Kun ravintoloitsijat Sikke Sumari ja Tony Ilmoni menivät naimisiin 38 vuotta sitten, he tekivät lupauksen, jota kumpikaan ei ole halunnut vaikeinakaan aikoina rikkoa. – Pitkässä suhteessa pitää ymmärtää ja hyväksyä, että se muuttuu ajan kuluessa, Sikke sanoo.
Sikke Sumari haluaisi jo mennä, Flynn ei. Kevätaamun tuoksut Helsingin Kaivopuistossa huumaavat jälkimmäisen ruohonkorsi ruohonkorrelta.
Siksi aviomies Tony Ilmoni käy useimmiten lenkillä perheen 14-vuotiaan irlanninterrierin kanssa. Heille sopii pysähtely ja ihmettely, Sikelle vauhti.
– Mennään ratikalla, tämä sanoo puistokujan päätteeksi.
Kolmen pysäkinvälin päässä sijaitsevan oven edessä seisoo ruokatukun auto. Oven avaa keittiömestari Pipsa Hurmerinta. Baaritiskin takana olevasta keittiöstä leijuu kynnykselle kasvisten tuoksu. Takana keittiössä kokki misaa eli tekee esivalmisteluja. Alkamassa on taas yksi työntäyteinen päivä pari kuukautta sitten avatussa Sikke’s-ravintolassa.
– Minä olen juoksutyttö, tiskari, milloin mitäkin, Sikke sanoo.
– Teen kaikkea, mutta tärkein työni on johtaa. Koska tämä on minun ravintolani nimeä myöten, puutun kaikkeen. Kaiken pitää olla juuri niin kuin haluan. Sinne päin ei ole ookoo ollenkaan. Sanon sen heti kaikille, jotka tulevat minulle töihin. Kyse on innostuksesta ja tinkimättömyydestä. Äkkipikaisuutta olen yrittänyt vähentää, mutta itsensä muuttaminen on vaikeaa.
Kannustava puoliso
Sikke johtaa ravintolaa Helsingissä nyt ensimmäistä kertaa yksin. Ennen hän ja Tony pyörittivät Tony’s Deliä yhdessä.
– Hänellä on hyviä neuvoja, joita kuuntelen, vaikka en sitä hänelle aina myönnäkään. Haluan, että tämä ravintola on minun oma projektini, Sikke sanoo.
– Tony on minulle valtava voimavara. Jos minulla olisi kotona mies, joka ei kestäisi sitä, että minulla on omia bisneksiä ja olen julkisuudessa, se olisi hirveän hankalaa. Tony on aina kannustanut minua, että mene ja tee!
Niin kuin silloin, kun pariskunta oli juuri mennyt naimisiin. Tony kysyi vaimoltaan, mitä tältä oli jäänyt tekemättä. Pyrkimättä Teatterikorkeakouluun, Sikke vastasi. Nyt pyrit, Tony sanoi. Sikke meni pääsykokeisiin ja karsiutui viimeisessä vaiheessa. Jälkeenpäin hän kysyi perusteluja kuullakseen olevansa liian vanha opiskelijaksi. Hän oli silloin 31-vuotias.
– Olisin päässyt pääsykokeiden perusteella teatteriin harjoittelijaksi, mutta sanoin, että en mene sinne viideksi vuodeksi kiveä esittämään, kiitos vain. Enkä ole katunut.
Yksin ja yhdessä
Sikke ja Tony ovat olleet 38 vuotta naimisissa. Perheeseen kuuluu kolme aikuista poikaa, Misko, Max ja Benjamin. Maxilla on puolisoineen puolivuotias poika, Benjaminista tulee isä kesällä.
Pitkän avioliiton salaisuus on Siken mielestä se, että hän ja Tony antavat toisilleen tilaa. Paitsi että he syövät, käyvät kävelyillä, leffassa ja matkustavat usein yhdessä, he tekevät paljon asioita myös itsekseen ja omien ystäviensä kanssa.
Liittoa on kantanut myös yhdessä aikoinaan tehty päätös.
– Kun menimme naimisiin, päätimme, että emme koskaan eroa. Kun tällainen lupaus on sanottu ääreen, ero ei ole ensimmäinen asia, jota vastoinkäymisten hetkellä mietitään. Minusta tuntuu, että ihmiset eroavat aika helposti myös oman mukavuutensa takia. Vaikka meidänkin liitossamme on ollut joskus matalapainetta, en ole koskaan halunnut rikkoa sitä, mitä meillä on yhdessä – eikä Tonykaan. Hetkellisesti pännivät asiat ovat paljon helpommin korjattavissa kuin eron seuraukset. Emme ole sitoutuneet vain toisiimme vaan koko perheeseemme.
– Pitkässä suhteessa pitää ymmärtää ja hyväksyä, että se muuttuu ajan kuluessa. Enemmän pitäisi kouluttaa itseä kuin yrittää muuttaa toista.
