauttavaa. Aika ajoin muistutan kyllä itseäni siitä, että johtavassa asemassa olevan ihmisen pitäisi olla diplomaattisempi.
” En ole hyvä pyytämään anteeksi, en todellakaan. Haluan saada aina viimeisen sanan.”
Suorasukaisuus on periytynyt äidiltäni. Hänkin oli kipakka sanomaan ja saattoi läpsäistä tai vetää tukasta meitä tyttöjä. Sitä en sentään ole omille lapsilleni tehnyt.
Olen ollut vaikea vaimo mutta helppo äiti kolmelle pojalleni. Parisuhteessa olen ottanut vapauden olla äksy. Onneksi miehelläni on hyvä itsetunto. Jonkun toisen kanssa olisin joutunut pitämään suuta soukemmalla tai jäänyt yksin. Tony ei ole edes yrittänyt kesyttää äkäpussia. Mutta kyllä hän ilmoittaa, jos menen liian pitkälle.
En ole hyvä pyytämään anteeksi, en todellakaan. Haluan saada aina viimeisen sanan. Minähän olen kuitenkin oikeassa, saatan vain ilmaista asiani turhan kärkkäästi (nauraa).
Muutaman eksistentiaalisen riidan olen saanut aikaan myös poikieni kanssa, mutta silloin olen antanut periksi. Ajatuskin, että olisin riidoissa jonkun lapseni kanssa, on ihan mahdoton. Mummina olen tunteellinen ja kova halaamaan. Ehdin aika pitkään vihjailla pojille toiveestani tulla isoäidiksi, ennen kuin se toteutui reilut kaksi vuotta sitten. Nyt lastenlapsia on kaksi.
Vaikka muuten olen huoleton hulivili, jälkikasvusta kannan huolta. Kun poikani lähtee lapsi olkapäillään laskeutumaan portaita pitkin kuudennen kerroksen asunnostamme, hartiani rentoutuvat vasta kuullessani heidän päässeen turvallisesti alas.”
Lue myös: Menestysravintolan perustanut Sikke Sumari: ”En kaipaa helppoa elämää – mitä minä sillä tekisin?”
Viha – rakkaus: ”Viha on kuin vihreä myrkky”
”Tai kuin vahva allerginen reaktio. Oivalsin sen takavuosina ollessani matkalla hyvän ystäväni kanssa. Kesken reissun minulle valkeni, että hän oli pettänyt minut täydellisesti. Silloin koin puhdasta vihaa, mutta ymmärsin nopeasti, että tästä tunteesta minun on päästävä eroon.
Ensijärkytyksen jälkeen viha muuttuikin suruksi. Meillä oli sentään takana pitkä ystävyys. Annoin anteeksi, vaikkei pyydetty. Valitettavasti ystäväni meni hautaan ilman, että saimme sovittua välimme.
Rakkautta olen huono sanallistamaan. ’Minä rakastan sinua’ on niin juhlallinen ja pompöösi lause. Maria Veitola sai Yökylässä-ohjelmassaan 2019 Tonyn ja minut sanomaan sen toisillemme edellisen kerran. Ei rakkautta tarvitsekaan koko ajan jankuttaa. Toisaalta, kun mies häärii keittiössä kokkaamassa, rinnassani kulkee lämmin läikähdys ja tekisi mieli huikata: ’By the way, rakastan sua.’ Sen sijaan saatan sanoa: ’Ihanaa, kun laitat mulle ruokaa.’ Mutta sehän on tavallaan sama asia.
”Minulle ei ole päässyt syntymään ihailuvajetta, joka pitäisi täyttää syrjähypyillä.”
Huhtikuussa meille tulee täyteen 40 vuotta avioliitossa. Päätimme aikoinaan mennä vihille viikon laskettelureissun jälkeen ja lupasimme pysyä yhdessä lopun elämää. Äkkipikaistuksissani olen saattanut joskus uhata lähteväni. Oikeasti suhteessamme ei ole tapahtunut mitään niin dramaattista, että eroa olisi pitänyt tosissaan harkita.
Olemme viettäneet paljon aikaa erillämme, emmekä ole rajoittaneet toistemme tekemisiä. Se ei tarkoita vapaata avioliittoa. Sellainen ei toimisi omalla kohdallani. Matkan varrelle on tietysti mahtunut ihastuksia, mutta ei niin voimakkaita, että ne olisivat johtaneet toimintaan.
Julkisen työn kautta saan osakseni ihailua niin miehiltä kuin naisilta. Saan kuulla olevani kaunis, kiva ja fiksu. Myös kotona tunnen olevani rakastettu. Minulle ei ole päässyt syntymään ihailuvajetta, joka pitäisi täyttää syrjähypyillä. Jos kokisin voimakasta kemiaa johonkin ulkopuoliseen, poistuisin paikalta. Tunteiden kanssa ei kannata lähteä leikkimään.
Jokaisessa liitossa on heikot hetkensä. Mutta kannattaako hajottaa perhe vain siksi, että välillä on tylsää? Meidän suhteessamme on aina kulkenut mukana rakkauden punainen lanka. Joskus se on päässyt rispaantumaan ohueksi säikeeksi. Sitten siihen kohtaan on pantu solmu ja jatkettu eteenpäin.”
Nuoruus – kokemus: ”Haluan elää niin kauan kuin järki pelaa”
”Välillä ajattelen, että syntymätodistuksessani täytyy olla virhe. Sisäinen minäni ei komppaa ikäni kanssa, kroppa kylläkin. Joskus nelikymppisenä kysyin äidiltäni, koska minusta mahtaa tulla hänen kaltaisensa, klassinen hieno rouva. ’Voi Sirkkaliisa, ei koskaan’, äiti vastasi. ’Sinä vain kutistut kuin rusina.’ Hän oli oikeassa. Vaikka olemus on edelleen tyttömäinen, peilistä näen, että maan vetovoima tekee tehtävänsä.
En kaipaa nuoruudesta mitään, mutta toivon, että vanheneminen etenisi verkkaisemmin. Päivät ja viikot vierivät yhä nopeammin, ja koko ajan on perjantai. Joillekin koronavuosi on ollut loputtoman pitkä, minulla se kului hujauksessa.
Tiedostan, että tämän ikäisenä terveydentila voi muuttua nopeastikin. Äidin hautajaisissa keväällä 2018 sain täysin yllättäen sydäninfarktin ja syön kahta lääkettä lopun elämääni. Äiti kuoli Alzheimerin tautiin, siskoni Helena hieman aiemmin dementiaan. Tietysti toivon välttäväni heidän kohtalonsa.
Ei minua kuolema pelota. Mutta haluan elää, suunnilleen satavuotiaaksi – tai niin kauan kuin järki pelaa. Sydänkohtaus ei muuttanut tapojani tai asennoitumistani. Elän suht terveellisesti. Mutta ruisleivän päälle laitan yhä kunnon sipaisun voita ja paksun siivun vanhaa goudaa.”
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous