Julkkikset

Sikke Sumari 68 vuotta: ”Ei ole ikää, jossa en voisi elää omannäköistäni elämää”

Yrittäjä Sikke Sumari täytti kesäkuussa 68 vuotta. Vielä ei ole aika eläkkeelle. – Ei ole ikää, jossa en voisi elää omannäköistäni elämää. Aina voi pukeutua minihameeseen, opiskella ja perustaa vaikka ravintolan, Sikke sanoo.

Teksti:
Sari Hannikainen
Kuvat:
Niclas Mäkelä

Sikke Sumari täytti 68 vuotta.

Yrittäjä Sikke Sumari täytti kesäkuussa 68 vuotta. Vielä ei ole aika eläkkeelle. – Ei ole ikää, jossa en voisi elää omannäköistäni elämää. Aina voi pukeutua minihameeseen, opiskella ja perustaa vaikka ravintolan, Sikke sanoo.

Yrittäjä, keittokirjailija, bloggaaja ja tv-juontaja Sikke Sumari täyttää 13. kesäkuuta 68 vuotta.

Uuden Sikkes’s-ravintolan perustanut Sikke kertoo Annan kansihaastattelussa, ettei hän kaipaa helppoa elämää – hän kokee elämänsä mukavaksi ja mielekkääksi juuri näin, yrittäjänä. Kysymys eläköitymisestä on Sikke Sumarista ”epärelevantti”.

– Minähän olen jo eläkkeellä, vaikka töitä teenkin. Välillä mietin, että olenko todella jo tämän ikäinen. Numero kuulostaa vanhalta, mutta siihen tuijottaminen on jäänne edeltävältä sukupolvelta, joka suhtautui ikään toisella tavalla. Ennen ajateltiin, että tietyssä iässä pitää olla tietyllä tavalla. Onneksi sellaista ei enää ole.

– En kaipaa helppoa elämää – mitä minä sillä tekisin?
– En kaipaa helppoa elämää – mitä minä sillä tekisin? Sikke pohtii.

Taideteollisesta korkeakoulusta sisustussuunnittelijaksi aikoinaan valmistunut Sikke palasi koulunpenkille 65-vuotiaana ja alkoi opiskella Perho Liiketalousopistossa kokiksi. Hän valmistui kaksi vuotta sitten keväällä.

– Ei ole ikää, jossa en voisi elää omannäköistäni elämää. Aina voi pukeutua minihameeseen, opiskella ja perustaa vaikka ravintolan. Paljon on kiinni itsestä: mitä haluaa ja millaiset voimavarat on, Sikke sanoo.

– Välillä tunnen oloni teinariksi. Termi eläkeläinen ei liipaise minua ollenkaan. Seniori? Ei! En todellakaan halua olla seniori. En mahdu mihinkään valmiiseen blokkiin tai kategoriaan. Olen jutellut tästä paljon ikäisteni naisten ja miesten kanssa, jotka kokevat samoin. Me olemme ihmisiä eri iässä.

 Lue lisää Annan numerosta 23/2019 tai digilehdestä. Voit tilata digilehden täältä!

Kurkista Annan (nro 23/19) kansikuvauksiin!

Lue lisää:

Sikke Sumarin 38-vuotisen avioliiton salaisuus: ”Kun menimme naimisiin, päätimme, että emme koskaan eroa”

Äidin hautajaisissa saatu sydänkohtaus herätti Sikke Sumarin: ”Haluan nähdä lapsenlapseni kasvavan”

Sikke Sumari: ”Hyvässä liitossa täytyy antaa vapautta ja läheisyyttä”

X