Luit juuri lyhennelmän Annan kansijutusta 23/2019, jossa Sikke Sumari kertoo voimanlähteistään. Miten Sikke suhtautuu suruun? Entä terveyteen ja ikään? Millaisia irtiottoja Sikke kaipaa elämäänsä? Lue lisää Annan numerosta 23/2019 tai digilehdestä! Voit tilata digilehden täältä!
Kommentit
Ai vitsi, oispa joku keksinyt aiemmin luvata tulevalle puolisolle ikuista rakkautta. Täähän sopisi vaikka siinä alttarilla vaihtaa vaikka ytimekkäästi yhdellä sanalla. Eiku.
Kommentit
Onneksi olkoon,hienojuttu.
Me olimme naimisissa melkein 51vuotta jäi kuusipäivää vaille.
Mieheni kuoli juuri jouluaattona,ja hääpäivä olisi ollut 30.12.-18
Olet hyvä esimerkki siitä että yhteen liittoon sitoutuneena elämä on rikasta ja varmaan myös rakasta, sekä maasto on vaihtelevaa. Onnea elämääsi ja uuteen ravintolaan.
Onnekkaita avioparit, joista molemmat ovat sitoutuneita avioliittoon ja perheeseen. On myös meitä, jotka olemme kasvaneet erillemme ja toinen osapuoli haluaa lähteä. Lähtöpäätöksen voi tehdä yksin, siinä ei toisen osapuolen itsensä kehittäminen auta. Sitoutumiseen tarvitaan kaksi.
On aivan turha syyllistää liian helpoista avioeroista. Kukaan ei tiedä, mitä perheessä tapahtuu eikä kukaan tiedä naimisiin mennessään, miten molemmat muuttuvat. Osittain on tuurista kiinni, kasvetaanko samaan vai eri suuntaan.
Artikkeli asiasisältöineen ok, mutta useita kirjoitusvirheitä. Kiirekö lienee syynä, kun nykyisin näkee enenevässä määrin virheitä erinäisissä julkaisuissa. Netissä pitää olla koko ajan tuotettuna uutta ja mielenkiinnon nappaavaa sisältöä, mutta uskottavuutta nakertaa, kuinka hutaisten tehdyiltä ne vaikuttavat. Ehkäpä ei jää enää aikaa tarkistaa tekstiä niin huolella. Onneksi osaan ainakin itse oikolukea, mutta sekään ei kaikilta taitu vaivattomasti.
Ei minäkään löytänyt virhettä tästä tai lehtijutusta joka tuli kotiini vaan kiva oli lukea juttu Sikestä ja hänen hyvistä ajatuksistaan!!
Ohitan tätä pääaihetta. Sumarin sisarukset ovat ainoat tämän päivän julkkikset, jotka eivät ärsytä lukijaa/ katselijaa. Tykkään heistä! Miellyttäviä, osaavia ja ns. norm. ihmisiä diivailematta, sekin on taitolaji. Heitä jaksaa katsella väsymättä. Kiitos Sikke ja Hanna!
Kyllä! Esim. Sikke vaikuttaa määrätietoiselta ja vahvalta, mutta myös empaattiselta ja fiksulta ihmiseltä. Ja hän on lisäksi kaunis.
Täältä netin puolelta en löytänyt yhtään kirjoitusvirhettä. Mutta tarkoititko nettiä vai paperilehteä?
Kyllä, parisuhteessa on osallisena kaksi erilaista ihmistä. On ihanaa, jos rakkaus kestää koko elämän, mutta aina näin ei ole. Onnistuneessa parisuhteessa on mukana paljon myös tuuria, eikä eroaminen kerro aina siitä, että eronnut on esim. huithapeli tai ei osaa sitoutua ja rakastaa. Joissakin suhteissa rakkaus voi loppua, vaikka tekisi kaikkensa, ettei niin tapahdu. Ärsyttää, kun jotkut sanovat, että pitää valita jo alunperin puoliso viisaasti ja oma vika, jos tulee ero. Totta kai pitää valita siippa fiksusti, mutta entä jos vuosien tai vuosikymmenten aikana toinen tai molemmat puolisoista muuttuvat niin paljon, että ei ole enää olemassa aitoa ja rakastavaa parisuhdetta? Sanotaan myös, ettei pidä erota, jos ei ole kyse väkivallasta tai päihteistä ja ettei onnellisuutta saa sälyttää toiselle osapuolelle. Jos suhteessa on enemmän huonoa kuin hyvää ja kaikkea on yritetty suhteen parantamiseksi (eikä mikään ole auttanut), on mielestäni ok erota.
Ai vitsi, oispa joku keksinyt aiemmin luvata tulevalle puolisolle ikuista rakkautta. Täähän sopisi vaikka siinä alttarilla vaihtaa vaikka ytimekkäästi yhdellä sanalla. Eiku.
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous